Uhattu mutta ei vielä haudattu – Joensuulla ei ole varaa menettää Popkatua

Bereniken hiukset järjesti hautajaisperformanssin Popkatu-festivaalille. Kuva: Taina Koistinen

Ihan tosissaan Joensuuhun nyt houkutellaan ihmisiä. Ei taida olla tällaisen keskisuuren kaupungin markkinointibudjetista ihan pieni lohkaisu se, jolla ostetaan koko Helsingin Sanomien etusivu. Joensuun kaupunki laittoi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin Helsingin-vierailun tienoilla kutsun Joelle muuttaa Joensuuhun.

Samoihin aikoihin joensuulaisen ravintola Kerubin lavalle marssi hämärän salin läpi mustapukuinen joukkio kukkapuskineen ja asettui riviin lavalle. Yksi heistä luki surumielisellä äänellä Aale Tynnin kirjoittaman yleisen muistovärssyn:

”’Kiitos päivistä noista,
jotka liukuivat tietänsä aurinkoista
niin kuin hattarat, joiden lämpö ja loiste,
varmuus huoleton ei tule toiste,
kun se jo mennyt on.’

Popkadun muistoa kunnioittaen,
Bereniken hiukset.”

* *

Bereniken hiukset on joensuulainen kansanmusiikkia rockiin ja räppiin sekoitteleva bändi, joka esiintyi Popkatu-klubilla. Keikka oli aivan loistava.

Pieni joensuulainen ihme, Popkatu-festivaali, ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että tämä kesä saattaa jäädä sen viimeiseksi. Talkoolaisten voimavarat uhkaavat käydä vähiin eikä uusia tekijöitä ole ainakaan vielä löytynyt riittävästi. Huoli festivaalin jatkosta on maanlaajuinen. Ensimmäisen kerran vuonna 2001 Ilosaarirockin kyljessä järjestetty Popkatu sai inspiraationsa Järvenpään Puistobluesin ja Pori Jazzin liepeille syntyneestä maksuttomasta ohjelmasta, mutta se on kehittynyt omalaatuiseksi ja itsenäiseksi kaupunkifestivaaliksi. Sitä on tehty koko ajan talkoovoimin kengännauhabudjetilla. Ei juuri tällaista ole missään muualla.

Bereniken hiusten hautajaisperformanssin lisäksi on kuultu monia muitakin tunteikkaita jäähyväisiä tapahtumalle, vaikka saattaakin olla, että huhut sen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Popkatu-yhdistys ry:n puheenjohtaja Venla Mutanen joutui pyytämään julkisesti, että ihmiset eivät juuri nyt soittelisi hänelle tai laittelisi yksityisviestejä vaan kertoisivat ajatuksiaan Popkadusta ja sen jatkosta sähköpostitse. Puhelujen ja viestien tulva on ollut valtava samaan aikaan kun äskettäin järjestettyyn festivaaliin liittyen riittää vielä valtavasti työtä. Mutanen lupaa, että asiaan palataan ja kertoo, että järjesteillä on syksyksi esimerkiksi keskustelutilaisuus festivaalin tulevaisuudesta.

* *

Tosiasia on, että kulttuuri ja taide ei lopu Joensuusta vaikka Popkatu loppuisi, mutta jotain aivan korvaamatonta kyllä menetetään. Omaehtoisen, omaleimaisen kulttuurin tuottajana ja tarjoajana Popkatu on ollut koko maan mittakaavassa poikkeuksellinen festivaali. Olosuhteet sellaisen tekemiselle ovat kaupungissa heikentyneet pahasti.

Joensuun kaupungintalolla Teatteriravintolan yrittäjä lopetti keväällä ja sitä myötä meni paikka, jossa niin Popkatu kuin moni muukin on voinut järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia. Teatteriravintolassa Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo on tuonut oman patinansa ja historian siipien havinansa näiden kaikkien tapahtumien tunnelmaa syventämään. Omaehtoinen itse tekemiseen nojaava kulttuuri on ollut aivan kaupungin hallinnollisen ja poliittisen ytimen kyljessä. Teatteriravintolan yrittäjä väsyi siihen, että kaupungilta tuli liian monta kapulaa rattaisiin, ja lopetti. Uutta yrittäjää ei ole vielä löytynyt eikä ole tiedossa, millainen paikka Teatteriravintolasta jatkossa tulee. Osa pelkää, että S-ryhmä ottaa ravintolan haltuunsa ja vahvistaa jo ennestään musertavaa asemaansa kaupungissa.

Viime vuosikymmenen loppuvuosina Kulttuuriosuuskunta Laituri pyöritti vapaaehtoisvoimin samannimistä kahvilaa Joensuun rautatieasemalla vanhassa puutalossa, joka aikoinaan toimi asemaravintolana. Siellä kävi esiintymässä paljon paikallisia ja ulkomaalaisiakin bändejä. Etenkin uusille ja pienemmille artisteille paikka tarjosi ­tilaisuuden kokeilla siipiään. Keikkojen lisäksi on järjestetty näyttelyiden avajaisia, elokuvaleffaklubeja ja keskustelutilaisuuksia. Eräs väittelijä piti siellä karonkkansa.

Sitten vanha, kaunis puutalo purettiin pois rautatieaseman remontin tieltä. Tätä nykyä asemalla on tunnelmallisen, vapaaehtoisvoimin pyöritetyn kahvilan sijaan parkkihalli, kolkko odotustila ja R-kioski.

* *

Yliopisto luopui aikoinaan kasvitieteellisestä puutarhastaan Botaniasta Joensuussa ja upean paikan tulevaisuus oli hiuskarvan varassa. Muutaman kaupunkilaisen aktiivisuus pelasti paikan ja Botanian ystävät -niminen yhdistys pyöritti paikkaa jonkin aikaa.

Botaniassa järjestettiin mitä erilaisimpia tapahtumia, tilaisuuksia ja juhlia. Siellä järjestettiin esimerkiksi kahteen otteeseen Tartsani-huudon MM-kisat. Vapaaehtoisten voimavarat eivät riitä loputtomasti sellaisen paikan pyörittämiseen, ja Botania siirtyikin yksityiseen omistukseen liiketoiminnaksi. Se on sentään edelleen olemassa ja sillä on edelleen rooli joensuulaisessa kaupunkikulttuurissa.

Legendaarisen maineen saaneen Ravintola Wanhan Jokelan vuonna 1939 valmistunutta, arkkitehti Aulis E. Hämäläisen piirtämää funkkistaloa puretaan Joensuussa parhaillaan. Kiinteistön sai aikoinaan testamenttilahjoituksena Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö sillä toiveella, että ravintolatoiminta jatkuu, mutta rakennuksen käytyä huonokuntoiseksi ei säätiöllä riittänyt kiinnostusta jatkon mahdollistamiseen. Se myi tontin kiinteistöineen eteenpäin ja purkutyö alkoi. Tilalle tulee kerrostalo.

Jokelan kulttuurikapakkaperinnettä jatkaa ravintola Sointula, joka toimii edelleen monenlaisen pienimuotoisen, omaehtoisen kulttuuritekemisen ja -olemisen kehtona. Sointulaa nimitetään aika ajoin lempeästi vitsaillen salakapakaksi, koska se ei juuri mainosta. Sen ei tarvitse, koska asiakaspaikat kyllä täyttyvät. Sen jatko vaikuttaa tällä hetkellä turvatulta.

Sointulan lisäksi soihtua kantavat ainakin Kulttuuritehdas Siihtala ja esittävän taiteen vierailunäyttämö Näyttämö. Konemusiikkiin keskittyvän Fiktio ry:n ja metalliväen Susiraja Metal Clubin kaltaisia toimijoitakin onneksi on.

Kulttuuriväen kertaalleen jo pelastama La Barrekin toimii edelleen ja tarjoaa keikkapaikan monenlaiselle vaihtoehtokamalle. Susiraja Metal Clubin sinne järjestämä jo perinteikäs Surmakuja toi tänne kuultavaksi turkulaisen thrash-poppoon Sgt. Slimen. Aivan mahtava keikka sekin.

Lisää vaikeutta kaupungin elävänä pitämiseen on tullut siitä, että Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta on käytännössä hävinnyt kartalta. Se ei enää ole näkyvä toimija kaupungin kulttuurielämässä, jossa sen rooli oli aikoinaan aivan keskeinen. Minäkin olen opiskeluaikoinani ollut ihan konkreettisesti rakentamassa ja purkamassa alkujaan ylioppilaskunnan järjestämää Lehtiä Ilosaaressa -festivaalia Ilosaareen. Edelleen toimiva festivaali rakennettiin silloin omin käsin ja hurjin visioin. Taitoa puuttui, mutta paloa riitti. Myös ylioppilaskunnan aikoinaan järjestämät Hämmentävän musiikin festarit sekä esimerkiksi Marginaaliklubit olivat tärkeä outoilun, kokeilemisen ja itsetekemisen paikka. Nämä poikivat monenlaista.

