Mikko Manka kirjoittaa kolumnissaan Tampereesta: ”Ei täälläkään kaikki täydellistä ole: rakennusten ja monumenttien nimeämishommien kanssa meillä on aina ollut vähän vaikeaa.”
Tampere keikkuu jatkuvasti muuttohalukkuustutkimuksen kärjessä. Viime vuonna suomalaisetkin rynnistivät Tampereelle sankoin joukoin – suorastaan ennätyslukemin. Eikä se tietysti mikään ihme ole: onhan tämä hieno ja rakas kaupunki!
Nykyisin vielä jatkuvasti julkisuudessa osaamisestaan ja uudistumishalustaan – jopa innovatiivisuudestaan. Mutta kuitenkin ollaan rentoja ja vaatimattomia. Tampereesta tykätään.
Vanhat mielikuvat Tampereesta onkin syytä unohtaa viimeistään nyt 2010–20-luvuilla. Esimerkiksi stereotypia hitaudesta tai aikaansaamattomuudesta. Ratikkakeskusteluakin käytiin enemmän ja vähemmän vain 109 vuotta, mutta loppumetreillä homma nopeutui selvästi. Päätöstä edeltänyt keskustelu oli vieläpä niin hieno esimerkki yhteisten asioiden hoitamisesta, että siitä tehtiin oikein lyhytelokuva – näin meillä Tampereella asioita hoidetaan, tyylikkään rationaalisesti ja viksusti. Tampereella on nykyään tekemisen meininki.
Uuden jäähallin rakennusprojekti se vasta nopea olikin, sillä tässä kaupungissa jääkiekkoon riittää aina rahaa – jääkiekon kehdossa kun ollaan ja jonain vuonna MM-kisatkin kuulemma tulossa. Ja jos tuntuu, ettei raha riitä pelkkään kiekkoon, niin kannattaa ottaa opiksi uusi tamperelainen innovaatio: jäähallin rakentamisen sijaan rakennettaan kokonainen uusi kaupunginosa, koska siihen ainakin on rahaa. Jäähallin – anteeksi monitoimiareenan – voi rakentaa sitten siinä sivussa. Jutin tavoin mennään eteenpäin, isosti.
* *
Muutenkin näyttäisi, että 2020-lukua lähestyttäessä Tampereella vihdoin uskalletaan. Täällä panostetaan asioihin.
Otetaan nyt yhtenä esimerkkinä vielä musiikkikulttuurin arvostus. Tampere kun on tunnetusti musakaupunki: manserockia, festivaaleja, klubeja, studioita ja musatapahtumia – mitä kaikkia näitä nyt meillä on? Ja täytyyhän tällaista kulttuurihistoriallista elävää perintöä jotenkin kunnioittaa, mutta miten?
No ,tietenkin avaamalla Tampere-talon viereen Tähtikatu – tämä suomalaisen musiikin Walk of Fame. Vähän niin kuin isossa maailmassa. Ja sinne kun laitetaan sitten kadun tähtikiviin tunnettuja tamperelaisen musiikin ja musiikkikulttuurin nimiä, niin niitä on ihmisten kiva matkustaa Tampereelle katsomaan. Vetovoima kasvaa. Talvellakin.
* *
Mutta ei täälläkään kaikki täydellistä ole: rakennusten ja monumenttien nimeämishommien kanssa meillä on aina ollut vähän vaikeaa.
Muutama vuosi takaperin Tampereelle rakennettiin korkea hotelli; niin korkea, että se oli rakennushetkellä Suomen korkein ja vielä muusta rakennuskannasta aika erottuva – kansan keskuudessa Mordorin torniksikin nimetty.
Kun se oli jo valmiiksi niin erottuva, niin tietysti on ”paree” varoa, ettei vain tulisi vaan annettua sille mitään liian outoa nimeä, kuten nimikilpailussa suurimman potin saaneet Turbiini, Cotton tai 88 (metrien, ei äärioikeiston mukaan). Tampereella kun ei ole ollut tapana ”tehrä asioista numeroo”. Niinpä Tampereella nimettiin hotelli yksinkertaisesti Torniksi. Torniksi, koska se on niin korkea. Ymmärrettävää ja helppoa.
Mutta kun kerran Helsingissä on jo yksi Torni ja sekin perhana vielä hotelli, niin meidän tornimme virallinen nimi on nykyään Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Jotta se erottuu muista, mutta ei liikaa, koska ollaan vaatimattomia.
Ja kun tämä torni kerran on korkea ja ollaan Tampereella, niin yläkerrassa oleva baari nimetään tietty Moro Sky Bariksi. Vähän kuin kansainvälisessä taivaassa olisi – mutta kuitenkin turvallisesti ja tutusti, voi moro!
* *
Eikä muuten ollut Tampereella helppoa korkeakoulupuolellakaan, kun yhdistymishommiin lähdettiin. Tiedättehän tämän Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistymisen? Mikä nimeksi uudelle uljaalle yliopistolla? Ei ainakaan vanhoja nimiä, ettei ketään sorsita.
Aluksihan sitä oli helppo viedä eteenpäin, kun prosessia voitiin kutsu Tampere3:ksi. T3 kun oli kuulemma joku kilpirauhashormoni, niin sitä ei oikein voinut käyttää.
Nimestä ei kuitenkaan päästy kunnolla sopuun eikä vanhakaan kelvannut, niin siirtymäajan hallitus ehdotti nimeksi Tampereen Uutta yliopistoa (Tampere New University). Olihan yliopisto kuin uusi. Tamperelaisen loogista.
Tämä ei kuitenkaan ottanut kaikilla muutosvastaisilla rajapinnoilla oikein tulta ja niinpä lopulta nimeksi tuli pitkän prosessin jälkeen Tampereen yliopisto. Mutta ennen kuin irvileuat muualla Suomessa huomauttavat mitään vanhalta kuulostavasta nimestä, niin tämähän ei sellainen tietenkään ole: englanniksi uusi yliopisto on nääs Tampere University eikä mikään aataminaikainen University of Tampere. Brändi sen olla pitää.
Ja jos nyt brändistä puhutaan, niin viime viikkojen logojen väärinkäyttökohutkin innovaatiotunipaloineen ja -tuninaamoineen olivat selvästi asiaa huonosti tuntevien, todennäköisesti turkulaisten, voimien tuottamia.
Pyhän brändiohjeistuksen mukaan nimittäin kohun hashtag oli täysin väärä. Tunia kun käytetään vain atk:ssa, sähköpostissa. Oikea brändinmukainen aihetunniste olisi tietenkin ollut #taunaama. Tarkkuutta!
* *
Mutta pientähän yhden tornin tai yliopiston nimeäminen on. Jos vertaa vaikka kokonaisen kaupunginosan nimeämiseen. Se se vasta vaikeaa on.
Kun Tampereella rakennetaan uusi kaupunginosa – ja tietty se jäähalli – rautatien peittävän kannen päälle, niin sitten vasta ollaan pulman edessä. Rakennusfirman kun pitää saada alueelle jokin vetovoimainen nimi, joka kelpaa myös kieliä puhuville. Onneksi ehdotuksia riittää: Centre, Expe, Atmos ja Premi.
Mutta kovin vaikeitahan nuo ovat, joten kun meillä Tampereella ollaan pienen ihmisen puolella, niin nimetään kansi Kanneksi.
Kuitenkin isolla Koolla, jotta vähän erotutaan ja tunnistetaan se erisnimeksi. Sitä paitsi se soljuu hyvin englanniksikin: Tampere Deck. Vähän kuin merillä olisi.
Ja kun koko kaupunginosa rakennetaan kuitenkin sen jäähallin vuoksi, niin pakkohan sekin on jotenkin nimetä. Nykyään on muotia – ja kannattavaa – nimetä areena sponsorin mukaan. Näinhän muuallakin tehdään. On Etihad ja Bolt Arenaa – se vanha Finnair, eiku Sonera Stadium eiku Telia 5G Areena – joten tietty meilläkin etsitään sponsoria. Eihän uutta uljasta jäämonitoimiareenaa voi Kaledomeksikaan julkisesti kutsua.
Onneksi Tampereella ollaan 2020-luvulla jo rohkeita ja löydetään hyvä sponsori oululaisesta Uroksesta. Ja kun puhutaan kuitenkin elämysareenasta, jossa tapahtumat näkee ihan omin silmin, suorana lähetyksenä, niin ei loogisempaa nimeä Areenalle voi olla kuin Uros LIVE! Tämä ei ole mikään replay-areena.
Ja tietäähän sen Pihtiputaan mummokin, että Uros tulee sanoista universal roaming solutionsista eikä mistään kaksimielisyydestä saati sukupuolesta – vain typerys voisi sellaista ajatella, mutta sehän nyt on yleissivistyksen nykytaso.
Pormestarin sanoin ”[t]ässä tehdään suomalaisin voimin maailmanluokan asiaa. Ei voi olla kuin ylpeä, kommentoi Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) kokonaisuutta torstaiaamun tiedotustilaisuudessa.”
Näin on. Ei voi jälleen olla kuin ylpeä kaupungistaan.
Mikko Manka
