Onko tämä 23-vuotias nainen Norjan seuraava supertähti?

15.06.2019

Aurora on kuin uneksija, joka osaa irtautua arjesta ja viedä kuulijansa mukaan korkeiden tunturien laelle ja syvien vuonojen reunoille, Marita Nyrhinen kirjoittaa.

Norjalaisneito Aurora Aksnes on uusin löytöni musiikkirintamalla. Tänään kesäkuun 15. päivänä 23 vuotta täyttävä vaaleatukkainen laulaja kirjoittaa oman musiikkinsa, mutta ei vierasta covereitakaan. Uusi albumi A Different Kind of Human (Step II) on juuri ilmestynyt.

Auroran musiikissa ja esiintymisessä yhdistyvät väkevä tulkinta ja persoonallisella tavalla popahtava, hetkittäin jopa björkmäinen musiikillinen ilmaisu, jonka kruunaa hänen karismaattinen ja herkkä eläytymisensä laulujen sisältöön.

* *

Aurora rakastaa luontoa ja kantaa siitä huolta monen ikätoverinsa tapaan. Luonnosta hän ammentaa voimaa lauluihinsa, kuten on tehnyt myös toinen Norjan lahja musiikille: Mari Boine.

Auroran laturina ovat vuoret, metsä ja meri. Niiden äärellä hän kerää virtaa löytääkseen rauhan ja yksinkertaisuuden. Tasapainoinen suhtautuminen elämään kuuluu myös laulajan musiikista. Hän on kuin uneksija, joka osaa irtautua arjesta ja viedä kuulijansa mukaan korkeiden tunturien laelle ja syvien vuonojen reunoille.

Auroran esiintymisessä on syvää tulkintaa, omistautumista ja eläytymistä.

* *

Berliinin elokuvafestivaalin aikana helmikuussa Norjan elokuvainstituutti järjesti vastaanoton, jonka ohjelma-antina oli Auroran konsertti. Taustalle ei tarvittu isoa orkesteria, vain sello ja harppu.

Olin haltioitunut, kun pääsin kuuntelemaan ja katsomaan virtuoosimaisen artistin esitystä. Hänen lumonsa ja suloisuutensa tehoavat poikkeuksellisella tavalla.

Aurora on maailmalla jo hyvin suosittu. Hiljattain päättyi isohko Etelä-Amerikan-kiertue. Kesän ja syksyn kiertueaikataulussa on konsertteja Norjassa ja Britanniassa.

Kunpa saisimme hänet pian myös Suomeen! Varaan sitten paikan eturivistä – nuorten ihailijoiden keskeltä.

Marita Nyrhinen