Joulurauhaa parempaa uutta vuotta odotellessa

Kuvitus: Ulla-Maija Svärd

Optimismi, jota vielä vuoden vaihtuessa tunsi kuluneesta vuodesta, on haihtunut. Päivittäiset uutiset kotimaasta ja ulkomailta kertovat ikävistä ja järkyttävistä asioista, siitä mitä me ihmiset, toistemme kaltaiset, toisillemme teemme.

Huoli tulevasta on aiheellista.

Ihmisiä, kaltaisiamme, käytetään pelinappuloina. Meitä hallitaan pelkoa ja kauhua levittämällä. Se ei ole historiankirjoissa uusi tai tuntematon asia. Ennakkoluuloihin ja pelkoihin vetoavat poliitikot ja heitä sokeasti seuraavat tiedotusvälineet ovat tuttuja työkaluja tuhoa ja kärsimystä edeltävissä toimissa. Sutta kiljuvien vaatimukset aseiden ottamisesta esiin saavat karmeat seuraukset, kun aseista poistetaan varmistimet.

Turvattomuuden tunteisiin vetoaminen on tehokasta: pelkoa ja paniikkia on helppo lietsoa, mutta niiden hallitseminen on mahdotonta.

Niille päättäjille ja poliitikoille, jotka eivät joulun sanomaa ole ymmärtäneet – kenties siksi, että se on heille liian runollisesti kerrottu – Luukkaan evankeliumin voi kertoa viranomaiskielelläkin. Koko teksti löytyy netistä Olli Seppälän käännöksenä:

”Osoittakaamme yhteisesti kunniaa korkeimmalle olennolle, ja samaan aikaan vallitkoon rauha ihmiskunnan edustajien keskuudessa, joita kohtaan hänen asennoitumisensa on kiteytettävissä käsitteeseen rakkaus.”

* *

Moni on kertonut, että uutisten katsominen on viime aikoina tuottanut sellaista ahdistusta, että he ovat alkaneet rajoittaa tai jopa välttää niiden katsomista. Minullekin on käynyt niin.

Kun uutisfilmeistä levähtää silmille lasten kärsimys ja vanhempien hätä raunioiden keskellä, kuolleiden sotilaiden omaisten suru Ukrainassa ja muualla, köyhyys, Välimereen hukkuneiden pakolaisten kohtalot, ilmastonmuutoksen eteneminen ja samaan aikaan monissa Euroopan maissa noussut äärioikeistolaisuus sekä fasismin ja uskonnollisen fundamentalismi nousu, ahdistus kasvaa ja toivottomuus ja synkeät ajatukset valtaavat mielen.

Kun uutiset alkavat nakertaa ihmiskäsitystäni ihmisen perimmäisestä pyrkimyksestä hyvään, on televisio laitettava kiinni ja etsittävä hyviä uutisia.

Se ei ole pään pensaaseen pistämistä. Se on keskittynyttä kuuntelemista ja lukemista, asiantuntijoiden jakaman tiedon vastaanottamista. Se on fiksujen ja ajattelevien ihmisten keskustelujen ja mielipiteiden kuuntelemista. He eivät aina ole – eikä heidän tarvitsekaan olla – kaikesta samaa mieltä kanssani tai edes keskenään, mutta asiallinen keskustelu ja pohditut näkökulmat auttavat hahmottamaan omia ajatuksiani.

Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kuunteleminen auttaa myös uskomaan, että hyviä käyttökelpoisia ratkaisuja etsitään ja niitä on löydettävissä.

Emme ole yksin kauheuden keskellä, maailmassa tehdään myös paljon hyvää ja muutosvoimia hyvään on lähellä ja kaukana.

Muistuttaakseni siitä itseäni joka päivä on kalenterini muovikannen välissä ollut jo vuosia Tiina Pystysen kauan sitten painattama käyntikortti: ”Hyvä voittaa pahan 6–0.”

Siihen on pyrittävä, muuten ei jaksa.

* *

Paperilehtien lukeminen, niin vanhanaikaista kuin se joidenkin mielestä onkin, on rauhaisampaa kuin asioiden seuraaminen räikeiden klikkiotsikoiden kautta. Hyvin kirjoitettu analyyttinen, pohtiva ja faktoihin perustuva lehtijuttu tai kolumni ei synny tyhjästä. Sen kirjoittaminen vaatii tietoa, ajattelua ja työtä, siksi sen lukemiseenkin kannattaa käyttää aikaa.

Yhden suosikkiajattelijani, kirjailija Erno Paasilinnan määritelmän mukaan yksi kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Se on totta, mutta ei ole koko totuus. Samoin kuin kirjoitetut jutut, lehtikuvat perustuvat valokuvaajan ajattelutyöhön, tietoihin ja valintoihin, eivätkä ne ole hallitsematonta kaaosta.

Valokuvat, kuten kirjoituksetkin, ovat aina rajattuja ja niihin liittyy tekijän subjektiivinen tulkinta. Mitä niiden tekijä osaa, haluaa, uskaltaa ja ymmärtää välittää?

* *

Kuunteleminen kannattaa aina! Vaihtoehtoja on. Tietoa, punnittuja ajatuksia ja mielipiteitä voi kuunnella radiosta tai netistä YlenAreenan kautta itselleen sopivana aikana rauhallisessa tilassa ilman hälinää, häiritseviä taustaääniä tai -musiikkia.

Politiikkaradio ja sen viikoittainen Puheet päreiksi tarjoaa asiallisesti tehtyjä analyyseja ja haastatteluja politiikasta. On kiinnostavaa ja joskus riemastuttavaakin huomata miten politiikkojen puheisiin luikertelee sanoja ja ilmaisuja, joilla meihin pyritään vaikuttamaan. Sananvaltaa sekin!

Sitten on kaksi professoria, kaksi Anua: Kantola ja Koivunen. Kun he kirjoittavat tai puhuvat, on heillä aina asiaa.

Anu Kantola on kirjoittanut jo vuosia hyviä kolumneja Helsingin Sanomiin, niitä ei kannata ohittaa. Kantolan ja työryhmän kirja Kahdeksan kuplan Suomi (Gaudeamus, 2022; lue arvio täältä) auttaa ymmärtämään toisiamme monenlaisista eroistamme huolimatta.

Anu Koivusen kolumneja julkaisee Suomen Kuvalehti, jota kannattaa seurata muutenkin. Lehden taso on hyvä ja sieltä löytyy perusteellisesti tehtyjä juttuja tärkeistä ajankohtaisista aiheista, joihin muut lehdet eivät ole osanneet tarttua. Muutama viikko sitten lehdessä oli muu muassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen haastattelu siitä, miten kiireellä valmisteltiin sosiaaliturvan ja asumistuen kiristykset ja mitä seurauksia siitä on lasten elämään. Lehti löytyy lähimmästä kirjastosta.

Koivunen on myös yksi Ylen Pyöreä pöytä -ohjelman keskustelijoista. Ohjelmassa on aina kiinnostavia näkökantoja eri asioihin, eikä nauraminenkaan ole kiellettyä.

Muita keskustelijoita ovat muun muassa Kaarina Hazard, Hilkka Olkinuora, Juha Itkonen ja Mika Pantzar.

Vähän samantapainen on perjantaisin lähetettävä Ylen Kulttuuriykkösen Perjantaistudio, jossa vakituiset vieraat keskustelevat valitsemistaan aiheista. Mukana ovat usein muun muassa Kari Enqvist, Tuomas Nevanlinna, Tiina Raevaara ja Mirva Saukkola. Usein syntyy hyvää keskustelua, eikä ärsyttäviä päällepäsmäreitäkään montaa ole.

Ruben Stillerin tyyli ärsyttää varmasti joitakin, mutta ei voi kieltää, etteikö hänellä olisi kiinnostavia haastateltavia ja hyviä keskusteluja heidän kanssaan. Stillerillä on rohkeutta haastaa myös itsensä. Minä tykkään.

Jakke Holvas ja filosofia: tasokkaita keskusteluja filosofiasta ja filosofeista. Kalle Haatanen taas lukee tieteellisiä kirjoja eri aloilta ja haastattelee niiden tekijöitä.

Jenny Matikaisen toimittamassa Mistä maailma puhuu -sarjassa keskustellaan kovista uutisista maailmalla asuvien toimittajien kanssa.

Maailman politiikan arkipäivää, Brysselin kone ja onhan niitä muitakin: Yle Areenasta löytyvät kaikkien ohjelmasarjojen vanhemmatkin osat. Helposti käy niin, että kun pääsee kuuntelemiseen makuun, kuuntelee monta osaa peräkkäin.

Kiinnostavimmista ohjelmista voi sitten keskustella ystävien kanssa, maailman parantaminen silläkään tavalla ei ole turhaa touhua.

* *

Ilmaisia lounaita ei ole, ei edes joulun aikaan. Kustannamme Ylen ohjelmat maksamalla veroa, mutta useimpien tv-kanavien katsomisesta joudumme pulittamaan käsittämättömän paljon aikaa mainoksia katsomalla.

Näin joulun aikaan mainoskanavien katsominen on sietämätöntä. Joulu on banalisoitu! Meidät vedetään vartin välein loputtomaan kulutusjuhlan loukkuun ja outojen perheidyllien keskelle pöytiin, joissa idealisoidut malliperheet istuvat kartanon joulutunnelmissa, tai joudumme kurkut suorana kiljuvan trendikkään ystävyyspiirin kekkereihin, joissa nämä nuoruuden kukkeuden mallinuket hilluvat silmät pystyssä ja kidat levällään kuin pahimmassa hourulassa. Kun mainosjoulu on kulutettu, meitä aletaan vetää wc:n puhdistusaineiden ihanilta myrkyiltä tuoksuvaan maailmaan.

Helpottaa kummasti, kun laittaa telkkarin äänen mainosten ajaksi pois päältä ja katselee vaikka ikkunasta ulos, se helpottaa rauhaisaan joulutunnelmaankin virittäytymistä.

* *

”Mitä Tuntematon sotilas kertoo suomalaisuudesta? Ei mitään.

Kirja nimenomaan ei väitä, että olisi olemassa yhtä suomalaisuutta. Emme ole samoista, Runebergin tai Mannerheimin nimissä veistetyistä muoteista tehtyjä ihannekansalaisia. Me olemme kaikki erilaisia. Se on itsestään selvää, kun sen kirjoittaa tai sanoo ääneen. Aikoinaan se ei ollut. Suomi oli vasta luotu ja itsenäisyyden säilyttämiseksi äskettäin taisteltu. Siksi Tuntematon sotilas herätti ilmestyessään myös pahennusta.”

Ensi jouluna meillä on jo uusi presidentti. Kuka, se selviää viimeistään helmikuun puolivälissä.

Presidentinvaalien ehdokkaat ovat kirjoittaneen Helsingin Sanomiin esseet mielikirjastaan. Etukäteen osasin arvata, että ainakin Li Andersson ja Alexander Stubb selviytyvät tehtävästä ansiokkaasti, mutta Hjallis Harkimo onnistui yllättämään hienolla analyysillään, omakohtaisella ja kosiskelemattomalla esseellä Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjasta.

Astuessaan virkaansa presidentin tulee pystyä irtaantumaan puoluepolitiikasta ja näkemään asioita laajemmasta näkökulmasta. Suosionsa perusteella Sauli Niinistö on onnistunut siinä erinomaisesti omana itsenään, kansalaisten suosiota kosiskelematta. Se on antanut hänelle arvovaltaa ja kunnioitusta. Niinistö on tunnetusti ahkera kaunokirjallisuuden lukija, millä on varmasti ollut vaikutusta hänen arvoihinsa ja ajatteluunsa.

Tyhjillä ulkokohtaisilla fraaseilla ei virkaa hoideta, malttia ja kykyä kuunnella ja ajatella itsenäisesti, niitä toivon tulevaltakin presidentiltä. Lukeva ihminen ymmärtää kulttuurin arvon. Se on suunnattoman tärkeää tällaisena aikana, jolloin tarvitsemme voimia ja luottamusta siihen, että tulevaisuus voi olla valoisampi kuin miltä se juuri nyt näyttää ja että voimme vaikuttaa siihen rauhanomaisin toimin, yhteisesti, neuvottelemalla ja sopimalla.

Hjallis Harkimo tuskin on tuleva presidenttimme, enkä jaa monia hänen poliittisista ajatuksistaan. Nyt kuitenkin kiitän häntä ja nostan hänelle hattua. Harkimon näkökulma Linnan teoksesta on oivaltava ja esseen loppusanat viisaat:

”Mitä Tuntematon sotilas kertoo suomalaisuudesta? Kaiken oleellisen.

Se kertoo, että jos on ihan pakko, niin me siedämme toisiamme sen verran, että pystymme yhteistyöhön. Ihan hyvä kai olisi, että pystyisimme siihen jo ennen kuin on ihan pakko.”

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua