Videopelimusiikkiyleisö on avoin musiikilliselle monipuolisuudelle

19.05.2020
GameMusicCollective

Game Music Collectiven soundi taipuu yhtä lailla rocksävyihin kuin sinfoniaorkesterimaiseen satsiin. Kuva: Ella Kiviniemi

KOLUMNI | Harva musiikkigenre kykenee nivomaan niin luonnollisesti yhteen erilaisia kuuntelemisen ja harjoittamisen käytäntöjä kuin pelimusiikki, Lasse Lehtonen kirjoittaa.

Mikä yhdistää Carl Orffia, Pink Floydia, Angelin tyttöjä ja kelttiläisartisti Máire Breatnachia?

Muun muassa se, että vaikutteet kaikilta soivat rinta rinnan Nobuo Uematsun, rakastetun Final Fantasy -pelisarjan säveltäjän tuotannossa.

Vaikutteiden kirjo näyttää nopealla vilkaisulla eklektiseltä, mutta videopelimusiikissa tämä on täysin luonnollista. Itse asiassa harva musiikkigenre kykenee nivomaan niin luonnollisesti yhteen erilaisia kuuntelemisen ja harjoittamisen käytäntöjä kuin pelimusiikki. Parhaimmillaan se onnistuu kokoamaan täysin erilaisetkin musiikkityylit luontevasti saman kontekstin alle – esimerkiksi yhden pelin sisällä tai vaikkapa yhden pelimusiikkikonsertin aikana.

Ilmiön kiteytti minulle taannoin osuvasti säveltäjä Yasunori Nishiki (mm. Octopath Traveler, 2018), jonka mukaan pelimusiikin ainoa varsinainen määrittäjä genrenä on – alkuperäisen käyttöyhteyden ohessa – juuri sen tyylillinen monipuolisuus. Pelimusiikki voi olla aivan mitä vain sambasta saksalaisromanttiseen taidemusiikkiin. Tämä näkyy myös pelimusiikkikonserteissa, joissa kokoonpanot lavalla saattavat vaihdella sinfoniaorkesterista rockyhtyeeseen.

* *

Pelimusiikin sisällöllinen monipuolisuus saa samalla pohtimaan sen vaikutuksia laajemmin osana aikamme musiikkikulttuuria. Videopelit itsessäänhän muodostavat oleellinen osan jo usean sukupolven kasvukokemusta, ja tässä kokemuksessa samalla myös pelien musiikilla on merkittävä rooli. Miten se vaikuttaa pelaajien tapaan hahmottaa musiikkia ylipäänsä?

Vastausta kysymykseen voi hakea esimerkiksi alan harrastajilta. He nimittäin katsovat tyypillisesti juuri pelimusiikin myötävaikuttaneen avoimuuteensa erilaisille musiikkityyleille. Siksi ei liene liioiteltua väittää, että pelimusiikki toimii nykyään oleellisena avaimena kokonaisten sukupolvien musiikillisten hahmotustapojen ymmärtämiseen – samanlaisena kuin vaikkapa viime vuosikymmenien rock tai pop.

Samalla pelimusiikki on noussut yhä merkittävämpään asemaan myös itse pelitilanteen ulkopuolella esimerkiksi konserteissa tai levyiltä kuultuna. Tätä kautta se kytkeytyy kaikkeen musiikkikulttuuriin – erityisesti kuuntelemisen ja kuluttamisen käytäntöihin, jotka kasvavat pelimusiikkiyhteydestä osaksi laajempaa kulttuurin kenttää.

* *

Tänä päivänä puhutaan yhä enemmän musiikillisten synteesien tärkeydestä: rohkeudesta ylittää rajoja niin tyyleissä, taiteenteon ontologisissa kysymyksissä kuin tuotantojärjestelmissäkin. Pelimusiikki tarjoaa yhden areenan tämänkaltaisten synteesien toteuttamiseen ja tuo samalla parhaimmillaan myös yleisön uudenlaisten musiikkielämysten äärelle.

Esimerkiksi Japanissa korkeatasoisimpien orkesterien ohjelmiin on jo pitkään kuulunut pelimusiikkia, joskus taidemusiikkiohjelmistoon yhdistettynä. Tällä on ollut myönteisiä vaikutuksia. Konsertit ovat antaneet monelle ensikosketuksen orkesterimusiikkiin ja samalla houkuttaneet nuoria musiikkiharrastuksen pariin.

Sama pätee tietysti muihinkin kokoonpanoihin. Pelimusiikki on avannut monille ikkunan esimerkiksi jazziin, kansanmusiikkiin ja rockiin. Tämä on huomionarvoista aikana, jolloin musiikkiin aiemmin liittyneet arvoasetelmat ovat liudentuneet ja genrerajat ylittävää yhteistyötä painotetaan yhä enemmän.

* *

Videopelit ovat saaneet viime vuosina Suomessa yhä enemmän huomiota kulttuuri- ja taidemuotona. Kehityskulun voi ennakoida vain kiihtyvän entisestään yhä useamman sukupolven kasvettua pelien parissa. Mutta entä pelien musiikki?

Kysyntää pelimusiikille selvästi on Suomessa, mistä voi nostaa esille kansainvälisestikin varsin huomattavia esimerkkejä. Samalla nämä esimerkit painottavat pelimusiikkiin oleellisesti liittyvää monipuolisuutta. Esimerkiksi vuonna 2016 perustetun Game Music Collective -pelimusiikkiorkesterin muusikot ovat enimmäkseen saaneet taidemusiikkikoulutuksen Sibelius-Akatemialla, mutta konserteissa heidän soundinsa taipuu yhtä lailla rocksävyihin kuin sinfoniaorkesterimaiseen satsiin. Euroopan ensimmäisenä ammattimaisena pelimusiikkiorkesterina Game Music Collective on myös kansainvälinen suunnannäyttäjä.

Sovituksissaan Final Symphony -pelimusiikkikonsertteihin kansainvälistä ylistystä saaneet Jonne Valtonen ja Roger Wanamo taas liikkuvat niin säveltäjinä kuin sovittajina luonnollisesti hyvinkin erilaisten musiikkityylien parissa. Kun yhteisenä nimittäjänä on pelimusiikki, rajana on oikeastaan vain tekijän luovuus.

* *

Jossain määrin pelimusiikin merkitykseen onkin havahduttu viime aikoina Suomessa. Osoituksia tästä ovat esimerkiksi Alfred Kordelinin säätiön Game Music Collectiven toiminnalle myöntämä huomattava tuki ja Jyväskylän yliopiston tutkimusprojekti, joka keskittyy suomalaisten pelimusiikkimuistoihin ja hahmottaa tätä kautta laajemmin musiikkikokemusta peleissä.

Silti pelimusiikki on saanut varsin vähän huomiota yhteyksissä, jotka muovaavat julkista keskustelua ja heijastavat yhteiskunnallista arvostusta – esimerkiksi musiikkijournalismissa, palkinnoissa ja konserttiohjelmassa. Tässä olisi korjattavaa, sillä pelimusiikilla on omanlaisena genrenään yhä vain kasvava merkitys osana musiikkikulttuuriamme.

Parhaimmillaan pelimusiikin laajempi huomioiminen toisi myös näkyvämmäksi mahdollisuuden toteuttaa musiikillisia synteesejä, joille vuosi vuodelta kasvava, pelimusiikin parissa varttunut yleisö olisi erityisen avoin. Tällainen monipuolisuus lienee suurimpia lahjoja, joita mikään musiikki voi laajemmalle kulttuurikentälle tarjota.

Lasse Lehtonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja japanilaisen musiikin tutkija Tokion yliopistossa. Hänen teoksensa Japanilainen musiikki (Gaudeamus, 2019) oli vuoden tiedekirja -finalisti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This