Led-kynttilä tuikkii virkatussa ja kovetetussa kynttiläkorissa. Kuva: Sirpa Pääkkönen
KOLUMNI | ”Henkisesti uusi normaali sai kääntymään sisään päin ja tutkimaan omia ajatuksia, kun ihmisten tapaaminen ja kulttuuririennot kutistuivat minimiin”, Sirpa Pääkkönen kirjoittaa.
Pieni ledtuikku tuikkii punaisessa kynttiläkorissa kuusen oksalla. Joulu on ohi, mutta pikkuriikkinen kuusi saa vielä luoda tunnelmaa olohuoneeseen. Sen koristeet ovat yksinkertaisia, osa itse virkattuja, osa olkikoristeita.
Omituinen vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Niin kuin muinakin vuosina monet muistelevat mennyttä vuotta ja media nostaa esiin, mikä vuodessa oli hyvää ja mitä maailmalla ja Suomessa tapahtui.
* *
Tänä vuonna kielen käyttöön juurtui sanonta uusi normaali. Se merkitsi käsienpesua, kasvomaskeja, etäisyyttä ja suurta varovaisuutta, jotta ilkeä piikkipallo saataisiin nujerretuksi.
Uusi normaali merkitsi myös entistä enemmän koti-iltoja, kokkailua ja käsitöitä. Itsekin aloin seurata lauantaisin televisiosta Strömsötä ja ohjelman innoittamana kokkasin, kudoin ja virkkasin. Niinpä joulukuusikin sai oksilleen virkatun tähden ja kynttiläkorit.
Henkisesti uusi normaali sai kääntymään sisään päin ja tutkimaan omia ajatuksia, kun ihmisten tapaaminen ja kulttuuririennot kutistuivat minimiin.
Se ei ole lainkaan huono asia, huomasin. Samaa taisi ajatella näyttelijä Vesa Vierikko, joka sanoi Jari Tervon haastattelussa televisiossa maanantaina, että ihmisen ei tarvitse tehdä muuta kuin hengittää. Muu tulee perässä, kun on tullakseen.
Tylsää ei ole, jos oma sisäinen maailma on rikas. Poikkeusaika suosii introvertteja, jotka voivat rauhassa sulkeutua omaan tajunnanvirtaansa, kun huomiota vaativat ekstrovertit eivät pölise ympärillä.
Hiljaisuus antaa tilaa luovuudelle ja mitä kaikkea luova ihminen keksiikään. Toki voi kirjoittaa runon tai maalata akvarellin, mutta luovuus on hyvä kaveri myös esimerkiksi keittiössä, kun voi kokeilla uusia ruokalajeja ja maustamista. Kokeileminen ja keksiminen on hauskaa, vaikka lopputulos ei olisikaan yhtä hieno kuin Strömsössä.
* *
Poikkeusaika nostaa pintaan muistoja. Ne pulpahtavat mieleen vaikkapa vanhaa valokuvaa katsoessa. Ystävältä joskus saatu lahja tuo ystävän ja yhteiset hetket lähelle. Tämän vuoksi muutaman vuoden takainen konmaritus-muoti ja yletön tavaroista luopuminen eivät ole mielestäni parasta ideologiaa hyvinvoinnille. Ihminen tarvitsee muistoja ja silmä lepää harkitusti hankituissa kauniissa ja kestävissä esineissä.
Lahjan antaminen saa saajan iloiseksi, mutta tekee hyvää myös antajalle, varsinkin kun mukana on saajaan liittyvä ajatus.
Tänä jouluna sain erityisen tarkkaan harkittuja hienoja lahjoja. Tytär teki puolestani lahjoituksen eläinsuojeluyhdistykselle hädänalaisten eläinten auttamiseksi. Ystävätär lahjoitti nimissäni Naisten pankin stipendin tytöille. Joku tuntematon tyttö jossain kaukana pääsee stipendin turvin koulutielle. Onnea matkaan, tekee mieli sanoa.
Jotain makeaakin paketeissa oli. Tyttäret lahjoittivat itse tehtyjä fudge-makeisia ja viikunahilloa. Itse tehty on parasta.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