* *

Itsetehtyjä, tinkimättömän omaleimaisia kulttuuri-ilmiöitä nousee aina välillä ja on väitetty, että Joensuun erikoinen ilmapiiri on omiaan sellaisia tuottamaan. Esimerkiksi Sointulan, La Barren, Kulttuuritehdas Siihtalan ja Näyttämön kaltaiset paikat synnyttävät jatkossakin sellaista kuhinaa ja kihinää, josta voi puolivahingossa syntyä mitä vain. Popkatu on ollut aivan keskeinen ja ylittämätön tekijä kaikenlaisen outouden synnyttämisessä ja ylläpitämisessä.

Tämä omaleimainen kulttuuri luo kaupungille sellaista vaikeasti määriteltävää, mutta helposti tunnistettavaa sävyä ja tunnelmaa, joka konsulttien uudiskielessä kääntyy vetovoimaksi, pitovoimaksi ja elinvoimaksi. Yksinkertaisemmin asian voi sanoa niin, että vaikka ei osallistuisi tilaisuuksiin ja tapahtumiin eikä kävisi kulttuurikapakoissa, luovat ne sellaista tunnetta, että kaupunki ihan oikeasti elää. Nukkumalähiöstäkin voi sitä välillä käydä aistimassa ja kehua ulkopaikkakuntalaisille tuttavilleen, että täältä se Ismo Alankokin kuule nousi ja kaverin kaveri oli sen kaverin kaveri.

Joensuu tunnetaan Ilosaarirockista ja vaikka Ilosaarirock on tätä nykyä ammattimaisesti tuotettu suurtapahtuma, jolla on valtavat aluetaloudelliset vaikutukset, saattaa sen suurin ansio pitkällä tähtäimellä olla se, että se on tuottanut ympärilleen Popkadun kaltaisia ihanan epämääräisiä itsetehtyjä kulttuuri-ilmiöitä.

Vastaavia kulttuuri-ilmiöitä syntyy epäilemättä jatkossakin, mutta on vaikea ennakoida, kuinka pitkään talkoovoimin syntyneet ilmiöt kestävät. Kyse ei enää ole samasta asiasta, jos ilmiö muuttuu liiketoiminnaksi tai vaikkapa kaupunki ottaa sen järjestääkseen. Tässä ei ole kyse asioiden arvottamisesta vaan sen toteamisesta, että kyse on erilaisista ilmiöistä ja näitä kaikkia tarvitaan.

* *

Koska tiedämme, että markkinat eivät tällaisia ilmiöitä hoida, on kaupungin ja muun julkisen sektorin rooli niiden mahdollistajana aivan keskeinen. Täytyisi olla tiloja, joko maksuttomia tai kohtuullisilla vuokrilla. Täytyisi olla vapautta puuhata julkisessa kaupunkitilassa. Täytyisi olla sellainen tilanne, että kun resuinen, nuori punkkari soittaa virkahenkilölle ja selittää jotain hyvin epämääräistä, arveluttavan kuuloista suunnitelmaansa, virkahenkilön välitön reaktio olisi innostunut kysymys: kuinka voin auttaa? Jonkin verran tukirahaakin olisi hyvä olla haettavissa ilman liikoja kuperkeikkoja.

Popkatu on itsessään ihmeellinen tapahtuma ja se on ollut yksi elintärkeä tekijä jatkuvasti muuttuvan ja koko ajan uudelleen muotoutuvan DIY-kulttuuriverkoston ylläpitämisessä Joensuun alueella. Festivaalin katoaminen olisi aivan valtava isku. Tätä verkostoa voi ajatella ekologian termein: jos populaatio pääsee liian pieneksi, voi pienikin vastoinkäyminen pyyhkäistä sen olemattomiin. Vielä ei luultavasti olla niin pahassa tilanteessa, mutta huolettaa silti.

Popkadun tapahtumat ovat yleensä ikäihmisillekin saavutettavia ja esteettömiä, joten lupaan viedä Bidenkinkin sitten Popkadulle kuulemaan jotain ihastuttavaa, yllättävää ja upeaa marginaalin helmeä. Niitä festivaali on kerta toisensa jälkeen Joensuusta löytänyt tai tänne tuonut.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua