Se on siinä – arviossa Jani Matti Juhani Laulaa Elvistä osa 3

Kuvat: Klaus Grönborg / Punaiset levyt

Jani Matti Juhani -etunimillään musisoiva Jani Tuovinen juhlistaa Elvis Presleyn 90-vuotissyntymäpäivää kolmannella Elvis-versiointeja sisältävällä levyllään ja levyn ilmestymispäivänä (8.1.2025) Tampereen Telakan juhlakonsertilla. Ytimekkään selkeästi nimetyn ”Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi” -sarjan kolmannessa osassa (Punaiset levyt, 2025) maestro Tuovinen laventaa Elvis-projektiaan sooloa leveämmäksi. Mukana on bändi ja valikoima vierailijoita Knipistä Ville Leinoseen ja Henna Emilia Hietamäestä Pekka Laineeseen.

Pääasiassa vanhojen mestarien, kuten Jussi Raittisen, Hectorin ja Chrisse Johanssonin, Elvari-tekstien ohella levyllä kuullaan yksi Jani Matti Juhanin oma suomennos. Levyn energisesti aloittava CC Rider kääntyy muotoon Nelosraide ja Wiley Cousinsin kanssa tunnelmoitu huohottava rokkilipare keskittyy hienosti olennaiseen. Suoraviivainen puksutus sopii erinomaisesti juna-aseman lähtötunnelmia pohdiskelevaan menopalaan. ”Se on siinä”, todetaan kappaleessa itsessäänkin.

Elviksen suurimpiin hitteihin kuuluva Can’t Help Falling In Love aiheutti Tuoviselle pientä rimakauhua, tai kuten hän asian saatekirjeessä tiivistää, ”kynnys tarttua näin ikivihreään ja tunnettuun möllikkään on varsin korkea”. Versio on kuitenkin oikein onnistunut. Kotimaan parhaisiin stemmalaulajiin lukeutuvan Knipin rekryäminen Saukin käännöksen pariin on yksi avaimista onneen. Toinen on pianisti Mikko Kangasjärven, kitaristi Jani Matkalan ja rumpali Ville Lehtovaaran kanssa soitetun barokkipopsovituksen Jani Matti Juhani -teemaan sopiva pienieleisyys ja tunnelmallinen ”harsoisuus”. Sympaattinen läpsyttely ja intiimi akustisuus sopii hienosti melko puhki soitettuun fiilistelyyn. Vaikea kappaleeseen on toki aivan uutta näkökulmaa tuoda ilman sen vahvuuksien riisumista, mutta tunne välittyy kyllä.

Henrika de Kermadecin stemmalaulun vahvistama ja Jussi Suonikon viulun tahtiin kantrifolkaten helkähtelevä Tyttö ja Mökki eli Little Cabin on the Hill svengaa letkeästi. King Creole karheilee rocknrollisti ja potkii tykisti munille. Rumpali Ville Lehtovaaran ja basisti Ville Vallilan ohella taustabändissä soittaa kitaristi Tuomas Räisänen, jonka muheva kitarointi nostaa Creolella soittajan valokeilaan.

Kitaralla on iso rooli myös Pahat tunteet -haikeilussa, tosin Pekka Laineen lumottu vinguttelu liikkuu enemmän rautalangan avaruudessa. Alkuperäisen Suspicion eli epäilys leijuu hienosti raukeasti bassoa pomputtavassa tunnelmoinnissa, jonka kertoon Henna Emilia Hietamäki luo stemmalaulullaan hienoa lisäulottuvuutta.

Ville Leinonen on juuri oikea valinta duettopariksi Yö kanssas sun -kappaleen eli One Nightin romanttisen ja limaisen välillä tasapainoilevaan, sähköisesti sykkivään iskelmään. Minkin eli Minna Sihvosen vahva laulu vie valokeilan Niin kauan kuin tää kestää saa -rakkauslaululla eli Until It’s Time For You To Gon raukealla näppäilyllä. Janin ja Minnan äänet myös täydentävät toisiaan mainiosti. Hieno illan viimeinen hidas.

Raukean hymyävää näppäilyä ja onnistunutta heleää yhteistyötä tarjoilee myös Takaa ajatusten virran eli Gentle On My Mindin duetointi Nimimerkki Näkymättömän kanssa. Rokimpaa potkua tarjoilee jälleen Memphis Tennesseen veikeä huohotus.

Iske kourasi kouraan eli Put Your Hand In The Hand svengaa 1960-lukuisen positiivisella potkulla Henna Emilia Hietamäen ja Jani Matti Juhanin kietoessa laulunsa yhteen. Iske kourasi kouraan on melkoisen mainio käännös Lasse Mårtensonilta. Kouran valinta käden synonyymiksi tuo kappaleeseen asennetta, ei olla vain käsi kädessä hiljaa.

Unten pyörteissä eli And The Grass Won’t Pay No Mind tuo taustalleen Sister Flo- ja Red Carpet -yhtyeistä tunnetun Petri Nakarin heleän laulun. Jani Matti ja Tuomas Räisänen rokkaavat jalkoja alta Ison lemmen palan eli A Big Hunk O’ Love autenttisella fiftarimeiningillä.

Love Men instrumentaaliviipyily antaa jälleen estradin Pekka Laineen hienosti värisevälle kitaroinnille. Helmi Adan laulu tuo tarvittavan uuden elementin Tunne hellin voimakkain -kappaleen eli Love Me Tenderin keulille, vaikka sovitus ehkä kulkeekin hiukan liian totuttuja ratoja. Biisihän toki on jälleen sen verran kulunut ikiklassikko, että vaikea siihenkään on ihan uutta näkökulmaa löytää ilman että olennainen samalla katoaa.

Jani Matti Juhani ei sorru Elvis-eleisiin, vaan tulkitsee kappaleita oman itsensä ja toki myös haetun tunnelman kautta. Välillä kuiskaillaan vaaniskellen, toisissa hetkissä sheikataan. Hetkittäin kappaleen askel tai tunnelman imu toki vetää Presleyn suuntaan, mutta enemmän kappaleiden tuttuuden takia kuin tarkoituksellisilla maneereilla. Jotkut biisit ovat vain niin ”elvistä” että Kuningas tuntuu soivan vähintään taustalla.

Bändin mukaan ottaminen, valittujen vieraiden taidot ja näkemys heidän roolistaan toimivat hienosti kolmannella Elvis-levyllä, joka jatkaa Jani Matti Juhanin Elvis-projektia odotetun laadukkaasti.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua