”Silmät hakevat järjestystä näkemästään ja ellei sitä ole, pakokauhu ja ahdistus valtaavat mielen”

Pahvilaatikoita Teneriffan La Lagunassa. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Täsmällisesti asetetut ja taitetut kierrätykseen menevät pahvilaatikot saivat minut taas ajattelemaan arjen estetiikkaa. Yksinkertaista ja kaunista, johdonmukaista ja funktionaalista.

Arjen estetiikka on se kaunis kahvikuppi, jonka esille ottaminen antaa joka kerta mielihyvää. Se on kauniisti luotu lumi, tai haravoitu hiekkakäytävä; japanilaiset ovat luoneet siitä taiteenlajin. Arjen estetiikka on voi olla myös lahja ohikulkijalle, kuten yllä olevan pahvilaatikot Teneriffan La Lagunan historiallisessa kaupunginosassa.

Arjen estetiikkaa ovat myös kaikki merkit ja opasteet, joita ihminen asettaa hahmottamaan erilaisia tiloja ymmärrettäviksi. Nopealla silmäyksellä tulee ymmärtää mistä on kysymys. Sekavat tiedotteet ja opasteet sekoittavat vain mieltämme ja luovat tunnetta lähestyvästä kaaoksesta.

Joskus arjen estetiikka on yllättävää ja ylitsepursuavan runsasta, kun kauppias haluaa myydä tavaroitaan, hän asettaa näyteikkunaan kertomaan valikoiman runsaudesta, mutta jämptillä tavalla, saaden ohikulkijan lumoihinsa kummallisista tavaroista.

* *

Hahmottaakseen ympäristöään ihminen tarvitsee aistejaan, Kaaos on tila, jossa mitään järjestystä ei ole. Silmät hakevat järjestystä näkemästään ja ellei sitä ole, pakokauhu ja ahdistus valtaavat mielen.

En voi olla ajattelematta sotaa kuin kaaoksena, jonka keskelle joutuessaan ihmisen on pakko löytää jotain järjestystä pysyäkseen hengissä.

Tarvitsemme rauhaa ja järjestystä elääksemme ja voidaksemme hyvin myös tavallisissa oloissa.

Taiteilla on keinot sen hahmottamiseen ymmärrettäväksi, musiikki järjestää äänet, visuaaliset taiteet näkemämme, runous ja kirjallisuus sanat ja niiden merkitykset, teatteri ja elokuvat yhdistävät näitä kaikkia ja tanssi käyttää kehon kieltä.

* *

Taiteilla voi hahmottaa alueita, joissa ei ole sanoja. Musiikki voi ampaista sekunneissa tunteisiin, kirjallisuudella voi myös päästä sanattomille alueille; Anton Tšehov kirjoitti asiansa näytelmiensä repliikkien väliin, Virginia Woolf pohti pitkään ja teki valtavasti työtä, saadakseen kielensä hengittämään meren lailla kirjoittaessaan kirjaansa Aallot. Runoilija leikkii sanoilla, sekoittaa paletin ja saa siten luoduksi uusia merkityksiä, kuvataiteilija tekee abstraktin teoksen.

Taiteista voi nauttia myös älyllisesti analysoimalla, oikea taide ei siitä tyhjene, aina jää ydin. Siinä on aina mysteeri, joka kumpuaa sisästämme ja ammentaa puhtaasta elinvoimasta.

Niin tekee jazz-muusikkokin soittaessaan; Se mitä skitsofreniasta kärsivän Thelonious Monkin sormet loihtivat pianon koskettimilta, ei ole jakomielistä kaaosta. Musiikki purkautuu monien kerrosten ja ajatusten läpi. Vaikka se on jäsenneltyä ja täsmällistä, se rientää vapaana musiikillisessa avaruudessa.

* *

Kun matemaatikko järjestää todellisuutta täsmälliseen ja loogiseen muotoon, kirjoittamalla sen kaavaksi, jota kutsutaan kauniiksi, kun siitä on hiottu kaikki ylimääräinen pois ja se on saanut selkeän muodon.

Sitäkin voi ajatella kuten taidetta, sillä vaikka se ei luo uutta todellisuutta, se tutkii ja etsii sitä mitä jo on. Matemaatikkokin kuorii kaiken epäoleellisen pois pyrkiessään kohti ydintä.

Luovuus on vapaata. Se ja valta ovat aina toistensa vastakohdat. Luovuus on yhteistä, vallanhimo kahmii vain itselle ja tuhoaa ihmistä sisältä päin.

Mitä Putinistakaan on enää jäljellä? Vallanhimo, viha ja synkeä pahuus ovat kovertaneet hänet ontoksi, elämää hänessä ei enää ole.

* *

Syvästi katolisessa maassa on oma uskonnollinen estetiikkansa, joka kiehtoo ja jonka syvän tunneyhteyden ymmärtää, mutta joka ei täysin avaudu erilaisesta uskonnollisesta kulttuurista tulevalle.

Se näkyy myös kaupallisissa ilmiöissä ja muodissa, joskus ironisoiduissa muodoissa. Madonna, keskinkertaisena laulajana, loi sen avulla itsestään menestyvän tähden, mutta taiteissa on, myös meillä, niitä tekijöitä ja kommentoijia, joilla on syvempääkin annettavaa, uskonnollisten tapojen ja riittien seuraamuksista, silloin kun niissä on kyseenalaisia piirteitä ja seuraamuksia.

Parhaillaan venäjän ortodoksinen kirkkoisä siunaa aseita ja maailmalla selvitellään yhä lukuisimpia uskonnollisuuteen verhottuja lasten hyväksikäyttötapauksia.

Kun valta ja kirkon valta yhtyvät ihmisyyttä vastaan, ollaan mustissa vesissä.

Ihminen hakee ja tarvitsee puhdasta valoa elämäänsä. Hänellä on siihen tarve ja oikeus.

* *

Ihmettelen ja ihailen matkoillani katedraaleja, kirkkoja ja kappeleita, luostareita ja erilaisia temppeleitä. Aistin ja tunnistan niitä tarvitsevien ihmisten hartauden ja surut, joihin he saavat niistä lohtua, mutta sisimpään en pääse, jos en tunne pyhimyksiä enkä rituaalien merkityksiä.

Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa, katsoessani Michelangelon kattofreskoja, ja Antonio Gaudin suunnitteleman Sagrada Familian vielä rakenteilla olevissa sisätiloissa vaikutuin syvästi niissä aistittavan nerouden läsnäolosta, mutta kun menen mihin tahansa keskiaikaiseen kivikirkkoon Suomessa, maalattiaiseen Sodankylän tervakirkkoon, Kristiinankaupungin kaltevalattiaiseen puukirkkoon tai Petäjäveden puukirkkoon, ymmärrän niiden nöyrän hartauden ja tiedän heti mistä on kysymys, vaikka uskonnottomana itseäni pidänkin.

* *

Minulle kaikkea maailman kultaa ja mirhamia hienompi on Keuruun kirkossa oleva tuntemattoman kyläsepän takoma orjantappurakruunu. Se on ajaton ja ikiaikainen, kertoo siitä ihmiskunnan kärsimyksestä, joka on läsnä kaikkialla.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että vaikka kärsimystä ja toivoa tulkitaan eri paikoissa ja uskonnoissa eri tavoin, se on meitä kaikkia yhdistävä tekijä ja ansaitsee kunnioituksen.

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua