Jännityskirjailija John Grisham tarinoi Lunnaissa onttoa jorinaa juoksentelusta pitkin maailmaa

Kuvat: WSOY / Michael Lionstar

Yhdysvaltalaiskirjailija John Grishamilla oli lentokenttäromaaneiksi kutsuttujen menekkiteosten kaava hallussaan kauan ennen taiteen ja uskonnon historiaa uusiksi muun muassa Da Vinci -koodillaan kirjoittanutta Dan Brownia.

Lentokenttäromaaneilla tarkoitetaan lentokenttien ja muiden liikenneasemien kioskeissa myytäviksi tarkoitettuja helppolukuisia, juonivetoisia romaaneja. Ne ovat usein jännitystä, trillereitä tai dekkareita. Ne tavataan kirjoittaa lukuajoiltaan lento- tai junamatkan keston pituisiksi.

Grishamin esikoisteos On aika tappaa ilmestyi Yhdysvalloissa 5 000 kappaleen painoksena vuonna 1989. Suuri osa painoksesta jäi myymättä ja tuhottiin. Grishamin toisen romaanin, Firman (1991), menestyksen jälkeen esikoisestakin otettiin miljoonapainoksia.

Firma edustaa monin tavoin Grishamin tyypillistä menestyskaavaa, jota hän on teoksillaan sittemmin toistanut. Firma-teoksen sankari on nuori, Harvardista vuosikurssinsa primuksena valmistunut juristi Mitch McDeere. Hänet palkataan lakitoimistoon, jossa tarjottu työ osoittautuu liian hyväksi ollakseen totta, ja kun firman työntekijöitä alkaa kuolla, paranoidit tunnelmat vahvistuvat.

Firmasta tehty Tom Cruisen pääosittama elokuva (1993) oli ensi-iltavuotensa katsotuimpia elokuvia kaikkialla maailmassa. Grishamin uusin teos Lunnaat (WSOY, 2024) on kustantajan mukaan Firman itsenäinen jatko-osa, joka sijoittuu 15 vuoden päähän Firman tapahtumista. Ajallista eroa kirjojen ilmestymisen välillä on 33 vuotta.

* *

Lunnaat kertaa ja täydentää Firman tapahtumat tähtijuristin pakenemisesta memphisiläisen mafian kulissina toimineesta lakitoimistosta, mukanaan nappaamasta sievoisesta rahasummasta ja mutkittelevasta pakomatkasta ympäri maailmaa, jonka päätteeksi McDeere lopulta asettui New Yorkiin ja päätyi ”maailman suurimmaksi mainitun” lakiasiaintoimiston osakkaaksi.

Kerrottuaan jokusella sivulla, miten kaikille Firman hahmoille kävi, Grisham käyttää melkoisesti sivuja päähenkilönsä vauraan elämän ja New Yorkin Upper West Siden kulmien kuvailuun.

* *

Lunnaat on tarina, jossa päähenkilö ja hänen läheisensä – vaimo ja kaksi pikkupoikaa sekä italialaissyntyinen kollega ja ystävä – ovat uhattuina. Tarinaan on selvästi haettu James Bond -elokuvista tuttua kansainvälisyyden tunnelmaa, sillä tapahtumapaikat vaihtelevat New Yorkista Roomaan, Tripoliin, Lontooseen ja Marrakeshiin.

Alussa McDeere uskoo olevansa neuvottelemassa sopuratkaisua turkkilaisen rakennusyhtiön ja tarinan tapahtuma-aikaan Muammar Gaddafin johtaman Libyan hallinnon välisessä kiistassa, joka koskee keskelle Libyan erämaata rakennettua arvottomaksi osoittautunutta siltaa, jota kukaan ei halua maksaa.

Sillantarkistusmatkan yhteydessä McDeeren mukaan lähtenyt kollega siepataan. Tapauksen byrokraattisten kiemuroiden selvittelyssä ja sieppaajilta piilottelussa kirja sitten kuluukin. Ehkä on amerikkalaisille bestselleristeille tyypillistä pilkuttaa teksti viittauksilla luksuksen täyttämään elämään:

”Scully & Pershing oli tunnettu ylettömän hienoista konttoreistaan. Se vuokrasi ensiluokkaisia tiloja kaikkein arvostetuimmilta alueilta, yleensä trendikkäimpien arkkitehtien suunnittelemista, kaikkein uusimmista ja korkeimmista pilvenpiirtäjistä.”

* *

Grisham vuodattaa tekstiinsä pröystäilyn elkeitä nitistääksen ne pian seuraavissa kappaleissa kuivakoilla huomautuksilla.

”Mitch muistutti itseään siitä, ettei ylenpalttisuutta ollut suunnattu hänelle. Se oli näyttämistä vain muille: varakkaille asiakkaille, mahdollisille liikekumppaneille ja vieraileville juristeille.”

Grishamin mittava tuotanto, 37 suomennettua teosta, puhuu kokemuksesta kirjailijana ja juonenjuoksutuksen tajusta. Silti yllätyin, että Lunnaita piti lukea yli 150 sivua ennen kuin tarina alkoi vetää.

Juoksentelu pitkin maailmaa käy pitkästyttäväksi jorinaksi kirjassa, jonka pitäisi olla, jos markkinointia uskoisi, ”jännityksen mestarin” kirjoittama. Kirjaan on jäänyt jokunen alkeellinen lapsus, joista on vaikea sanoa, ovatko ne kirjailijan itsensä vai suomentaja Jorma-Veikko Sappisen käsialaa. Kun esimerkiksi puhuu New Yorkin kaduista järjestysluvuilla, on oltava tarkkana, että käyttää 72. kadusta oikeaa nimeä ”72nd Street”, eikä ”72th”.

Suomennos suosii liikaa kliseisiä ilmaisuja tyyppiä: ”Viisi helikopteria surrasi vihaisten ampiaisten lailla.”

Ajantappoviihteenäkään Lunnaat ei oikein perustele itseään. Romaani kuuluu laadultaan kertakäyttökirjoihin eli en usko haluavani lukea sitä koskaan uudestaan.

Antti Selkokari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua