Jules Vernen seikkailuromaani Matka Maan keskipisteeseen valloittaa uutena suomennoksena

Jules Verne vuonna 1884. Kuvat: Étienne Carjat / WSOY

”Snæfellissa (tulivuori Islannissa) on useita kraattereita, ja sen tähden oli tarpeen ilmoittaa se, josta pääsee Maan keskipisteeseen. No, mitä tämä islantilainen tiedemies teki? Hän pani merkille, että kun lähestytään heinäkuun alkua, siis kesäkuun viimeisinä päivinä, yksi vuorenhuipuista, nimeltään Scartaris, heittää varjonsa juuri tuon kyseisen kraatterin suuaukolle ja kirjasi tiedon pergamenttiinsa. Olisiko hän voinut keksiä sen tarkempaa ohjetta? Voisimmeko me Snæfellin huipulle päästyämme mitenkään erehtyä oikeasta reitistä.”

* *

Ranskalainen kirjailija, näytelmäkirjailija, runoilija ja esseisti Jules Verne (1828–1905) ihastuttaa lukijoita vuosisadasta toiseen. Mistä ranskalainen ammensi ideansa ja mielikuvituksellisuutensa, vaikka hänen tulevaisuudennäkymistään jotkut eivät toteutuneet. Tällaisen vision sisältää teos Matka Maan keskipisteeseen.

Nyt uudelleen suomennettu Matka Maan keskipisteeseen kuului kirjailijan tunnetuimpiin teoksiin. Alkuperäinen ranskankielinen teos Voyage au Centre de la Terre ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1864. Teos kuului Vernen kirjasarjaan Voyages extraordinaires (Merkilliset matkat).

Ville Keynäs on kääntänyt teoksen, kun alkuperäisteoksen julkaisusta tulee kuluneeksi 160 vuotta. Teoksen on kuvittanut Sami Saramäki. Jälkisanat ovat laatineet geologit Harriet Lonka ja Jyrki Tossavainen.

Suomennos on viides julkaistu. Käännökset ja kuvitukset heijastavat oman aikansa maailmaa. Jo kirjan nimi kertoo, että kyseessä on uudempi käännös.

Suomennoksessa kirja on jaettu 45 lukuun. Matka Maan keskipisteeseen sukeltaa Axelin ensimmäisen persoonan kerronnan kautta saksalaisen professori Otto Lidenbrockin suunnittelemaan matkaan, joka suuntautuu Islantiin. He olettavat, että Snæfellin tulivuoren kraatterin suuaukosta olisi mahdollista päästä Maan keskipisteeseen. Matkalla mukana on professorin veljenpoika Axel sekä islantilainen opas Hans. Muita päähenkilöitä ovat Lidenbrockin kasvattitytär Graüben ja emännöitsijä Marthe.

Professori seurueineen matkaa pian Islantiin. Keskeistä juonessa on, miten he tapaavat matkallaan muinaisia eläimiä, kuten Ichtyosauruksen, joka taistelee Plesiosauruksen kanssa. Samoin matkan keskeisiin vaiheisiin kuuluu, että he löytävät maan uumenista tertiäärikauden kasvillisuutta. He löytävät matkalla ihmisfossiilin ja lopulta palaavat dramaattisesti Maan pinnalle Strombolin saaren kraatterista.

Tarinan kerronta ja moniulotteiset henkilöhahmot, kuten harkitseva Axel ja impulsiivinen nero Lidenbrock, säilyttävät voimakkuutensa. Vaikka Vernen kerronta ei ollut ajalleen täysin ominaista, siitä löytyy kirjallisuuden romantiikan piirteitä.

Keynäs on suomennoksessaan tuonut teoksen lähemmäs nykylukijoita. Päähenkilöiden nimet, tieteelliset nimet, termit ja kuvaukset ovat ”eläneet” käännösten myötä. Samoin teos sisältää paikoittain Vernen oman aikansa keksijöitä tai luonnontieteilijöitä, joiden merkitys ei avaudu välttämättä monelle nykylukijalle. Samoin tietyt ranskankieliset Vernen kirjoittamat tieteissanat ovat saattaneet olla hankalasti käännettäviä, kuten geologian ja maantieteen termit, islannin ja latinan kielen sanat.

* *

Käsitteiden ja kaunokirjallisten tyylikeinojen kirjoitus on muuttunut paljon, kun ensimmäinen teos suomennettiin ruotsinkielisestä versiosta 1879. Käännös on aiempaa vapaammin suomennettu, mutta vaikka haasteena on ollut kääntää kaikkien tuntema klassikkoteos, alkuperäisen teoksen viehätysvoima ja sanoma eivät ole kadonneet. Dialogia ja kaunokirjallisia ilmaisuja on nykyaikaistettu. Selvennyksenä tieteellisiin termeihin toimivat käännöksen jälkisanat.

Teoksesta on tehty useita kuvituksia. Sami Saramäen kuvitus inspiroi ennen kaikkea nuoria lukijoita. Aikaisemmatkin versiot ovat sisältäneet kuvitusta, mikä ei ole erikoista, kun miettii seikkailukertomuksen vaiheita. Saramäen laatima upea kuvitus tuo teokseen fantasian piirteitä.

Suomennos tarjoaa nykynuorille kattauksen kirjallisuuden ja tieteen historiaa. Käännös tuo esiin ranskankielisen alkuperäisteoksen viehätysvoiman ja säilyttää kiinnostavuutensa koko kolmesataasivuisen mittansa verran.

Vaikka matkaa Maan keskipisteeseen ei tehty eivätkä Vernen kuvailemat visiot ole nykytieteen valossa mahdollisia, se ei vähennä teoksen kaunokirjallisia ansioita seikkailukirjana, joka on toiminut esikuvana monelle muulle myöhemmälle kirjailijalle, etenkin tieteiskirjailijoille.

* *

Seurue löytää Maan uumenistä tertiäärikauden kasvillisuutta (s. 186). Kuvitus Sami Saramäki, kuva Mari Loponen.

”»Tuo on pelkkä sienimetsä», hän sanoi. Eikä hän ollut väärässä. Voi vain kuvitella, miten nuo tutut kasvit olivat kehittyneet tässä lämpimässä, kosteassa ilmanalassa. Tiesin, että Bulliardin mukaan Lycoperdon giganteum voi saavuttaa jopa kolmen metrin ympärysmitan, mutta nämä olivat valkoisia sieniä, jotka olivat yli kymmenen metriä korkeita ja niiden lakki oli halkaisijaltaan saman verran.”

* *

Seurue kohtaa Ichtyosauruksen, joka taistelee Plesiosauruksen kanssa (s. 208). Kuvitus Sami Saramäki, kuva Mari Loponen.

”Kyllä vain! Ensimmäisellä noista hirmuotuksista on pyöriäisen kuono, liskon pää ja krokotiilin hampaat, ja se sai meidät erehtymään. Tuo on Ichtyosaurus, hirmuisin esihistoriallisen ajan liskoista.”

* *

Ryhmä löytää Maan uumenista kvartäärikautisen ihmisfossiilin (s. 238). Kuvitus Sami Saramäki, kuva Mari Loponen.

”Se oli täydellisen tunnistettavissa oleva ihmisruumis. Oliko sikäläinen maaperä jotenkin erityislaatuinen, aivan kuin jossakin Bordeaux’n Saint-Michelin hautausmaalla, niin että se oli saattanut säilyä ehjänä kaikki nämä vuosisadat? Sitä on vaikea sanoa. Mutta tuo ruumis näyttäytyi meille sellaisena kuin se oli joskus elänyt: iho oli kireä ja pergamentinkaltainen, raajat näyttivät pehmeiltä ja hampaat ehjiltä, hiuspehko oli tuuhea, sormien ja varpaiden kynnet kauhistuttavan pitkät.”

* *

Matkan loppupuolella tapahtuu dramaattinen käänne, kun seurue palaa Maan pinnalle lämpimän veden ja laavan mukana (s. 273). Kuvitus Sami Saramäki, kuva Mari Loponen.

”Oli päivänselvää, että meitä liikuttava voima johtui tulivuorenpurkauksesta. Lautan alla oli kiehuvaa vettä ja sen laavaa ja kiviä, jotka kraatterin huipulle päästessään sinkoutuisivat joka suuntaan. Ei epäilystäkään ettemmekö olleet tulivuoren purkauskanavassa.”

Mari Loponen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua