Olavinlinna on Mustat kalat -romaanissa isossa roolissa. Kuva: Anne Välinoro
KOLUMNI | Eeva Tenhusen esikoisdekkari Mustat kalat julkaistiin vuonna 1964. Se on kestänyt hyvin aikaa. Kirjan tunnelma on leppoisa; kahvitellaan ja syödään vadillisia voileipiä.
”Nykyhetken valossa kiinnittää huomiota, kuinka paljon ja joka paikassa poltetaan tupakkaa. 1960-luvun normaali on nyt outoa.”
Eeva Tenhunen (1937–2017) sijoitti esikoiskirjansa Mustat kalat (1964) Olavinlinnaan, joka onkin jo paikkana jännittävä. Mustat kalat on perinteinen kuka-sen-teki-arvoitusdekkari ja se on kestänyt loistavasti aikaa.
Olen lukenut Mustat kalat nuorena, mutta onnellisesti unohtanut juonen käänteet, joten kirja piti edelleen hyvin otteessaan. Tästä puuttuvat veri ja suolenpätkät, mutta tarinaa kuljetetaan niin ovelasti, että ehdottomasti haluaa tietää, kuinka lopulta käy.
Eeva Tenhunen oli opiskeluvuosinaan viitenä kesänä oppaana Olavinlinnassa, joten hän tunsi ympäristön. Tämä näkyy kirjassa, johon on ujutettu kansantarinoita ja sanallisesti linnan pohjapiirroksen moninaisuutta pimeine käytävineen.
Mustat kalat on hyvää suomea. Ei ihme, sillä kirjoittajahan oli äidinkielen ja historian opettaja Kiuruvedellä, Sukevalla ja Kiteellä. Samoin voi olla varma, että Olavinlinnan historialliset faktat ovat kohdillaan.
Savonlinna oli Eeva Tenhusen koulukaupunki. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan tyttölyseosta vuonna 1956 ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1961.
* *
Eeva Tenhunen harrastaa Mustissa kaloissa kirjallisia viittauksia, muun muassa Milnen Nalle Puhiin ja Agatha Christien Poirot-tarinoihin. Dekkarikuningatar Christie on Tenhuselta ovela veto, sillä myöhemmin häntä on sanottu monissa kirjoituksissa Suomen Christieksi.
Tenhunen oli 1960-luvulla naisena poikkeus suomalaisessa hyvin miehisessä jännityskirjallisuudessa ja häntä pidetään tässä suhteessa tienraivaajana. Tenhunen on sanonut, että psykologinen jännitys on hänen mieleensä.
Leena Lehtolainen teki 1990-luvulla kirjallisuuden lisensiaatintyönsä Mustat kalat -dekkarista, ja Lehtolaisesta itsestään tuli sen jälkeen tuottelias dekkarikirjailija.
Suomen dekkariseura antoi Eeva Tenhuselle vuonna 2010 erikoispalkintonsa, harvoin jaettavan Hornanlinna-kunniakirjan ”pitkäaikaisesta merkittävästä työstä suomalaisen dekkarin hyväksi”. Seuran mukaan hän oli ollut monille naisdekkaristeille ”esikuva ja edelläkävijä”.
* *
Eeva Tenhunen kirjoitti kahdeksan jännityskirjaa. Olen lukenut ne liki main kaikki aikoja sitten. Mustat kalat on niistä mielestäni paras. Monissa äänestyksissä Mustat kalat on sijoitettu suomalaisen dekkarikirjallisuuden kärkijoukkoihin.
Kirjan tunnelma on leppoisa, ja romantiikkaa on mukana. Kahvitellaan ja syödään vadillisia voileipiä. Nykyhetken valossa kiinnittää huomiota, kuinka paljon ja joka paikassa poltetaan tupakkaa. 1960-luvun normaali on nyt outoa.
Kertojana Mustissa kaloissa on opiskelijaneito Liisa Rautasalo, jonka opaskaveri murhataan. Virkavaltaa edustaa Martti Halla. Martti Halla avioituu Liisan kanssa ja melkein kaikissa myöhemmissä kirjoissa he ratkovat murha-arvoituksia poliisi-amatööripoliisi-parina.
Tenhusen muita dekkareita ovat Keisari seisoo palatsissaan (1971), Nuku hyvin, Punahilkka (1973), Kuolema savolaiseen tapaan (1976), Hyvän tytön hautajaiset (1978), Viimeinen pari (1980), Kuolema sukupuussa (1985) ja Joka uniinsa uskoo (1987). Vuonna 1982 ilmestyi romaani Rakas perhe, kaksikymmentä kirjettä kommentteineen.
Kuolema savolaiseen tapaan -dekkarista tehtiin 1980-luvun alussa televisiosarja.
* *
Vuonna 1964 Mustat kalat julkaistiin WSOY:n maineikkaassa Sapo-sarjassa. Se aloitti vuonna 2013 CrimeTime-kustantamon Nostalgia-sarjan, jossa esitellään suomalaisen jännityskirjallisuuden helmiä.
Sain kirjastosta tämän Nostalgia-painoksen melko vaivattomasti. Siinä on oranssi kansi, alkuperäisessä on vihreä.
Suosittelen lämpimästi Mustia kaloja kesälukemiseksi, tai miksipä ei nyt talvellakin, kun kesä on vasta tulossa.
Päivi Vasara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
