Kuva: Image Club Oy
TELEVISIO | Kaisa Rastimon dokumenttielokuva on rehellinen ja samalla avarakatseinen. Sen katsominen hämmästyttää ja suututtaa.
”Dokumentti ei syytä, alleviivaa eikä tuomaroi, vaan näyttää ja kertoo.”
ARVOSTELU

Nasrin’s Voice
- Käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus: Kaisa Rastimo
- Katso: Yle Areena. Yle Teema & Fem 26.3.2025 klo 22.15
Nasrin oli vasta 13-vuotias, kun hänet naitettiin itseään huomattavasti vanhemmalle miehelle. Mies hankki elantonsa ihmissalakuljettajana Kreikassa, minne myös Nasrin asettui. Iranin Kurdistanissa syntynyt Nasrin oli ensin lapsivaimo, sitten teiniäiti ja monien mutkien kautta nainen, joka antoi kaikkensa, jotta omilla tyttärillä olisi toisenlainen elämä.
Nasrin päätyi Suomeen perheineen ja kun hän lopulta uskaltautui ottamaan avioeron, mies kaappasi lapset ja vei nämä omille vanhemmilleen Irakin Kurdistaniin. Alkoi pitkä ja riipivä taistelu lapsista.
Joutuessaan naimisiin Nasrin ei osannut protestoida, koska oli tottunut tottelemaan vanhempiaan. Myöhemmin itse äitinä hän pelkäsi oman tyttärensäkin joutuvan samanlaisen ihmiskaupan uhriksi – mutta osasi silloin jo asettua puolustamaan lastaan.
* *
Kaisa Rastimon dokumenttielokuva Nasrin’s Voice (2025) on rehellinen ja samalla avarakatseinen. Sen katsominen hämmästyttää ja suututtaa – mutta myös ilahduttaa. Dokumentti ei syytä, alleviivaa eikä tuomaroi, vaan näyttää ja kertoo.
Taistelu lapsista kesti vuosia. Sinä aikana Nasrin muuttui naiivista rikoksen uhrista itsenäiseksi toimijaksi, jolla on rohkeus olla oma itsensä ja toimia omalla tavallaan.
Dokumentissa todella kuuluu Nasirinin ääni, kuten nimessä luvataan. Hän analysoi tunteitaan ja muistojaan muistiinpanoissaan ja kertoo kokemuksistaan sitkeän ja peräänantamattoman oikeusavustajansa Riikka Nyströmin kirjattaviksi.
Tässä dokumentti, josta olisi mielenkiintoista nähdä myös se ”making of”-versio, koska työ näin pitkän ja mutkikkaan tapauksen kanssa on varmasti itsessään ollut kiintoisaa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rohkea saamelaissarja ei sulje silmiä yhteisön ongelmilta – arviossa Heajastallan: Hääjuhla
TELEVISIO | Pieneen Koutokeinoon sijoittuva sarja käsittelee omalla tavallaan ulkopuolelle sulkemista, itsemurhia, alkoholismia ja seksuaalirikoksia.
Lämpimät jäähyväiset – arviossa Ylen esittämä dokumentti Valokuvaajan sielunmessu
TELEVISIO | Harald Henden oli Norjan tunnetuin kriisialueiden kuvaaja. Hänen nimensä kuvien alareunassa oli takuu rehellisestä raportoinnista.
Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä
TELEVISIO | Turkkilainen etsivä kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.
Tasa-arvon takapajulat – arviossa Vihatut naiset
TELEVISIO | Ylen uutuussarja on tärkeä oppitunti Suomen lähihistoriasta, jossa naisviha limittyy tasa-arvotyöhön.




