Kulttuuritoimitus lähti jo kesällä lätkimään X:stä – arvomaailmat menivät törmäyskurssille 

19.12.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kaikki Kulttuuritoimituksen jutut jaetaan myös Instagramissa. 

SOSIAALINEN MEDIA | Kulttuuritoimitus on siellä, missä meidän lukijamme ovat, joten olemme myös sosiaalisessa mediassa. Arvoristiriita johti X:stä poistumiseen.

Päivi Vasara, teksti 

Kulttuuritoimituksen somekanavilla on yhteensä noin 25 000 seuraajaa. Jutun lopusta löydät sometiliemme osoitteet, tervetuloa mukaan seuraamaan meitä. 

Mikko Manka on hoitanut Kulttuuritoimituksen Twitter-tiliä (myöhemmin X:ää) syksystä 2019 alkaen, sittemmin Threadsia ja Blueskyta. 

– X:stä poistuimme kesällä. Arvot olivat niin erilaiset, ettei tiemme voinut jatkua. Henkilökohtaisesti minua alkoi joka aamu kyrsiä pelkkä sovelluksen avaaminen, Manka kertoo. 

X:ssä Kulttuuritoimituksella oli 2 000 seuraajaa. 

Kulttuuritoimitus oli kesällä yksi edelläkävijöistä. Syksyllä X:stä (entinen Twitter) ovat lähteneet esimerkiksi brittiläinen The Guardian ja Dagens Nyheter. Tanskan yleisradioyhtiö päätyi samaan jo heinäkuussa.

Päätösten taustalla ovat olleet X:n moderointityökalujen puutteet ja kyvyttömyys suitsia vihapuhetta. 

Screenshot 20241216 161019 X

Kulttuuritoimitus lopetti X:n päivittämisen kesällä.

Mitä tilalle? 

Mikko Manka loi Kulttuuritoimitukselle Bluesky-tilin jo lokakuun lopussa vuonna 2023. Threads-tilin hän teki kesällä 2024. 

– Bluesky on toimintavaltaan kuin vanha Twitter. Se ei ole kummallista, koska sen perusti Twitteriä perustamassa ollut Jack Dorsey. Alku oli hiljainen, mutta nyt Kulttuuritoimituksella on Blueskyssa vajaat 900 seuraajaa, Manka kertoo. 

Threadsissä seuraajia on vajaat 1 600 seuraajaa. Näiden kahden somen ero on Kulttuuritoimituksen näkökulmasta siinä, että Blueskyssa tärkeät juttulinkit näkyvät notkeasti, mutta Threadissa algoritmi ei ole linkeille yhtä suosiollinen. 

Mikko Mankan työtapana on jakaa aamulla kaikki Kulttuuritoimituksen sen päivän jutut ja tehdä niin uudelleen illalla tai sitten seuraavana päivänä. Hän pitää tärkeänä yhteisön luomista sosiaaliseen mediaan. 

Blueskyn maailmanlaajuinen suosio räjähti syksyllä. Käyttäjiä on 25 miljoonaa. Yhdysvaltalaismiljardööri Elon Muskin omistaman X-viestipalvelun haastajaksi perustettu Bluesky saavutti miljoonan uuden käyttäjän rajan.

– Blueskyn osalta toimittajat ovat nyt alkaneet siirtyä palveluun, mutta se on edennyt aika hitaasti. On siellä toki toimittajia ollut aiemmin, mutta Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen määrä tuntuu lisääntyneen. Mutta alun perin toimittajat olivat tässä vähän hitaita, toisin kuin aikanaan Twitterissä. Esimerkiksi kustantamot ovat pääosin vielä X:ssä. 

Kulttuuritoimituksen julkaisuista Blueskyssa tykätään ja niitä jaetaan. Määrät ovat vielä pieniä, mutta jostain on aloitettava. Esimerkiksi tuoreet Kirsi Kunnas -artikkelit ovat olleet tykättyjä. 

Mankan tuntuma on, että Threadsin käyttäjät ovat vähän Blueskyn käyttäjiä nuorempia. 

Miksi somessa? 

Kulttuuritoimitus on luonnollisesti siellä, missä lukijamme ovat eli tässä tapauksessa sosiaalisessa mediassa. 

Facebook on edelleen valtaväylämme somemaailmassa. Sen käyttäjät ovat iäkkäämpiä kuin näissä uudemmissa palveluissa. 

Facebookissa Kulttuuritoimituksella on liki 15 000 seuraajaa ja sivulla on tykkäyksiä yli 12 000. Kulttuuritoimituksen toimituspäällikkö Antti Lähde jakaa Facebookissa ja Instagramissa kaikki sivustolla julkaistut jutut. Lisäksi Facebookissa jaetaan iltaisin yksi juttu vuoden takaa ja poiminta viikon luetuimpien artikkelien listalta. 

Screenshot 20241216 160720 TikTok

Lintujoulukalenteri on innoittanut Eli Harjua tiktokkaamaan joka päivä joulukuussa 2024.

TikTok 

Kulttuuritoimitus on myös TikTokissa. Se otettiin käyttöön viime kesänä Tampere-liitteen pilotin yhteydessä. Tätä näkyvyyttä hoitaa Eli Harju. Nyt joulukalenteri on innoittanut Elin kehittämään tiktokkausta joka päivälle. Ottakaapa seurantaan nämä kivat nostot. 

Kulttuuritoimituksen YouTube-tilillä on nelisensataa tilaajaa. YouTuben antia ovat esimerkiksi joka maanantai ilmestyvät Viikon runot, joiden toinen tuotantokausi jatkuu juhannukseen asti. Youtubessa ovat edelleen katsottavissa muun muassa Viikon runon ensimmäinen tuotantokausi ja Teatterimuistoja-videosarja. 

Kulttuuritoimitus somessa 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua