KOLUMNI | Koronakriisin rampauttamaan yhteiskuntaan kaivataan utopioita, kirjoittaa vironsuomalainen kirjailija Ville Hytönen. Unelmat, haaveet ja villit uudet ideat rakentavat tulevaisuutta.
Häivealukset ja merenalaiset paikallisjunat tuovat alueelliset senaattorit U-saarelle, yhdistyneen Uusharjumaan hallintokeskukseen keskellä Suomenlahtea. Siellä he nousevat urbaanien fennougrien parlamenttirakennukseen, laivanmuotoiseen Valgeaan laivaan, ja pohtivat, miten Harjumaa ja Uusimaa pystyvät kehittymään yhdessä rauhanomaisesti ja vauraasti kohti tulevaisuutta.
Toisella puolella näkyy Jätkäsaaren korkeat ja vehreät tornitalot, joissa viljellään hydroponisia tomaatteja ja kattoviljelmillä kauniita paputarhoja. Ja jos oikein tihrustaa, toisella puolella vastaavat rantatalot vilkkuvat auringossa Aegnan ja Naissaaren rannoilla näköalatorneineen ja kolmannen sukupolven siivettömine tuulivoimaloineen. Pienen kaupunkiliittovaltion parlamentin kokous avataan puheenjohtajan sanoin: “Meri ei enää koskaan erota meitä. Se yhdistää meidät.”
* *
Yllä oleva on spekulatiivista fiktiota, siis kirjallisuudenlajia, jossa kuvitellaan vaihtoehtoisia maailmoja. Sellaisella on suurissa kriiseissä ja muutoskohdissa oma roolinsa. Se on siis pelkoa tai fantasiaa paremmasta tai huonommasta. Minua itseäni innostaa ajatus muutoksesta. Tässä visiossa sen avasi Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta ja rautatietunneli.
Tunnelista on puhuttu paljon viime vuosien aikana. Sitä kuvataan ikään kuin konkretisoituneena Suomen siltana, Viron ja Suomen historiallis-kulttuurisena eritysyhteytenä, joka saa insinööritoteutuksensa veden alle kaivettuna junayhteytenä. Nyt saarretun Uudenmaan asukkaissa tämä herättänee innostavia tunteita.
Uudenmaan eristämisen kanssa samaan aikaan levitettiin sosiaalisessa mediassa tietoa Viron Harjumaan irrottamisesta muusta Virosta. Tämä innosti minua ajattelemaan, millainen olisi Uudenmaan ja Harjumaan yhdistynyt kaupunkivaltio.
Suurissa kaupungeissa on ollut tapana ottaa nopeammin käyttöön uusia ajatuksia ja löytää vaihtoehtoisia kulkureittejä kuin Suomen tai Viron maakunnissa. Molemmissa maissa on haaveiltu jo vuosikymmenen verran Talsingin kaksoiskaupungista, joka olisi yhtä työssäkäyntialuetta. Entäpä jos se toteutuisi kaupunkien omin ehdoin, ilman Viron tai Suomen muiden maakuntien tarpeita?
Entäpä, jos liike-elämän keskukseksi pikkuhiljaa kasvava Tallinnan Ülemiste olisi suorassa puolen tunnin yhteydessä Helsingin keskustaan, ja miksei samalla vaikkapa Otaniemeen? Reitin molemmista päistä olisi nopeat yhteydet muualle kaupunkiin, Suomessa metron, Virossa raitiovaunun avulla. Samalla futuristinen keinosaari Suomenlahdella yhdistyisi näihin vain viidentoista minuutin etäisyydellä.
Suota rakastavat virolaiset pitävät henkireikinään Tallinnan pienten suoalueiden lisäksi Lahemaan kansallispuistoa, suomalaiset taas kulkevat Nuuksiossa, Ohkolanjokilaaksossa tai Tammisaaren lintuja katselemassa. Kaupungit kehittyvät urbaanin viljelyn ja puuistutusten kautta paremmin hengittäviksi kaupungeiksi. Lintuja ja hyönteisiä on enemmän, älykäs joukkoliikenne ja puistobulevardit vähentävät yksityisautoilua.
Uusi Talsinki, tai Uusharjumaa, tuottaisi itse sähkönsä lähes jokaiselle katolle asennettavien aurinkopaneelien, uuden sukupolven tuulivoimaloiden sekä U-saaren rantavesiin upotettavien aaltovoimaloiden avulla. Pikaraitiotiet leviäisivät alueiden pienempiin taajamiin. Valtio hankkisi virka-autoiksi omassa maassa tuotettuja kolmipyöräisiä sähköautoja.
Naapurisuhteet agraarisiin Suomen perustuslailliseen tasavaltaan ja Vana-Eestinmaahan olisivat hyvät ja uudet Uusharjumaan puukerrostalot rakennettaisiinkin Vanhan Suomen laadukkaasta puumateriaalista. Kehittynyt Vuosaaren älysatama palvelisi niin vanhasuomalaista puu- ja puujalostusteollisuutta kuin venäläistäkin vientiä.
Nuorekkaat yliopistokaupungit kehittyisivät nopeasti ja toista puoliskoaan tukien. Ne olisivat avio- tai sisaruspari, vahvat yhdessä. Ehkä se olisi utopiaa?
* *
Hieman vakavammin puhuttaessa postapokalyptisen maailman parannuslääke on utooppinen ajattelu. Unelmat, haaveet ja villit uudet ideat rakentavat tulevaisuutta, liittyvät ne sitten kansallis-, kaupunki- tai liittovaltioiden kehittämiseen tai mihin tahansa pieneen yhdyskunnalliseen ideointiin.
Kun nyt kerran olemme kaikki kotiemme sohvilla tai lähimetsissä samoilemassa, pyrkikäämme miettimään uusia ajatuksia uudessa tilanteessa. Kriisi on mahdollisuus, kuten on tuhannesti todistettu.
Ville Hytönen
Kirjoittajalta ilmestyy syksyllä 2020 esseeteos Viro maailmanvallaksi! (Sammakko).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
