Odysseyksen moraaliset harharetket – myytit kertovat menneestä maailmasta

Mastoon sidottu Odysseus mosaiikkiin ikuistettuna Tunisian Bardo-museossa. Kuva: Wiki Commons

Jokainen aika luo oman suhteensa sitä edeltäneeseen historiaan. Historiallisten teosten uudelleenarviointi on keskeinen osa tätä paradigman muutosta, ja modernin analyysin myötä saattaakin paljastua historian aiemmin unohtamia ääniä.

Historiallisten eeposten ongelma vain on, että nykyaikaisen tarkastelun valossa niille tyypillinen mustavalkoinen moraali vaikuttaa usein vanhentuneelta – etenkin silloin, kun tuo moraali näyttäytyy nykylukijalle päinvastoin moraalittomana.

Esimerkiksi antiikin sankaria Odysseysta on vaikea kannustaa, kun hän huijaa, hyväksikäyttää ja tappaa tiensä läpi Egeanmeren. Mikä oikeus Odysseyksella – tai vaikkapa Tuhannen ja yhden yön Sinbad Merenkävijällä – on surmata tielleen sattuneita täysin viattomia ihmisiä ja luontokappaleita?

Odysseyksen koti-ikävää toki sympatisoi, mutta sankaria on vaikea ihannoida, kun kaikki tielle sattuva on olemassa vain hänen valloitettavakseen ja hallittavakseen; mukaan lukien kaikki Odysseian naishahmot. Kun tähän lisätään orjat ja barbaarit – eli kaikki paitsi vapaat, varakkaat ja perinteikkään miehiset helleenimiehet – seuraa tästä, että Odysseian kohdeyleisö kutistuu hyvin pieneen prosenttiin maailman väkiluvusta.

* *

Historiallisten teosten uudelleenarviointi itsessään paljastaa, kuinka jatkuvassa muutoksessa arvomme ja aatteemme ovat. Silti, tai oikeastaan siksi, myyttejä kannattaa lukea. Ne kertovat, kuinka ja millaisille tavoille sekä ihanteille mennyt maailma rakentui.

Nämä piirteet voi löytää myös nykyajasta. Filosofit Theodor W. Adorno ja Max Horkheimer käsittelivät jo vuonna 1944 teoksessaan Valistuksen dialektiikka Odysseysta esimerkkinä inhimillisestä taipumuksesta määritellä, hallita ja hyväksikäyttää ympäristöä, kanssaihmisiä ja luontoa. Heille Odysseyksen kylmä ongelmanratkaisutaito näyttäytyi fasistisen vallantahdon ja tehokkuuden esiasteena.

Historian opetusten ei ole kuitenkaan pakko maistua katkeralta kalkilta. Eepokset kuten Odysseia, Beowulf ja Edda kestivät läpi kristillisen keskiajan, vaikka niiden sisältö olisi ollut mahdollista nähdä monoteistisen uskonnon silmin vääräuskoisena. Teokset säilyivät, sillä niiden arvo tunnustettiin.

Odysseia rakentuu samoille inhimillisen sivistyksen, rohkeuden, älykkyyden ja keskinäisen huolenpidon kaltaisten arvojen pilareille kuin länsimainen yhteiskuntakin. Kuin oman aikansa supersankareista, antiikin heeroksista lukija saattoi löytää voimavaroja myös omaan elämäänsä.

* *

Parhaimmillaan mytologia on kuitenkin harmaimmillaan. Vaikkapa sikopaimen Eumaios on Odysseyksen perheelle uskollinen, lapsena kaapattu kuninkaan poika, joka myytiin Odysseyksen perheelle palvelijaksi. Eumaioksen kaapannut foinikialainen lastenhoitaja taas oli orja, joka yritti paeta kotimaahansa, mutta kuoli matkalla. Homeros ei kritisoinut orjuutta, mutta kuvasi hahmojaan syvällisinä ja todentuntuisina. Heidän kohtalonsa pystyy nykylukijakin tavoittamaan.

Ja kun vanha Argos-koira tunnistaa kotiin viimein palanneen isäntänsä, muttei jaksa enää ryömiä tämän luo, liikuttuu lukija siinä missä Odysseyskin. Kyseinen lyhyt tekstikatkelma on kestänyt kauemmin kuin sen kirjoittaja, kauemmin kuin valtakunta, jossa se kirjoitettiin. Se sisältää pienen häivähdyksen ihmisyyttä, joka on säilynyt – tunnetta, jonka merkitys on yhä sama kuin tuolloinkin.

Topi Lepojärvi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua