Renaz Ebrahimi ja Esko Valtaoja unessa, joka olikin totta. Kuva: Yle
KOLUMNI | Kirsti Toivonen oli unessa mies ja pystyi siksi samastumaan Esko Valtaojan käytökseen Marja Sannikka -ohjelmassa.
Näin päräyttävän unen, jossa olin ihminen. Herätessä ymmärsin, että olin ollut mies. Uni oli painajainen ja psykedeelitrippi, jossa näin maailman ensimmäistä kertaa miehen silmin. Se alkoi keskeltä perheriitaa ja kaunis puolisoni heitti juuri ostettuja astioita lattiaan. En ymmärtänyt, miksi nainen oli vihainen mutta tunsin sisuksissani, että se johtui minusta.
En kuollaksenikaan muistanut lasteni äidin nimeä, joten kysyin sitä. Nainen raivostui entistä enemmän, enkä saanut häntä rauhoittumaan, vaikka selitin, että minua ajoi vilpitön tiedonjano. Hänen nimensä oli Sada. Koska kotona oli hirveä säpälesotku ja muutenkin vaikea tunnelma, päätin piiloutua kaappiin ja lähteä lopullisesti kalppimaan sopivan tilaisuuden tullen. Minulla ei kerta kaikkiaan ollut työkaluja käsitellä puolisoni tunteita, olin voimaton.
* *
Marja Sannikka -ohjelman woke-jakso oli kuin toisinto painajaisestani. Esko Valtaojan uni alkaa siitä, että hän istuu studiossa, eikä oikein ymmärrä, mistä keskustellaan. Hän ei tosiaan tiedä, että on loukkaavaa käyttää valkoisena ihmisenä n-sanaa niin kuin minä en tiennyt, ettei puolison nimeä kannata kysyä kesken riidan.
Valtaojalla ei ole työkaluja käydä keskustelua Renaz Ebrahimin kanssa, eikä hän osaa empaattisesti reagoida siihen, että Ebrahimi kertoo olonsa olevan turvaton Valtaojan käytettyä n-sanoja. Valtaoja levittele käsiään ja kalppii kaappiin toivoen, että joku muu korjaa säpäleet lattialta.
* *
Hilton Als kirjoittaa White Girls -kirjassaan valkoisista vauva-aikuisista.
”Valkoisten ihmisten lähellä oleminen on mustille ihmisille joskus niin kuin hoitaisi vauvoja joista ei pidä, vauvoja jotka puklaavat päälle yhä uudestaan, mutta joita ei voi rangaista, koska he ovat vauvoja.” Miesunessa minäkään en osannut muuta kuin puklata, ja koin valtavaa hätää. Vaikka mitä tein tai sanoin, uusia lautasia lensi seinään. Tulin tilanteeseen niin kuin uneen tullaan, tuntematta edeltäneitä tapahtumia, sitä laahusta, joka on koko suhteen, elämän tai sukupolvien mittainen ja jonka takia lautaset nyt lentävät seinään.
Siispä, I feel you Esko Valtaoja. Vaikka käytöksesi oli häiritsevää, minun on mahdollista uskoa, ettet vain pystynyt parempaan. Olit tipahtanut pahaan uneen, joka ei noudattanut sinun valvemaailmasi logiikkaa, ainoana erotuksena se, että tämä oli totta eikä unta. Tämä on uudehko mutta ei enää tuliterä todellisuus. Minä ja sinä tarvitsemme välineitä, jotta osaisimme kuunnella toisia ihmisiä, ettemme puklaisi jatkuvasti heidän päälleen.
Toisen saappaisiin astuttavia psykedeelitrippejä on harvoin tarjolla mutta onneksi on taide, onneksi on kirjallisuus ja journalismi. Voimme liikkua kohti toisia ihmisiä kuluttamalla heidän tekemäänsä taidetta ja lukemalla heidän kirjoittamiaan juttuja ja kirjoja, jos emme ole vielä valmiita keskustelemaan heidän kanssaan.
Kirsti Toivonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Retoriikassa voi olla eroja, mutta Sanna Marin ja Tulenkantaja-voittaja Riina Tanskanen puhuvat samoista asioista
KOLUMNI | Tampereen Kirjafestarit on teosten suurhyöky, jonka pyörteissä voi iskeä ahdistus, Maarit Saarelainen kirjoittaa kolumnissaan.
Sanna Marin ei pelkää omakehuja, ja se on miehille liikaa
KOLUMNI | Sanna Marinin Toivo on tekoja ei ole hyvä tai huono kirja. Se on hyvä tai huono sen mukaan, mitä mieltä lukija on Sanna Marinista.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Anneli Jussilan kolumni: ”Viihdyttävästä Pentti Linkola -näytelmästä jää puuttumaan tärkeä taso”
KOLUMNI | Yli 30 vuotta Pentti Linkolan läheisesti tuntenut Anneli Jussila kirjoittaa Valkeakosken kaupunginteatterin Vain lintuja rakastanut -näytelmästä.




