Täsmälleen näin bailattiin tasan 500 vuotta sitten, jos flaamilaistaiteilija Pieter Brughelia uskoo. Kuva: Wiki Commons
KOLUMNI | Voiko olla itseään kunnioittava kansalainen, ellei sano jotakin pääministeri Sanna Marinista ja bileistä? Ei voi. On pakko sanoa jotakin, sillä oppositio ja oma väki, maan poliittiset toimittajat, oikeusoppineet, some ja Lenita Airisto ovat jo puhuneet.
”Meillä kaikilla on jokin mielipide pääministeristä. Ellei se liity hänen hallitukseensa ja politiikkaansa, se liittyy hänen ulkonäköönsä, vaatteisiinsa, ikäänsä, puhetapaansa, ilmeisiinsä, vapaa-aikaansa, perhetaustaansa, kesätöihinsä – johonkin.”
Olen ankarasti puolueellinen. Myötätuntoni heilahtaa helposti jahdattujen puolelle. Sitähän julkisuuden ihmiset enemmän tai vähemmän aina ovat. Jahdattuja kuin eläimet, vaikka osa luulee hallitsevansa jahtia. Parhaiten heitä tuntuu johtavan harhaan oma pr-väki, joka ei aina itsekään tiedä, mitä on tekemässä.
Kun ei siis tiedä, mitä Sanna Marinin bileissä ja sen jatkoilla tapahtui ja kuuluiko bilevuoto johonkin suureen suunnitelmaan, niin sanotaan ihan varmuuden vuoksi, että nerokasta.
On nimittäin esitetty teoria, että aivan erilainen huippupoliitikon brändi on osa suunnitelmaa, jolla herätetään nuorten ja nuorten aikuisten kiinnostus politiikkaan. No, nyt se on herätetty. Ja herätyksen ovat saaneet ihan kaikenikäiset.
* *
Meillä kaikilla on jokin mielipide pääministeristä. Ellei se liity hänen hallitukseensa ja politiikkaansa, se liittyy hänen ulkonäköönsä, vaatteisiinsa, ikäänsä, puhetapaansa, ilmeisiinsä, vapaa-aikaansa, perhetaustaansa, kesätöihinsä – johonkin.
Keski-ikäisistä tuntuu, että kun itse oli 37-vuotias, oli erilainen kuin Sanna Marin. Minä ainakin olin. En esimerkiksi ollut pääministeri läpi korona-ajan ja uudelleen henkiin heränneen kylmän sodan. Kyvyt eivät olisi riittäneet eivätkä hermot.
Joskus aikoinaan huippupoliitikolla oli myös hieman vapaa-aikaa. Nyt sitä vapaata ei ole, vaan pääministeri on (some)kansan omistuksessa 24/7. Halvalla menee, sillä hän saa vähemmän palkkaa kuin jotkut sote-johtajat ja kaupunginjohtajat.
Olisi ehdottomasti kannattanut pyytää lisää liksaa, sillä tietämättään hän johtaa näköjään myös Suomen puolustusta. Näinhän annettiin ymmärtää, kun julkisuudessa pohdittiin, mitä olisi tapahtunut, jos Suomeen olisi kohdistunut jokin sotilaallinen uhka juuri bileiltana. Huh-huh, kannattaa todella pitää kännykkälinja auki, jos presidentti ja kenraalit kysyvät viikonloppuna neuvoa vieraan sukellusveneen varalta.
* *
Mutta siis takaisin tähän uudenlaiseen brändäämiseen. On veikeä ajatus, että huippupoliitikkojen ja vaikkapa rokkareiden julkisuuskuvat vaihtaisivat ihan suunnitelmallisesti paikkaa tulevaisuudessa. Jatkossa näyttävät ja trendikkäät poliitikot hoitaisivat reippaan bilettämisen töiden jälkeen ja siitä saataisiin riittävästi makoisaa somelientä. Rokkarit ja muut taiteilijat saisivat rauhassa vaihtaa duunin jälkeen siistit urheilutamineet ylleen ja lähteä kotiin katsomaan A-studiota.
Kulttuuripiireissä tähän roolinvaihtoon on liu’uttu harmillisesti jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. J. Karjalaisesta ei ole koskaan saatu skandaaliotsikkoa tekemälläkään ja Michael Monroekin silittelee nykyään vaan iloisennäköisenä lemmikkikissojaan ja puhuu eläinsuojelusta. Myös nykykirjailijamme hokevat hokemasta päästyään tekevänsä töitä kello 8–16 kuin toimistossa ikään. On se tylsää, eikä ihme, jos laulaja Erika Vikmanista on tuntunut siltä, että hän saa nykyisin yksin hoitaa koko mediahomman.
Muusikot, kirjailijat, runoilijat, kuvataiteilijat, näyttelijät ja muu kulttuuriväki ovat saaneet yhä enemmän keskittyä varsinaiseen työhönsä ilman kuluttavaa ja rasittavaa oheistoimintaa. Tulevaisuudessa saattaa käydä jopa niin, että julkisuuteen nousevat vain työt ja teokset, jotka ansaitsevat sen. On se huimaa, jos tässä näin pääsee käymään.
Somekansa saattaa nimittäin hyvinkin nopeasti oppia nämä uudet roolit. Se ei enää odota taiteilijoilta ihan mahdottomia revityksiä, vaan tyydytys tulee jo siitä, kun taiteilija paljastaa retkahtaneensa kylmään siniseen lenkkiin. Sehän oli aikoinaan poliitikko Kaarina Suonion otsikonarvoinen paljastus omasta yksityiselämästään.
Anssi Kelan tapauksessa Anssi selvittää pakonomaista suhdettaan Fazerin vihreisiin kuuliin, josta sivumennen sanottuna olen jo pitkään ollut huolestunut.
* *
Nyt kun kiinnostus politiikkaan on trendikkäästi ja samalla jotenkin syntisen railakkaasti uudestaan herätetty, jää nähtäväksi, alammeko pakollisena sivutuotteena seurata, mitä yhteisistä asioistamme oikeasti päätetään ja miten päätöksiä perustellaan. Voi tosin olla, että se on kansalta liikaa vaadittu, ellei päätöksistäkin ala vuotaa mehukkaita ”tapahtui suljettujen ovien takana” -videokoosteita.
Ehkä siis tulevaisuudessa näemme, kuinka vaikeiden päätösten jälkeen poliitikot rentoutuvat heittämällä läppäreitä (mieluiten omia) alas parvekkeelta ja puhumalla sekavia urastaan.
Poliitikoiksi pyrkiville tämä tietenkin asettaa ihan uudenlaisia vaatimuksia. Jos tyynyn alla ei vielä ole iltalukemisena Suosikki-lehden legendaarisen päätoimittajan Jyrki Hämäläisen elämäkertaa, se kannattaa hankkia. Siellä on hirmuisesti vinkkejä asioista, joita on jo kokeiltu.
Heli Mustonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
