”Suomesta rakennetaan häikäilemättä keski-ikäisten ja keskiluokkaisten kuluttajien paratiisia – muista ei ole niin väliä”

Onnellisia lapsia Laosissa. Kuva: Matti Kuusela

Jos minun pitäisi syntyä uudelleen ihmisenä, haluaisin olla lapsi Malissa, Burkina Fasossa tai Laosissa, nuori Espanjassa tai Portugalissa, keski-ikäinen, ehdottomasti, Suomessa ja vanhus Etiopiassa.

Pitkään kuvittelin, että lapsuus Afrikassa on silkkaa nälkää ja kurjuutta. Tällaisen mielikuvan multilaiska media on meille tarjonnut. Vuosikymmeniä meille on kerrottu ja näytetty kuinka Afrikassa kuollaan – ei kuinka siellä eletään.

Lähdin lopulta valokuvaaja Raine Lehtorannan kanssa ottamaan asiasta selvää. Matkustimme muina miehinä Tampereelta Timbuktuun eli Maliin ja palasimme Burkina Fason ja Togon kautta takaisin Tampereelle.

* *

Erityisen opettavainen oli kahden vuorokauden venematka pitkin Niger-jokea. Kaikkialla kohtasimme onnellisia lapsia – leikkimässä, pelaamassa jalkapalloa, hoitamassa eläimiä, istumassa ison puun alla lukemassa, laulamassa, tanssimassa.

Ja nauramassa silmät kippurassa kahdelle valkoiselle, uskomattoman rumalle ja kömpelölle keski-ikäiselle miehelle.

Malissa ja Burkina Fasossa keski-ikäisten elämän toiseksi tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että lapsilla on hauskaa ja että lapset tuntevat olevansa turvassa.

Keski-ikäisen kaikkein tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että vanhukset saavat nauttia nähdessään lapsien leikkivän turvassa.

Lapsella ei ole tärkeintä tehtävää. Ellei leikkiä lasketa. Saman tunteen ja levollisuuden olen tuntenut myös Laosissa, Etelä-Aasiassa.

* *

Suomessa lapsen tärkein tehtävä on olla niin näkymätön, ettei keski-ikäisten tarvitse olla hänestä huolissaan. No, kiekkokaukalossa oma kulta saa kernaasti näkyä, ainakin maalintekijätilastossa. Ja kevätjuhlissa, kun stipendejä jaetaan.

Suomessa lapsen täytyy tuottaa kunniaa vanhemmille, mutta olla muutoin poissa jaloista. Sama jatkuu nuoruudessa eli kun lapsi täyttää onnettomat 15 vuotta. Parasta olisi, jos ärsyttävä teini muuttaisi opiskelemaan Tallinnaan tai mieluimmin Yhdysvaltoihin, joka tapauksessa pois silmistä ja estämästä keski-ikäistä toteuttamasta itseään.

Lapsi saatetaan maailmalle sanomalla kyynelet silmissä: ”Rakas, usko unelmiisi, niin sinusta tulee jotain suurta!”

Lienee maailman tyhjin ja julmin kehotus.

* *

Olen käynyt Espanjassa muutamassakin kirjakaupassa ja kirjastossa, muun muassa Orihuelassa. Aina ne ovat täynnä nuoria, lukemassa kirjoja, selaamassa kirjoja, ostamassa kirjoja.

Suomessa eivät ehdi. Pitää valmistautua ylioppilaskirjoituksiin ja opiskella fysiikan kaavoja, jotta pääsisi pänttäämään pääsykokeisiin, joissa esitetään mielipuolisia monivalintakysymyksiä, koska keski-ikäiset opettajat eivät viitsi kuluttaa aikaansa esseiden lukemiseen.

Ehkä olisin kuitenkin vielä Espanjaakin mieluummin nuori Portugalissa. Voisin lukea alkukielellä Fernando Pessoaa, luonnon ainoaa runoilijaa.

Tässä Pentti Saaritsan suloinen suomennus:

”Kukkaraukat puutarhan säännöllisissä penkeissä. Ne näyttävät pelkäävän poliisia.”

* *

En ikimaailmassa haluaisi olla keski-ikäinen Laosissa, Vietnamissa tai Kiinassa, jossa vietin puoli vuotta Aamulehden kirjeenvaihtajana. Keski-ikäiset eivät totisesti ehdi harrastamaan tai pitämään hauskaa – he tekevät työtä aamusta iltaan, jotta lapsilla ja vanhuksilla olisi hyvä elämä.

Tuskin ehtivät edes joogaan, terapiaan tai lohtukursseille, onneksi aamulla kuudelta puistoon voimistelemaan.

Meillä Suomessa koko yhteiskunta on rakennettu palvelemaan keski-ikäisiä kuluttajia. Suurin taakka, vanhukset, suljetaan laitoksiin häiritsemästä omia harrastuksia, matkustelua, luonnossa patikoimista, saunailtoja, teatterissa ja jäähallissa käymistä – on otettava omaa aikaa, mistään ei pidä potea syyllisyyttä, huonoa omaatuntoa.

Vanhus voi seurustella kopissaan tabletin kanssa, jos sattuu saamaan sen auki.

* *

Kaikki yli kuusikymppiset irtisanonut suomalainen media auttaa keski-ikäisiä nauttimaan hävyttömästi itsekkyydestä eli kuluttamisesta.

Se tuomitsee himokkaasti kettutytöt ja Elokapinan, joka raukkamaisesti pysäyttää Audin matkan Padel-hallille – joka oli lasten jalkapallohalli ennen kuin keski-ikäiset miljonäärit ostivat sen afterwork-huvipaikakseen. Nyt tytöt ja pojat harjoittelevat pakkasessa, kun taas sedät pallottelevat lämpimässä ennen kylmälle oluelle siirtymistä.

Media painottaa, että missään tapauksessa ei ole väärin toteuttaa itseään ja tuntea syyllisyyttä mistään. Ja onhan aivan epäoikeudenmukaista, että miljoonaperinnöstä pitää maksaa veroa!

Metsät ovat meitä varten, järvet ovat meitä varten, rannat ovat meitä varten, olemme vain kerran elämässä keski-ikäisiä, siis rakastakaamme itseämme.

Suomalaisen median suurin sankari on ylempään keskiluokkaan kuuluva keski-ikäinen lapseton pariskunta, joka toteuttaa unelmansa ja rohkenee rakentaa erämaajärven rannalle hulppean huvilan, jonka rantasaunan laiturilta saattaa kuunnella kuikan huutoa.

Sen viimeisen kerran.

* *

Olen käynyt eteläisessä Etiopiassa kylässä nimeltä Wotera Resa, tyhjä paikka, lähin sähkövalo lymyili sadan kilometrin päässä. Kylän korkeimmalla paikalla, puun alla, istui kylän vanhin mies ja katseli hymyillen maailman menoa eli leikkiviä lapsia.

Kysyimme häneltä, mikä on tärkeintä maailmassa. ”Pitää huolta puista ja tytöistä, kumpiakaan ei saa silpoa”, mies vastasi.

Kaikki kunnioittivat häntä, joutavaa vanhusta, eikä kukaan vienyt häntä muistitestiin piirtämään paljonko kello on.

* *

En haluaisi syntyä uudestaan ihmisenä, en edes keski-ikäisenä, mieluummin syntyisin sutena tai karhuna.

Mutta en Suomessa. Täällä keski-ikäinen äijäporukka ampuisi äitini ja hänet nyljettäisiin taljaksi metsästysmajan seinälle ennen kuin ehtisin täyttää vuoden.

Matti Kuusela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua