Leena Kirstinä vieraili Kirsi Kunnaksen luona Ylöjärven Rantalassa marraskuussa 2021. Kuva: Matti Sinko
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Perusteellisen työn pohjana oli myös naisten pitkä ystävyys.
”Kirsi uudisti aapisessa myös runoutta, toi sen modernimmaksi.”
Marja Aaltio, teksti
Kirsi Kunnaksen elämäkerran kirjoittaja Leena Kirstinä on paitsi Kunnaksen ystävä myös kirjallisuuden tutkija. Ystävyyden siemen kylvettiin 1970-luvulla Tampereella, kun Kirstinä ja Kunnas tapasivat Pirkkalaiskirjailijoiden tilaisuudessa.
Elettiin 1970-luvun alkua. Leena Kirstinän puoliso, runoilija ja prosaisti Väinö Kirstinä, otti vaimonsa mukaan Pirkkalaiskirjailijoiden kuukausitapaamisiin, kuten tapana oli.
– Minähän olin kauhean hössötyksissä, kun Kirsi oli siellä myös, mutta en uskaltanut mennä tekemään aloitetta. Hän tuli kuitenkin meidän luoksemme ja sanoi: Kutsutteko meidät kylään? He tulivat Jaakon kanssa meille, muistelee Leena Kirstinä ensikohtaamista ihailemansa kirjailijan kanssa.
Kirsi Kunnas lorutteli Kirstinöiden pienelle tyttärelle Annalle ja sai hänestä elinikäisen ystävän.
Leena Kirstinä on tehnyt työuransa Tampereen, Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori (emerita) on tutkinut muun muassa suomalaista nykyproosaa.
Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa -teoksen Kirstinä kirjoitti sekä ystävänä että kirjallisuuden tutkijana. Elämäkerta oli hautunut ajatuksissa pitkään. Kirjoittamiselle aukesi aikaa, kun Kirstinä jäi eläkkeelle yliopistotöistä vuonna 2010.
Kirjoitusprosessi oli yhteinen: Kirsi kertoi ja Leena kirjoitti, sitten hiottiin. Kirsi oli tarkka sanoista ja suomen kielestä, hän ei päästänyt läpi mitä tahansa.
Helsingissä asuva Kirstinä muistelee, miten hän soitti Kunnakselle pitkiä puheluita.
– Kokosin aineistoa puhelinkeskusteluista, sillä kirjoitettua aineistoa ei ollut kauhean paljon luettavana. Yleensä puhelu alkoi leppoisalla keskustelulla, mutta minulla oli selvät kysymykset joka kerta. Kysyin, miten hän eri asiat näki ja muisti. Lähes ainoat kirjalliset lähteet olivat teokset, niiden kritiikit ja kirjailijahaastattelut. Kirsi luki käsikirjoituksen kahdesti. Kun teksti oli valmis, hän vetäytyi lukemaan koko tekstin ja hyväksyi kaiken.
Monet ovat metodia Kirstinän mukaan ihmetelleet, mutta se sopi sekä Kirstinälle että Kunnakselle hyvin. Perusteellinen elämäkerta ilmestyi Kunnaksen 90-vuotispäivän aattona.
Kirstinä naurahtaa, että tulihan siitä aikamoinen järkäle, 475 sivua. Hän sanoo tutkiessaan seuranneensa jokaista polkua loppuun saakka, ja joskus vähän ehkä sivupoluillekin eksyen. Työ kesti nelisen vuotta.
Kirsi Kunnas osallistui aktiivisesti kaikenlaisiin tapahtumiin. Annikin Runofestivaalin tuottaja ja tiedottaja Simo Ollila kuvasi hänet Tammelan torilla Runokaupunki-tapahtuman avajaisissa vuonna 2010. Kuva: Simo Ollila
Modernisti
Millainen Kirsi Kunnas kirjasta löytyy?
Kirjasta löytyy sekä kirjailija että ihminen. Eihän näitä kahta voi kai erottaa. Leena Kirstinä muistaa, miten Kirsi itse käytti elämänkatsomuksestaan termiä ”myönteinen eksistentialisti”. Eräs toimittaja kysyi Kirsiltä asiaa joskus, ja hän suorastaan hihkaisi asian olevan juuri niin.
Helsingin Sanomien kriitikko Suvi Ahola kiitteli aikoinaan kritiikissään elämäkertaa. Hän kirjoitti, että Kirstinä käsittelee Kirsi Kunnasta ”samalla kertaa analyyttisesti ja suurella rakkaudella”.
Kirsi Kunnaksen tuotanto on monipuolinen ja laaja. Kaikki tietävät hänen lastenrunonsa. Kunnaksen esikoisteos oli kuitenkin aikuisten runoutta. Villiomenapuu ilmestyi vuonna 1947, yhdeksän vuotta ennen Tiitiäisen satupuuta. Sitä ennen tulivat myös aikuisten teokset Uivat saaret ja Tuuli nousee. Vuonna 1956 ilmestyi runoja sekä aikuisille että lapsille: Vaeltanut sekä Tiitiäisen satupuu, josta tulikin menestystarina.
Kirsi Kunnas kuului runoilijana modernistien joukkoon. Modernistit uudistivat runoutta ja suomen kieltä.
– Modernistit uudistivat kieltä niin, ettei lyriikassa käytetty enää me-kieltä, kollektiivista kieltä, jota sotien aikana oli oikeastaan vaadittu. Silloin piti kirjoittaa isänmaasta. Tällaiset aiheet menettivät modernistien kohdalla merkityksensä, Kirstinä kertoo.
Kertova runous jäi taakse, vaikka runoissa oli kerronnallisia elementtejä, ei enää kerrottu tarinoita.
– No, ehkä niillä nuorilla miehillä, jotka eivät olleet olleet rintamalla, ei ollutkaan sillä tavalla kerrottavaa.
Mutta myös ne modernistit, jotka olivat sodassa olleet, kuten Kirsi Kunnas, jättivät sodan aikaisen retoriikan taakseen.
Kirstinä kirjoittaa Kunnaksen elämäkerran esipuheessa myös siitä, miten Kunnaksen modernismi oli alun pitäen erilaista kuin muiden aikalaisten.
”Kunnas yhdisti ilmaisunsa monitasoiseen kuvallisuuteen ja kielen musiikkiin modernismin surrealistisia ilmaisukeinoja, kuten uudenlaisen kielikuvan, metalepsiksen”, Kirstinä kirjoittaa.
Esimerkkeinä Kirstinä mainitsee säkeet ”järvi palaa rannoilleen” ja ”syksy muuttaa linnut.”
– Eihän järvi mihinkään palaa, vaan jäät sulavat. Eikä syksy muuta vaan linnut muuttavat. Metalapsiksessa tekijä vaihtuu.
Leena Kirstinän kodin työhuoneesta löytyvät Kirsi Kunnaksen teokset, joissa kaikissa on paljon kirjanmerkkejä tärkeissä kohdissa. Kuva: Marja Aaltio
Lastenlorujen pariin
Kaikesta tästä Leena Kirstinä kirjoittaa Kunnaksen elämäkerrassa. Sen tekstiä hiottiin moneen kertaan, ja Kunnas tarkensi sanomisiaan ja halusi välillä myös poistaa jotain, jotta vaikutelma olisi oikea. Esipuheeseen jäi kuitenkin kohta, joka harmittaa Leena Kirstinää edelleen. Hän haluaa tehdä tiettäväksi, että virheellinen sanavalinta oli hänen, ja asia olisi pitänyt sanoa toisin.
– Siellä on lause, jossa sanotaan: ”Mitkä seikat saivat Kunnaksen luopumaan aikuisille kirjoittamisesta yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi?” Hän ei luopunut aikuisten runoudesta, vaikka ei pitkään aikaan julkaissutkaan aikuisten runoteoksia.
Perheeseen syntyi lapsia, esikoinen Mikko vuonna 1957 ja kuopus Martti 1959. Lasten lorut olivat ajankohtaisia. Loruihin Kirsi oli tutustunut WSOY:llä. Häneltä pyydettiin käännöstä Hanhiemon iloisesta lippaasta. Kirsi huomasi osaavansa riimitellä ja toimittaja antoi hänelle luvan tehdä käännösten joukkoon omiakin runoja.
Kirstinän mukaan Kirsi Kunnas oli aidosti kiinnostunut lapsista. Siitä kertoo tuo aiempi tarina, jossa Kirsi loruttelee kyläillessään Kirstinän tyttärelle.
Aapisen uudistaja
Kunnas ryhtyi myös uudistamaan lukemaan oppimista, kun hän peruskoulu-uudistuksen tullessa pääsi mukaan kirjoittamaan uutta aapista. Se oli Kirstinän mukaan suorastaan mullistava uudistus.
– Sehän oli ihan välttämätöntä uudistaa. Siihen aikaan oli ne runolliset mitat aina kirjassa, Kirsi uudisti aapisessa myös runoutta, toi sen modernimmaksi. Kirja oli siihen aikaan moderni myös siinä mielessä, että siinä huomioitiin eritasoiset oppijat. Aukeaman vasemmalla puolella oli helppo teksti ja oikealla vaikeampi, Kirstinä muistuttaa.
Kunnaksen kirjoittama Aikamme aapinen opetti ensimmäiset peruskoulusukupolvet lukemaan. Aapisen syntyaika oli ammatillisesti tärkeä ajanjakso Kirsi Kunnakselle. Aapisen kirjoittamisen lisäksi hän perehdytti opettajia peruskoulun opetusmenetelmiin.
Kirstinällä on hauska tarina Aikamme aapisen myyntireissulta Etelä-Pohjanmaalle. Kunnas kiersi kouluilla esittelemässä kirjaa opettajille. Reissulla tuli vastaan kukkakaupan myyntikyltti, jota Kunnas olisi halunnut korjata. Kyltissä luki jotenkin niin, että myydään suudella alennuksella. R oli vaihtunut deeksi, kun yritettiin välttää murreilmaisua sielläkin, missä ei olisi tarvinnut.
Kirsi Kunnas otti kantaa muutenkin kuin runoudellaan. Hän toimi vuosikaudet aktiivisesti Pirkanmaan perinnepoliittisessa yhdistyksessä, joka vaikutti muun muassa Tampereen kauppahallin suojeluun. Kauppahallin vieressä ollutta virastotaloa yhdistys ei ponnisteluistaan huolimatta kyennyt pelastamaan.
Kaikki Suomen ekaluokkalaiset saivat tänä syksynä lahjaksi Haitulan taikahattu -kirjan, joka hauskojen tehtävien avulla kannustaa kirjan lukijaa runoilemaan myös itse. Kirjan kustansi WSOY, joka oli myös Kirsi Kunnaksen kustantaja. Kunnas oli aikoinaan töissä WSOY:llä.
Vielä kerran Haitula
Leena Kirstinän ja Kirsi Kunnaksen ystävyys kesti Kunnaksen kuolemaan saakka. Tämän jutun kuvituksena on kuva Ylöjärven Rantalasta, missä ystävät tapasivat vielä marraskuun alussa vuonna 2021. Tuvassa otetusta kuvasta välittyy nauru. Kuvan on ottanut Kirstinän puoliso Matti Sinko.
Kirsi Kunnas menehtyi vain vajaa viikko kuvan ottamisen jälkeen.
Kirsi Kunnaksen testamentiksi kai voisi sanoa kehotusta lukea lapsille ääneen. Kunnaksen mukaan lapset haluavat kuunnella ääneen lukemista, vaikka he jo osaisivatkin lukea.
Kunnaksen kustantaja WSOY juhli kirjailijaansa jakamalla kaikille ekaluokkalaisille uuden kirjan. Tamperelaisen Pia Krutsinin toimittama Haitulan taikahattu -kirja kutsuu lukijansa osallistumaan runojen kirjoittamiseen. Kirjassa on Kunnaksen runojen lisäksi lyriikkaa kahdeksalta runoilijalta. Mukana on hauskoja harjoituksia, joiden avulla kuka tahansa voi runoilla.
Leena Kirstinä kiittelee kirjan julkaisemisen olevan kulttuuriteko kustantamolta. Tämän syksyn ekaluokkalaisilla on käsissään lähes samanlainen aarre kuin ekaluokkalaisilla 1960–1970-lukujen vaihteessa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Lintuvalokuvaaja Onni Rantanen ei viihdy piilokojussa, hän haluaa nähdä metsää ja vaivaa ja etsiä omat lintunsa
HENKILÖ | Kulttuuritoimituksen joulukalenteri alkaa olla puolivälissä, joten on korkea aika esitellä siihen lumoavat lintukuvat ottanut Onni Rantanen.
