Muusikko Leonardo Rojnić. Kuva: Yle
KOLUMNI | Petra Lukkari kirjoittaa suhteestaan yhteen evakkokarjalaisuuden perinteisimmistä tunnussaävelmistä, josta on juuri julkaistu uusi versio osana Ylen Musiikkia kuvina -sarjaa.
”Eri aikoina olemme voineet Karjalan kunnailla -sävelmän kautta kaivata eri asioita jo silloinkin, kun ne vielä ovat luonamme: tässä hetkessä kaihon – ponnettoman sijaan ponnekkaan – aiheutti rakkaan maapallomme tila.”
Istun kesäiltana pienen eteläkarjalaisen kaupungin entisen näkötornin kivijalan päällä ja odotan. Pian erotan haikean ja tutun kevätlaulun sävelen.
On aika iltasoiton.
Tällä kertaa haluan virittäytyä tämän vesitornistamme aina kello kahdeksan soitettavan sävelmän maailmaan ja olen kiivennyt kuuntelupaikalleni hieman ajoissa.
Sävelmästä on juuri tehty myös uusi tulkinta. Senkin haluan kuulla.
Ennen uutta katson menneeseen. Karjalan kunnailla on perinteikäs kappale, yksi evakkokarjalaisuuden tunnussävelmistä, myös itselleni muistojen paikka.
* *
Melko pian sotien jälkeen luovutetun Karjalan perintöä alettiin vaalia erilaisin kulttuurin tuottein; syntyi monenlaista kirjallisuutta, kuten kuvateoksia sekä tietysti lauluja.
Juha Vainio levytti uudelleen alkujaan vuonna 1920 tehdyn sävelmän Ilta Viipurissa, ja Annikki Tähti lauloi iskelmän Muistatko Monrepos’n.
Karjalan kunnailla taas ei ole edellisten tavoin alkujaan luovutetun Karjalan muistelo. Alun perin se on kansansävelmä.
Sävelmään suomenkielisen tekstin teki Valter Juva jo vuonna 1902.
Tekstissä tapaamani runon puhuja, eli se, jonka suusta kuvittelen runon puheen olevan peräisin, on kaihonnut Karjalaansa omista lähtökohdistaan ja myös omasta historianhetkestään käsiin, ei vielä luovutettuna Karjalana.
Voi tulkita, että runon puhuja on kirjoitettu kaihoamaan luonnonkaunista Karjalaa oman aikakautensa kulttuurisen tavan mukaan, Karjalaa ihannoiden.
Ihmistunne, kaiho, on keväässään kasvavan luonnon äärellä romanttisen pieni ja ponneton.
Näkötorni paljailla Nikolain valleilla vielä puuttomassa ympäristössä, edessä Lappeenrannan linnoitukseen johtanut tie radan penkereellä. Kuva: Tuntematon, 1888 / Lappeenrannan museot
* *
Olen taas nykyhetkessä.
Kuuntelen ja katson Karjalan kunnailla -tulkintaa, musiikkivideota. Se on osa Ylen Musiikkia kuvina -sarjaa, joka esittelee nuorten muusikoiden uusia tulkintoja suomalaisista klassikkosävelmistä.
Tässä tulkinnassa Leonardo Rojnićin harmonikka soi sekä metsässä että rakennetussa ympäristössä. Videon ääniraidalla kuulen myös luonnon äänen, tuulen.
Reilun kolmiminuuttisen Joonas Josefssonin ohjaaman videon alkukuvien miljöö muistuttaa Shakespearen Kesäyön unelmaa – toki voi olla, että videon ilmestyminen juhannuksen alla vaikuttaa mielleyhtymään.
Kuvissa metsä on omalla keinotekoisella tavallaan taianomainen, ja videolla esiintyvä muusikko, hänen hahmonsa, kuin kuuluisi keijukaisten kuninkaalliseen sukuun.
Näin sävelmät ja melodiat siis jatkavat elämäänsä. Uudet tulkitsijat ottavat ne omikseen mielensä ja sydämensä suuntaisesti.
Rojnićin sekä äänisuunnittelijoiden Antti Snellmanin ja Anssi Tammisen valintojen myötä melodiassa soivat toisenlaiset sävyt kuin aikaisemmin – mukaan on tuotu voimaa, ehkä vähemmän romantiikkaa.
Uusien tulkintojen mukana tulevat uudet kuulijat. Tulee uusi yleisö, jolle vaikkapa juuri tämä Rojnićin tulkinta voi olla ensikosketus melodiaan, Karjalan kunnailla -sävelmään.
”Karjala” voi siis uudessa tulkinnassa tosiaan olla vain sana sävelmän nimessä. Pitäisikö ”Karjalaa” edes muuten uusissa tulkinnoissa korostaa? Kenties ei.
Tämänkertainen tulkinta tahtoo tekijöidensä mukaan puhua uhatun maapallon puolesta.
Koivu mahdollisesti Lankisten kesämökiltä, Antreasta. Kuvaa Jalmari Lankinen, 1951–1953 / Lappeenrannan museot
* *
Eri aikoina olemme voineet Karjalan kunnailla -sävelmän kautta kaivata eri asioita jo silloinkin, kun ne vielä ovat luonamme: tässä hetkessä kaihon – ponnettoman sijaan ponnekkaan – aiheutti rakkaan maapallomme tila.
Vielä jään kivijalan päälle, Lappeenrannan kirkon kupeeseen.
Seuraavaksi kiinnostaisi uusi tulkinta Karjalan kunnailla -runosta. Millainen puhuja siinä runossa Karjalan vuorilta maisemaa katsoisi? Olisiko se joku yhä mies, ”paljain päin”?
Petra Lukkari
Karjalan kunnailla. Ohjaus: Joonas Josefsson. Harmonikka: Leonardo Rojnić. Katso video Yle Areenassa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirja kerrallaan kohti jalkapalloyhteiskuntaa
KOLUMNI | Olli Sotamaa arvioi uuden sarjakauden kynnyksellä suomalaisen jalkapallokulttuurin kypsyyttä ja jakaa vinkkinsä parhaista suomenkielisistä jalkapallokirjoista.
Teatteri on leikkiä ja totta – Leea Klemola naurattaa ja viihdyttää vakavilla ja kipeillä asioilla
ESSEE | Ulla-Maija Svärd kirjoittaa Leea Klemolan näytelmien herättämistä ajatuksista ja siitä, ettei teatteritaiteen tarkoitus oli pitää arkea loitolla vaan tuoda siihen sisältöä.
Pyhän pihlajan varjot runoudessa – karjalaisen kulttuurin jättämät jäljet suomalaiseen lyriikkaan
RUNOUS | Karjalan kielen ja kulttuurin kaiut näkyvät suomenkielisessä modernissa ja nykyrunoudessa. Kieli on kulttuurin ytimessä, se heijastelee ajattelun universumia, ja siksi juuri lyriikka on mitä parhain näkymä karjalaisuuteen.
M.A. Castrénin wau: Suomen kielen aikakausi tieteen kielenä saattaa jäädä reilun sadan vuoden mittaiseksi
KOLUMNI | Autonomian ajan kielentutkijat työskentelivät itseään säästämättä kohottaakseen suomen laaja-alaisten sivistyskielten joukkoon.