M. A. Castrén Erik Johan Löfgrenin kuvaamana (1859). Kuva: Wiki Commons
KOLUMNI | Autonomian ajan kielentutkijat työskentelivät itseään säästämättä kohottaakseen suomen laaja-alaisten sivistyskielten joukkoon. M. A. Castrén ja kumppanit pyörivät nyt levottomina haudoissaan, Pekka Henttonen kirjoittaa kolumnissaan.
”Kehityksestä käytetään ruotsin kielessä nimitystä självkolonisering: asettaudumme vapaaehtoisesti (ja innolla) englannin kielen ympärille muodostuvan megavaltion kielelliseksi siirtomaaksi.”
Elias Lönnrot teki vuosina 1828–1845 yksitoista kansanrunoudenkeruumatkaa. Pisin niistä kesti melkein puolitoista vuotta. Enimmäkseen Lönnrot käveli, hiihti tai souti. Harvoin oli mahdollisuus hevos- tai porokyytiin. Kotimaan lisäksi Lönnrot kulki Vienan Karjalassa, Aunuksessa ja Kuolan niemimaalla. Yhteenlaskettuna Lönnrotin retkillään kulkeman matkan pituus vastasi reittiä Helsingistä etelänavalle.
Vuoden 1832 retki keskeytyi rankan sateen takia. Viikon odotteluaikana ei ollut muuta tekemistä kuin korttipeli ja juomingit. Lönnrot sai matkoillaan kohdata nälkää, rosvoja, hyllyviä soita, hyytäviä pakkasia ja upottavia kinoksia. Kuolan niemimaan pöhnäisten poromiesten kyydissä Lönnrotin ahkio kaatui täydessä vauhdissa. Poro raahasi ylösalaisin kääntynyttä ahkiota kyytiläisineen pitkän matkaa eteenpäin.
A.J. Sjögrenin sukukansojen tutkimusmatka vei viisi vuotta (1824–1829). Sjögren kulki 12 000 kilometriä Vienan Karjalassa, Uralilla ja Aunuksessa. M.A. Castrén teki 1840-luvulla kaksi pitkää matkaa Siperiaan ja laati neljäntoista siperialaisen kielen kieliopit. Castrén sai matkoillaan keuhkotaudin, johon kuoli alle 40-vuotiaana.
Pertti Virtarannan yli 800 sivun mittainen kirjapari Länsiyläsatakuntalaisten murteiden äännehistoria I–II on perusteellisin ja pisin koskaan ilmestynyt Suomen murteiden tutkimus. Virtaranta teki 1960-luvulta alkaen parinkymmenen vuoden ajan haastattelumatkoja vepsäläisten alueelle, Venäjän Karjalaan ja jopa Tverin karjalaisten asuinseuduille 200 kilometriä Moskovasta luoteeseen.
Uhkarohkeat tutkimusmatkailijat työskentelivät intohimoisesti ja itseään säästämättä. A.J. Sjögrenistä tuli akateemikko Pietarin tiedeakatemiaan. Kolme muuta sankariamme toimivat kukin vuorollaan Helsingin yliopiston suomen kielen professoreina.
* *
Kielentutkimus oli 1800-luvulla vaarallisempaa kuin nykyään, mutta toisaalta myös leppoisampaa. Lönnrotin nykyistä pro gradua vastaava latinankielinen maisterin väitöskirja Väinämöisestä oli 16-sivuinen, kiireessä sutaistu ja loppui kesken lauseen. Väittelijän tärkein tehtävä oli siihen aikaan painatuskustannuksista huolehtiminen ja karonkkaillallisen järjestäminen. Väitöskirjan kirjoittaminen kuului monesti väitöksen valvojan, kustoksen, tehtäviin. Lönnrotin väitöskirja (kuka sen sitten kirjoittikin) oli tehty maisterintutkintoa varten, mutta promootiossa Lönnrot sai saman tien myös filosofian tohtorin arvonimen. Lönnrot kirjoitti myöhemmin kaksi muutakin (ruotsinkielistä) väitöskirjaa: alun perin vain 16-sivuisen lääketieteestä ja peräti 53-sivuisen vepsän kielestä.
Ajat ovat muuttuneet. Elias Lönnrotin aikaan ei ollut ranking-tilastoja, tulosjohtamista tai tuotosindikaattoreita. Yliopiston ulkopuolisia konsultteja ei osattu kuvitellakaan. Olisikohan Lönnrot viihtynyt oppilaitoksessa, jossa ”kolmasosa vuodesta haetaan rahaa, toinen kolmasosa arvioidaan, ansaitsevatko muut rahaa, ja viimeinen kolmannes jännitetään, saako itse rahaa – ja lopulta onnitellaan kateellisina heitä, jotka saivat”?
Miten A.J. Sjögren olisi ottanut vastaan tiedon siitä, että hänen suunnittelemansa osseetin kielioppi ja sanakirja ei kuulu yliopiston strategisiin kehittämiskohteisiin? Mihin tasoluokkaan kielioppi olisi pisteytetty JUFO-luokituksessa? Olisiko M. A. Castrénista tullut selkupin murteiden tutkimusalan siteeratuin tutkija? Mikä olisi ollut Castrénin ja selkupin wau?
Olisiko Pertti Virtaranta osallistunut innolla ”seniorikonsulttien strategia-boutiquen” järjestämään koulutukseen, jossa yliopiston työntekijät jaettiin ”kipinäryhmiin” eli ”leopardeihin”, ”karhuihin” ja ”kotkiin”? (Veikkaan, että lievää muutosvastarintaa olisi ollut havaittavissa. Lopulta Virtaranta olisi ehkä saatu taivutettua liittymään ”karhuihin”.)
En jatka enempää. Arvon professorit pyörivät jo muutenkin vinhasti haudoissaan. Suomen kielen aikakausi tieteen kielenä saattaa jäädä reilun sadan vuoden mittaiseksi. Janne Saarikiven ja Jani Koskisen selvityksen mukaan melkein 90 prosenttia väitöskirjoista ja 40 prosenttia graduista kirjoitetaan yliopistoissamme englanniksi. Kolmannes opiskelijoista siirtyy englanninkieliseen opetukseen maisterivaiheen alkaessa. Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan maisteriopinnoista noin viisi prosenttia on viime vuosina opetettu suomeksi, teknisellä alalla sentään kymmenen prosenttia. Saarikiven ja Koskisen kärkevä teksti on saanut paljon julkisuutta. Klikkijournalismille tyypillisesti Laitisen ja Onikki-Rantajääskön maltillisemmat kieliselvitykset ovat jääneet mediassa lähes huomiotta.
* *
Maailmassa on noin 7 000 puhuttua kieltä. Vain paria tuhatta niistä on kunnolla tutkittu. 23 suurinta kieltä vie puolet maailman väestöstä. Suurella osalla kielistä on vain kymmeniä, satoja tai tuhansia käyttäjiä. Yksi promille maapallon ihmisistä käyttää puolta maailman kielistä.
Seuraavan sadan vuoden aikana jopa 90 prosenttia kielistä kuolee pois. Tällä viikolla kuolee yksi, ensi viikolla toinen. Samalla menetetään ainutkertainen palanen identiteettiä, diversiteettiä, kulttuuria ja maailmankuvaa.
Suomen kieli ei ole uhanalainen. Kaikista maailman kielistä suomi yltää puhujissa mitattuna sijalle 166. Internetin käyttökielistä suomi on 27:nneksi yleisin. Englannista lainattavista sanoista ja rakenteista ei kannata olla huolissaan. Kielet rikastuvat, kun ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Suomen kieli kyllä sulattaa vaikutteet itselleen sopiviksi ihan samalla tavoin kuin tuhannet ruotsalaiset lainasanamme tai varhaisemmat balttilaiset ja germaaniset lainat.
Kielellistä nöyristelyä on vaikeampi sulattaa. Julkishallinnon ja yritysten nimet muutetaan englanninkielisiksi tai suomen ja englannin sekasotkuksi. Englannin avulla yritetään ilmeisesti välittää mielikuvia trendikkyydestä ja kehityksestä. Ei kai näitä OmaNannyja, Pharmaca Health Intelligencejä, Mall of Triploja, Revenge Body with Martina Aitolehtiä ja A T Ski Teameja muuten joka paikkaan tuputettaisi. Vuonna 2021 valtioneuvoston ministeriöt ottivat Suomessa käyttöön yhteisen sähköpostiosoitteiden tunnuksen gov.fi. Tehokkuutta ja kansainvälisyyttä? Vai huonoa (kieli-)itsetuntoa ja epätoivoinen yritys olla mieliksi isommille?
Englanti trendaa korkeakouluissa. Englannin kielen asema on selvästi vahvistunut yliopistojen yksityistämisen, kansainvälisten opiskelijoiden osuuden kasvamisen sekä 2010-luvulla kehitellyn korkeakoulujen rahoitusmallin myötä. Mallin pisteytykset eivät tue julkaisemista tai tieteen popularisoimista kotimaisilla kielillä.
Englannista on tulossa tutkimuksen valtakieli. Englanninkielisen gradun tai väitöskirjan suomenkielinen tekijä ei välttämättä osaisi kirjoittaa opinnäytettään suomeksi. Kehityksestä käytetään ruotsin kielessä nimitystä självkolonisering: asettaudumme vapaaehtoisesti (ja innolla) englannin kielen ympärille muodostuvan megavaltion kielelliseksi siirtomaaksi. Janne Saarikiven kauhukuvissa suomi kuihtuu vähitellen Puolangan, Kärsämäen tai Karvian tapaisten syrjäseutujen kieleksi. Englannista tulee koulutetun eliitin kuplan viestintäväline ja yläluokan erottautumiskeino.
* *
Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan huoli englannin suomen kielelle aiheuttamasta uhasta on episteemistä nationalismia. Tiedollinen kansallisuusaate pitää kansallisella kielellä tuotettua tietoa ensisijaisena ja parempana kuin muilla kielillä tuotettua tietoa. En uskalla olemattomalla asiantuntemuksellani lähteä mukaan kielentutkijoiden kiistoihin. Muita kieliä – edes englantia – ei tarvinne dissata (sananvalinta tahallinen), vaikka kannattaisikin suomenkielisen opetuksen ja tutkimuksen edistämistä korkeakouluissa. Monikielisyyttä unohtamatta, ihan ilman moraalipaniikkia ja vastakkainasetteluja.
Englannin kieltä osaa alle viidesosa maailman kahdeksanmiljardisesta väestöstä. Onhan se aikamoinen saavutus: puolitoista miljardia ihmistä eri puolilta maailmaa ymmärtää toisiaan yhteisen käyttökielen avulla. Sopii silti muistaa, että kuusi ja puoli miljardia ihmistä ei osaa englantia. Heilläkin voisi olla meille jotain kerrottavaa. Suomessa puhutaan tällä hetkellä ainakin 160 eri kieltä. Maahanmuuttajakielten puhujia meillä on reilusti yli puoli miljoonaa.
Aalto-yliopiston opiskelija Väinö Jalkanen teki rakennetun ympäristön tutkinto-ohjelman kandidaatintyönsä lakkautetun henkilöjunaliikenteen uudelleenavaamisen vaikutuksista työssäkäyntialueisiin. Jalkanen käytti työssään kymmenellä eri kielellä (suomi, ruotsi, norja, tanska, viro, ranska, saksa, italia, puola, unkari) julkaistuja lähteitä. Englanninkielisiä lähteitä Jalkanen ei käyttänyt. Eurooppalaisilla kielillä julkaistu materiaali oli aiheen kannalta huomattavasti relevantimpaa.
Englanti ei ole neutraali lingua franca, vaikka niin usein oletetaan. Yhden kielen ylivalta uhkaa tiedon tuottamista maailmanlaajuisesti. Tiedon yksikielistyminen rajaa ja yksipuolistaa tietämisen tuloksia. Pääsy muunkieliseen tietoon vaikeutuu. Yhtä kieltä käyttämällä saadaan monokulttuuri, kapeampi maailmankuva ja kapeampaa ajattelua.
Pekka Henttonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuratointia kuratoinnin päälle – XXIX Mäntän kuvataideviikot lähtee kesää kohti sanomalla EI
KUVATAIDE | Kuraattori Krister Gråhn päätti luopua vallastaan ja avata kuratoinnin ideaa ja ilosanomaa suuremmalle väkimäärälle.
Euroviisuissa on kyse viihteestä, ei oppitunnista tai moraalipohdinnoista – katso kuvakooste UMK25-finaalista!
KOLUMNI | ”Kun Erika liekehtii, eläin meissä herää. Vaappuvan Unionin äärimmäiseltä itärajalta pesee nyt pelotetta viimeisen päälle”, Anne Välinoro kirjoittaa.
”Suomesta rakennetaan häikäilemättä keski-ikäisten ja keskiluokkaisten kuluttajien paratiisia – muista ei ole niin väliä”
KOLUMNI | Matti Kuusela paljastaa suomalaisen median suurimman sankarin sekä sen, missä maailmankolkassa asuisi mieluiten minkäkin ikäisenä.
Kalle Jalkanen, Elmo ja Simeon Hyyppä – suksi sujuilevi sukkelaan suomalaisessa kirjallisuudessa
KOLUMNI | Lumi ja hiihtäminen ovat osa suomalaista sielunmaisemaa. Tämä näkyy myös kaunokirjallisuudessa, niin romaaneissa, novelleissa kuin runoissakin.
