Vincent van Gogh: Die Romanleserin, 1888. Kuva: Wikimedia Commons
KOLUMNI | Käsikirjoittaja Pat Millsin mukaan sarjakuvalehtien myynnin romahdus johtuu pienistä palkkioista ja huonoista tarinoista, ei peleistä ja somesta.
Englantilainen sarjakuvakäsikirjoittaja Pat Mills esittää omaelämäkerrallisessa Be Pure! Be Vigilant! Behave!: 2000AD & Judge Dredd: The Secret History -teoksessa (Millsverse, 2017) -teoksessa väitteen, etteivät videopelit ja sosiaalinen media tappaneet sarjakuvalehtiä, vaan se, että sarjakuvista tuli laimeita, jolloin ne kadottivat kohdeyleisönsä.
Millsin väite ei välttämättä ole aivan tuulesta temmattu, jos esimerkiksi seurataan Aku Ankan kehityskaarta. Carl Barksin sarjakuvissa Aku saattoi saada iskun päähänsä, pudota katolta roskaämpäriin ja vieriä katua pitkin alas jokeen. Barksin jälkeisinä vuosikymmeninä Aku saattoi vahingossa nuuhkaista tainnuttavaa kaasua ja pudota katolta. Nykyisin Aku saa yllättävästä tiedosta päänsä pyörälle ja melkein putoaa katolta.
Vaikka äskeinen esimerkki on keksitty, Aku Ankka -lehden sisällössä on nähtävissä tietty päätäsilittelevä, lapsia ja nuoria oletettavasti suojeleva kehityskulku. Lukijoilta itseltään ei ole kysytty millaisia tarinoita he haluavat lukea. Nuoriso suuntaa huomionsa peli- ja somemaailmaan, koska siellä itsesensuuri ei ole vielä ehtinyt laimentaa sisältöä. Pelien ja videoiden väkivalta ja huumori ovat huomattavasti roisimpaa sorttia. Siellä Aku yhä putoaa katolta roskaämpäriin ja vierii Luuntaittomäkeä pitkin alas jokeen.
* *
Kaikkien sarjakuvien myynti on ollut jo pitkään laskussa, ja Millsin ajatuskulkua seuraamalla se voi johtua siitä, että kun yksittäiset tuotteet menettävät fanikuntansa ja niiden julkaisu lopetetaan, muut seuraavat perässä. Sarjakuvan ostaja saattaa hankkia fanittamansa tuotteen rinnalle toisenkin sarjakuvan, mutta jos ostaja ei vieraile myyntitiskillä lainkaan, molemmat tuotteet jäävät myymättä. Tämä on pelottava kehityssuunta, ja se saattaa tapahtua millä toimialalla tahansa, ei ainoastaan kulttuurissa.
Millsin mukaan Iso-Britanniassa sarjakuvantekijöiden palkkiot eivät ole juurikaan nousseet 1990-luvun jälkeen, ja paikoin ne ovat saattaneet jopa laskea. Kun kustantajat maksavat vain pieniä palkkoja ja palkkioita, hyvät käsikirjoittajat ja piirtäjät lähtevät alalta ja siirtyvät tekemään jotain muuta. Tilalle otetaan vähemmän lahjakkaita, uransa alkutaipaleella olevia tekijöitä, joille pienet palkkiot sopivat – toistaiseksi. Kierre on valmis.
Laajasti ajatellen, jos yleissitovasta työehtosopimuksesta siirrytään yritys- tai työntekijäkohtaiseen sopimiseen, ei tarvita kuin liian varovainen toimitusjohtaja tai johtokunta yhteen suuryritykseen, ja koko toimiala saattaa lähteä luisuun. Kun yritys alkaa polkea hintoja palkkojen kustannuksella, toisten on vastattava hintakilpailuun. Jos toimialalla ei yleisesti kiinnitetä huomiota tuotteen laatuvaatimuksiin, vaan ainoastaan hintaa pidetään merkityksellisenä, vaaran merkit ovat ilmassa.
Tilannetta on hyvin vaikea korjata siinä vaiheessa, kun asiansa osaavat ammattilaiset ovat siirtyneet muille aloille ja toisiin tehtäviin, ja myynti laskee yhä. Tilanteen korjaaminen vaatisi riskinottoa, selkeää visiota, alan tuntemusta ja kaukonäköisyyttä. Sellaista johtajaa voi olla vaikea löytää, jos koko ala jo romahtaa.
* *
Samat vaarat ovat totta kirjallisuudessa äänikirjoista maksettavien pienten palkkioiden vuoksi. Millsin mukaan etenkin Britanniassa sarjakuvista tehdyt sopimukset usein vievät tekijältä kaikki oikeudet kertakorvauksella ja kattavat kaiken kokoelmakirjoista elokuvaoikeuksiin. Millsin mielestä teoksesta saatavat voitot pitäisi jakaa tekijän ja kustantajan kanssa tasan. Suomessa kirjailijan saama palkkio ladatusta äänikirjasta on keskimäärin 71 senttiä. Kun kirjailija ei saa työstään kuin pennosia, hän siirtyy hyvin pian kirjoittamaan jotain muuta.
Lainauskorvaukset ovat olleet viime vuosina kirjailijoiden suurimpia kannustimia. Hallituksen tuoreen päätöksen mukaan näyttelijät saavat lukemistaan kirjoista siivun kirjastojen lainauskorvauksesta. Kun kirjailijan tulot perustuvat kappalemyynnistä saatavaan prosenttiin, teosten äänikirjaversiot lukevat näyttelijät saavat aikaan perustuvan työkorvauksen, joka on noin 90–120 euroa tunnilta. 350-sivuisen kirjan lukemiseen kuluu noin 10–20 tuntia.
Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan kaunokirjailijan kirjoittamisesta saamat veronalaiset tulot ovat keskimäärin noin 1 700 euroa vuodessa. Äänikirjan lukeva näyttelijä saa yhden teoksen lukemisesta 900–2400 euroa – ja kirjastojen lainauskorvauksen päälle. Tämän seurauksena jotkut kirjailijat aikovat jatkossa lukea teoksensa itse – silläkin uhalla, että äänikirjojen laatu heikkenee. Kun hyvät kirjoittajat vaihtavat alaa ja teosten laatu laskee, lukijat vähenevät, ja niin ollaan kierteessä.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
