Superstarat Sara Hildénillä: Livahtiko taiteen pyhään temppeliin julkisuuden paholainen?

Hjmm hjmm, tuumii Brad Pitt. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Sara Hildénin taidemuseo voi tästä lähtien ottaa kunnian itselleen Suomen hehkutetuimmista taidenäyttelyn avajaisista. Visusti salattu ja tiukkojen turvatoimien sävyttämä, harvoille ja valituille suunnattu pressi toimi syksyn päänäyttelylle erinomaisena alkusoittona.

Tarkkojen turvatoimien jälkeen esiteltiin vuoron perään kolme taiteilijaa, kolme omissa leipälajeissaan hyvin, hyvin kuuluisaa miestä. Maailmantähtiä, supertähtiä. Lauantaiaamuna ne tuntuivat häivyttävän Tampereen oman Walk of Famen, Tähtikadun merkinnät aamusateen harmaannuttamaan asvalttiin.

Kuvanveistäjä Thomas Houseagon, 50, yksityisnäyttely – niin kuin alun perin on ollut tarkoituskin – olisi jo sinällään ollut huomattava tapaus, mutta hänen mukanaan tuomat ystävänsä nostavat näyttelyn hypen aivan uusiin sfääreihin.

Kun rennosti pukeutunut amerikkalaistunut taiteilija astuu näyttelytilan ensimmäiseen saliin, hän käyttäytyy itsekin kuin tähti. Sukupolvensa nimekkäimpiin taiteilijoihin kuuluva kuvanveistäjä on oikeasti stara ja tietää sen hyvin.

”Hello guys,” hän sanoo ja aloittaa intensiivisen ja käheä-äänisen vyörytyksensä, joka johdattaa sali salilta, yhä syvemmälle komeaan näyttelyyn ja ihan viimeiseksi alakerran suurikokoiseen työhön Cast Studio (2018), joka on hänen mukaansa koko näyttelyn alkuteos. ”Se liittyy Nickiin ja se liittyy Bradiin,” hän sanoo melkein viimeiseksi tästä työstään.

Kukin suurista huoneista, joiden läpi hän käy, yksittäisiä teoksia sekä niiden syntyä esitellen, nostaa esiin yhden näkökulman prosessista, josta koko näyttely kertoo: ystävyydestä ja luovuudesta, paranemisesta ja toipumisesta.

Thomas Houseago on mediatapaus itsessäänkin. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Sukupolvensa tähti

Thomas Houseago on ylittänyt teosmyynnissään aikaa sitten miljoonan dollarin rajan, hänen töitään esitellään huippugallerioissa ja arvostetuimmissa museoissa. Leedsissä syntynyt kuvataiteilija hankki oppinsa pääosin kotimaassaan, nykyisin hän asuu Los Angelesissa ja on myös Yhdysvaltain kansalainen.

Menneisyydestään hän kantoi mukaan jotain, mitä ei olisi halunnut. Kun Houseagon väkivaltainen isä kuoli syksyllä 2019 – juuri kun Houseago oli taiteilijana kunniansa kukkuloilla Pariisissa esillä olleen laajan retrospektiivinsä (Musée d’Art Moderne) ansiosta – ongelmat laukesivat ja ajoivat hänet itsetuhoisuuteen, sitä kautta todelliseen hengenvaaraan sekä lopulta hermoromahdukseen ja syvään masennukseen. Lopulta Houseago ei pystynyt työskentelemään lainkaan.

Tässä astuivat framille hänen ystävänsä, ensimmäistä kertaa julkisesti teoksiaan Sara Hildénin taidemuseossa esittelevät kuuluisuudet, kulttimaineinen australialainen rockmuusikko, lauluntekijä, runoilija, kirjailija ja näyttelijä Nick Cave, 64, sekä Oscar-palkittu ja juhlittu Hollywood-tähti Brad Pitt, 58.

Thomas Houseago kiittää useaan otteeseen ja aidosti heitä siitä, että pystyi aloittamaan taiteen tekemisen uudelleen, aloittaen ihan pienistä maalauksista ja vähitellen suurempiin ja myös veistoksiin siirtyen. Hän puheessaan toistuu suuri trauma, joka lopulta muokkasi koko hänen taiteensa tekemistä.

Näyttelyssä on esimerkkejä sekä matkan alusta että hitaasta parantumis- ja toipumisprosessista. Kolmannessa salissa on suurikokoisia Vison Paintings -nimellä tunnettuja maalauksia, joita Houseago esitteli ensimmäisen kerran Belgiassa Royal Museum of Fine Artsissa pitämässään näyttelyssä.

Nick Cave esiintyi kesällä yhtenä Helsingin Flow Festivalin pääesiintyjistä. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Älykäs rokkari

Vuodesta 1984 toimineesta yhtyeestään Nick Cave & the Bads Seedsistä (tähän mennessä 17 studioalbumia) parhaiten tunnettu pitkä ja laiha australialainen oli pukeutunut niin kuin Nick Cave pukeutuu: kapeaan tummaan liituraitapukuun, tyylikkäisiin mustiin nahkakenkiin ja valkoiseen paitaan.

Rokkari kertoo aluksi hivenen varovasti, sitten hiukan laveammin teoksistaan, jotka muodostavat yllättävänkin taidokkaan teemallisen sarjan The Devil – A Life. Muusikko tunnustaa, että on helpompaa soittaa isolle rockyleisölle kuin puhua taideyleisölle.

Esillä olevat posliiniset figuriinit liittyvät sekä hänen kaksi vuotta sitten kuolleeseen äitiinsä että hänen samanhenkisiä viktoriaanisia veistoksia keränneeseen isoäitiinsä. Nick Cave kertoo tehneensä ensimmäisen veistoksensa, kun hänen äitinsä kuoli.

Nick Cave työsti keramiikkaa koulunsa studiossa 15–16-vuotiaana ja äitinsä tallettaneen aikoinaan teokset huolella. Hän on siis palannut tähän lapsuuden ilmaisumuotoonsa. Paholainen, jonka ihana punainen väri toimi hänelle yhtenä houkuttimena, herää ensimmäisessä työssä ja lapsuuden jälkeen kokee ensirakkauden, on merimiehenä, menee sotaan, menee naimisiin, surmaa ensimmäisen lapsensa ja loppujen lopuksi saa 17 teoksen sarjan viimeisessä työssä anteeksi.

”It’s about forgiveness,” Cave summaa.

Päinvastoin kuin Brad Pittillä, Nick Cavella on taidekoulutaustaa. Se taitaa näkyä hänen tekemissään veistoksissa.

Ammattinäyttelijä

Brad Pitt oli pukeutunut taiteilijaksi, haalareihin, huolettomaan valkoiseen o-aukkoiseen t-paitaan ja rähjääntyneeseen hattuun. Jalassaan hänellä oli valkoiset kangaskengät.

Pitt on tuntenut Houseagon yli kuusi vuotta; hän alkoi pitää majaa kuvanveistäjän studiolla avioeronsa jälkeen. Sen jälkeen heistä on tullut hyviä ystäviä.

Brad Pitt sanoo ensimmäiseksi melkeinpä anteeksi pyydellen, ettei ole tottunut esittelemään tätä puoltaan. Kierros alkaa hänen ensimmäisestä työstään, karheasta punapuisesta, yksinkertaisesta mökistä, jonka hän aikoinaan työsti (2017) Thomas Houseagon studiolla lojuneista jäännöspaloista (House a Go Go, 2017).

Viidessä teoksessa on jollain tavalla mukana ase ja väkivalta; niistä neljän sarja on otsikoitu Itseaiheutettu ampumahaava taloon (Self-Inflicted Gunshot Wound To The House, 2017/2022). Niissä platinasilikonista tehtyyn taloon on ammuttu eri kaliiberisilla aseilla suurriista-aseesta, hirvikaliiberisesta kivääristä ja 45-kaliiberisesta käsiaseesta aina haulikkoon asti (yhdessä niistä on käytetty ymmärtääkseni suomalaisia luoteja). Käsiaseteema toistuu myös suurikokoisessa seinäteoksessa.

Brad Pitt purkaa myös omaa itseään (hän puhuukin pahasta, jota on aiheuttanut muille ihmisille); eniten ehkä viimeisissä esittelemissään teoksissa – pronssiveistoksessa Haudattuja tarpeita (Buried Needs, 2022), jossa hän on käyttänyt ”mallina” omaa vartaloaan sekä Paheidemme ruuvipenkissä (Slave To Our Vices, 2017/2022).

Vaikka näyttelijä ei sanojensa mukaan ole tottunut puhumaan teoksistaan, hän solahtaa lopulta melko hyvin haalareihinsa kertoen varsinaisessa päivätyössään elokuvanäyttelijänä miettivänsä ensin esittämänsä henkilön ”tunnelmaa” kyseisessä kohtauksessa ja vasta sitten pyrkivänsä muuntumaan hänen nahkoihinsa.

Suuri kysymys

Suuri kysymys on, livahtiko taiteen pyhään temppeliin haavoittuneen enkelin vanavedessä myös julkisuuden paholainen? Yksittäisiä soraääniä varmastikin löytyy, mutta näyttäisi siltä, että tästä syntyy sovinto. Varmaa ainakin on, että kassakoneet laulavat.

Toinen kysymys on, että tällainen suurnäyttely on miljoonaluokan taloudellinen satsaus, eikä kaupungin omistaman taidelaitoksen oma budjetti siihen yksin riitä, vaan apuun on tarvittu leveämpiä hartioita.

Vastauksen tähän luultavasti antoi kaupungin pormestari Anna–Kaisa Ikosen pelmahtaminen kesken pitkäksi venähtäneen pressin – sinällään lämminhenkiseen –yhteiskuvaan ja jopa voimahaliin isojen poikien kanssa. Jälkipuheiden perusteella vaikuttaa siltä, että tapaus on tietoisesti valjastettu osaksi laajempaa kaupunkimarkkinointia.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua