Angelsin in American jokainen rooli on lahja ja haaste hyville näyttelijöille

Kuva: Mitro Härkönen / Kansallisteatteri

Tony Kushnerin lokakuussa 2024 ensi-iltansa saanutta näytelmää Angels in America esitetään joulukuun loppuun asti Suomen kansallisteatterin pienellä näyttämöllä täysille katsomoille.

Kushnerin 1980-luvun lopulla San Franciscon Eureka Theatrelle kirjoittama monitasoinen näytelmä kertoo aidsiin sairastuneesta Priorista, hänen rakastetustaan Louisista, heidän ystävistään ja hoitajistaan, sekä homoseksuaalisuutensa kanssa kipuilevista, vielä kaapissa olevista ja heidän läheisistään.

Eikä yhtään tyhjää vuorosanaa! Kaikki näytelmän kohtaukset on ladattu täyteen ajateltavaa ja jokainen rooli on lahja ja haaste hyville näyttelijöille. Kushnerin teksti on yhtä aikaa hienoa henkilödraamaa ja poliittisia ja uskonnollisia käsityksiä ruotiva filosofinen teos, joka antaa näytelmää ajatuksella seuraavalle mietittävää pitkäksi aikaa.

Linda Wallgrenin ohjaama esitys Suomen Kansallisteatterissa hurmasi Helsingin Sanomien kriitikon Matti Tuomelan:

”Minulle Linda Wallgrenin tuore ohjaus on ensimmäinen kerta, kun näen teoksen näyttämöllä. Myyttinen vertailukohtani tulevia versioita varten.”
(HS 10.10.2024)

Minäkään en ole nähnyt näytelmää aiemmin teatterissa. Olen kuitenkin varautuneempi Kansallisen tulkinnasta Kushnerin näytelmästä.

Osasyynä on varmasti lähes seitsemän tuntia kestävän näytelmätekstin lyhentäminen vajaat neljä tuntia kestäväksi esitykseksi. Se pilkkoo paitsi näytelmän hallusinaatio- ja unijaksoja, myös oikoo näytelmän monitasoisia henkilökuvia ja -suhteita. Se typistää näytelmässä juutalaisuutta ja mormoniuskoa käsitteleviä pohdintoja (joita voi soveltaa myös muita uskontokuntia, kuten myös uskonnottomia, koskettaviksi filosofisiksi pohdinnoiksi). Lyhennetyssä dramatisoinnissa ne jäävät kuitenkin näytelmän alkuperäistekstiä ohuemmiksi ja pintapuolisimmiksi.

Kansallisteatterin ratkaisu esittää näytelmä lyhennettynä johtunee käytännöllisistä syistä. Yleisön ei ole uskottu jaksavan täyspitkän näytelmän katsomista.

Olisiko asia voitu ratkaista, kuten Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla- esityksessä (2018)? Se oli jaettu kahteen osaan, joiden välissä oli parin tunnin väliaika. Osat saattoi katsoa samana päivänä, tai varata liput eri päiville. Se toimi: suuren näyttämön katsomo oli täynnä ja yleisö eläytyi modernisti tyyliteltyyn esitykseen täysin sydämin.

Kansallisen Angels in America on kelpo teatteria ja Helsingin Sanomien kriitikon fantastisiksi kehumat näyttelijät tekevät roolinsa kunnianhimoisesti ja näytelmän tekstiin uskoen. Olisi kohtuutonta vaatia heiltä samanlaista intensiteettiä kuin mihin Mike Nicholsin samasta näytelmästä ohjaaman tv-sarjan (2003) maailmanluokan huippunäyttelijät Al Pacino, Meryl Streep, Emma Thompson, Mary Louise Parker ja Jeffrey Wright yltävät.

Kuva: HBO

* *

Mutta – nyt tulee se mutta, joka jäi minua Kansallisen esityksestä hiertämään: yhden näytelmän keskeisen hahmon, todellisuuteen perustuvan Roy Cohnin hahmon analysointi.

Wallgrenin ohjauksessa Timo Tuomisen roolista hirviömäisenä asianajajana on tehty pellemäinen hahmo, joka räyhää ja paiskii puhelimia kuin vanhoissa slapstick-komedioissa.

”Laki on notkea, hengittävä, hikoileva elin, sitä voidaan muuttaa ja tulkita, niin tasa-arvoiseen kuin epätasa-arvoiseen suuntaan.”

Todellisuudessa Roy Cohn oli kylmää älyä ja valtaa käyttänyt piinkova juristi, joka jo 23-vuotiaana nousi julkisuuteen avustaessaan Josef McCarthyn kommunistivainojen kuulusteluissa. Hän toimi keinoja kaihtamatta syyttäjänä myös oikeusjutussa Ethel ja Julius Rosenbergiä vastaan ja onnistui saamaan heidät sähkötuoliin.

Kushnerin näytelmässä Cohn (joka kielsi homoseksuaalisuutensa kuolemaansa saakka ja aidsiin sairastuttuaan väitti sairastavansa maksasyöpää) tekee kuolemaa ja alkaa Ethel Rosenberg ilmestyttyä esittämään hänelle kiperiä kysymyksiä.

Häikäilemättömästä Cohnista on sanottu, että tämä onnistui olemaan paikalla aina kun Yhdysvaltain historiassa tapahtui ikäviä. Hänellä oli läheiset suhteet moniin Yhdysvaltain presidentteihin ja kaikkialle missä valtaa oli ja sitä käytettiin: politiikan, kirkon, median, liike-elämän suuntaan. Hän antoi myös mafiosoille lakiapua hämärien liiketoimien hoitamisessa ja puolusti heitä oikeudenkäynneissä.

Roy Marcus Cohn oli myös myös se Donald Trumpin mentori ja oppi-isä, jolta tämä oppi, että hyökkääminen kannattaa aina ja anteeksipyytely ei koskaan, sekä sen, että voittajaksi kannattaa julistautua, vaikkei olisi vielä voittanutkaan.

* *

Al Pacinon tulkinta Cohnista Nicholsin sarjassa on suuren näyttelijän tulkintaa. Lopun kuolinkohtaus on järkyttävää katsottavaa, kun näytelmän piinkova, kylmä ihmishirviö muuttuu pieneksi pojaksi, joka anelee viimeisillä voimillaan äitiään avuksi.

Kun kohtauksen on nähnyt, sitä ei voi unohtaa; koko Cohnin elämä näyttäytyy loppujen lopuksi tragediana ontosta ja tyhjästä ihmishirviöstä, jonka kaikki valta mitätöityy, kun hän vajoaa yksinäisenä kuoleman syliin.

Kun Kansallisteatterin esityksessä Cohn melskaa kuolinvuoteellaan, ei voi kuin ihmetellä kohtauksen keinotekoista dramatiikkaa. Sairauden loppuun riuduttama ihminen ei melskaa eikä komentele kuolinvuoteeltaan enää ketään.

Cohnin hahmo näytelmässä on merkittävä vastavoima sille tulevaisuudenuskolle ja hyvyydelle mitä näytelmä löytää sen muista henkilöistä. Loppujen lopuksi Cohn tulee myös tietämättään pelastamaan ihmishenkiä kuoltuaan, kun sairaanhoitaja varastaa hänen kalliit yksityislääkkeensä jakaakseen ne muille.

* *

Siitä kun hiv-infektio 1980-luvun alussa tunnistettiin ei ole loppujen lopuksi kovinkaan pitkä aika. Ennen lääkkeiden kehittämistä aids vei meillä Suomessakin monelta ystäviä ja rakkaita. Se on yksityistä ja se on poliittista. Mihin uskomme, vai uskommeko mihinkään, mitkä ovat ne arvot, jotka saavat meidät välittämään toisistamme ja uskomaan tulevaisuuteen?

Yksi näytelmän keskeisistä henkilöistä on Harper, nuori mormoninainen, joka täyttää yksinäiset päivänsä Valiumin tuomoilla harhoilla, kun avioliitto kipuilee puolison salatessa homoseksuaalisuutensa ja yrittäessä kieltää sen itseltäänkin. Se on tuhota kummankin elämän, kunnes he kumpikin päättävät alkaa luottaa aitoon rakkauteen ja lähtevät omiin suuntiinsa.

Se on monelle koettua elämää, josta ei juuri ole puhuttu ääneen, eikä tarinan toisista osapuolista kerrota seksuaalivähemmistöistä kertovissa historiankirjoissakaan. He ovat kuitenkin myös osa sateenkaariväen historiaa ja -perheitä! Siitäkin näytelmä kertoo: mitä enemmän hyväksymme itsemme ja sallimme muidenkin elää omana itsenään, sitä onnellisempia olemme kaikki.

Näytelmä kertoo meille ajasta, jolloin hiv-viruksen saaminen merkitsi vielä meilläkin aidsiin sairastumista ja kuolemaa. Pitää muistaa, että lääkkeiden saamisen oikeudenmukaisuus ei koske vieläkään kaikkia; aids on yhä totta suurelle osalle maailman köyhistä, niin aikuisille kuin lapsille.

Angels in American sanoma koskee meitä kaikkia. Se mikä on yksityistä, on myös poliittista; se kuinka pitkälle ja rehellisesti uskallamme katsoa ja ajatella, on tärkeä valinta.

* *

Tony Kushnerin Angels in America on niin hieno ja ajatuksia herättävä ja kyseenalaistava näytelmä lyhennettynäkin, että Kansallisteatterin esitys kannattaa nähdä, vaikka hieman ”haavoittuneena enkelinäkin”.

Ohjaaja Linda Wallgren kirjoittaa näytelmästä teatterin ohjelmassa:

”Angels in American keskiössä ovat toivo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Painavia vastavoimia eriarvoistamiselle, kurjistamiselle ja toivottomuuteen vaipumiselle.

Kuten näytelmässä todetaan: ’Te ette ole nähneet mitä on tulossa. Te olette nähneet vain sen minkä te pelkäätte tulevan. Siihen asti kun se saapuu – se mitä näette, on pelkkä pelko. Ja sille ei pidä antaa periksi.”

Se on totta ja se välittyy Kansallisteatterin esityksestä.

Ulla-Maija Svärd

Angels in America Kansallisteatterissa 29.12.2025 asti. Angels in America HBO Max -suoratoistopalvelussa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua