Kuvat: Olli-Pekka Tennilä / Poesia
KIRJAT | V. S. Luoma-aho yhdistää Teoriassa perinteisemmin runoksi muotoiltua tekstiä, dialogimuotoa sekä teoriakirjoitusta.
”Teoria ironisoi taitavasti teoriakirjoitusta.”
ARVOSTELU
V. S. Luoma-aho: Teoria
- Poesia, 2024.
- 78 sivua.
V. S. Luoma-aho on tullut tunnetuksi muotojen yhdistelemisestä niin runouden kuin lyhytproosankin saralla. Kuvaavaa on, että uusimman kirjan, Teorian (Poesia, 2024), kirjastoluokituksena on runous, mutta terminä ”runoteos” tuntuu liian kapealta.
Teoriassa yhdistetään perinteisemmin runoksi muotoiltua tekstiä, dialogimuotoa sekä teoriakirjoitusta. Teoksen neljän osan yhdistäväksi tekijäksi kasvatat erilaiset muodolliset ja sisällölliset törmäytykset.
Sikäli kun teksteissä oleskellaan jossakin, konkreettisena miljöönä on lähiluonto: on jätevedenpuhdistamo, jossa joku on oletettavasti kuollut, ja toisaalta pimeä, sisältä talosta tarkasteltu luonto.
Teoksen ensimmäiset ja viimeiset, takaumiksi nimetyt osat uskottelevat tarjoavansa perinteissävytteistä luontokuvausta, jossa on ”yöllä vatsasta puhumista, lehtiä,/ kalliot puhuvat hiekalle, kuiskaus,/ lehtiä, viileämpi tuulenvire/ lehtiä.” Pyhä ja profaani tömähtävät kuitenkin napakasti yhteen, ja särkevät luonnosta ammennetut merkitykset. Esimerkiksi etanat ylittämässä tietä hautausmaalla on itsessään vahva kuva – ja sitten niiden päälle astutaankin. Yhtä lailla runoissa esitetään syvälle luotaavia metaforia, mutta riennetäänkin pian vastakkaiseen suuntaan: ”Sirkan rukous on vastaus maailman vaatimukseen./ Tai ehkä se on sitä, miten suussa maistuu pureskeltu kuoriainen.” Luomalla symbolisia kuvia ja sitten hajottamalla ne teos osoittaa ilkikurisesti symboleiden sopimuksenvaraisuuden.
Toinen osio koostuu dialogipätkistä jätevedenpuhdistamolla. Keskustelut on outoutettu tehokkaasti niin, että tavanomainen pragmatiikka ei päde ja kirjaimellisesti sanottu lähestyy nonsensea:
– Nykyään kaikkialla vallitsee vastenmielinen rakastetuksi tulemisen halu.
– Jep, kaikkialla vallitsee elinympäristön lopullinen tuhoutuinen.
– Ruskettuneeksi tulemisen halu.
– Burnoutin kulttuuri. Liskojen talous.
Dialogimuoto onkin petollinen, sillä assosiaatiot ovat pikemmin runoutta kuin mitään normatiivisesti tavanomaiseksi keskusteluksi käsitettyä. Muodon ja sisällön kitka luo jatkuvaa vetoa eri tulkintamahdollisuuksien välillä. Toisaalla teoksessa todetaan, että ”meillä on sellainen ryhmittymä johon sinä et kuulu,/ keskustelualue” – näennäisdialogit ovat osoitus tästä käytännössä.
Teorian nimiosa on puolestaan kirjoitettu eräänlaisten teoreemien muotoon. Lauseissa käsitellään niin estetiikkaa kuin maailman olemustakin, ja ensivaikutelma on aforistinen. Osan voi sellaisiksi lukeakin: ”Fysiikka on eräänlainen muukalaiskieli”. Lauseet kuitenkin lipuvat pikku hiljaa kohti banaalia. Väliin on ujutettu pieniä huomioita, kuten että ”yleisin käytössä oleva banaaniesanssi perustuu banaanilajiin, jota ei enää ole”. Syntyvä efekti on teoriakirjoituksen ironisointi: mikä tahansa aseteltuna teoreemaksi muuttuu sellaisena uskottavaksi. Tätä seuraa sokeasta uskosta mihinkä tahansa teoriaksi nimettyyn, teos tuntuu varoittavan.
Kuten aikaisemmisakin teoksissaan, Luoma-aho napsauttelee teräviä huomioita, jotka saavat lukijan hymyilemään: ”Nyt minulle mainostetaan hautakiviä jatkuvasti./ Kuin tarvitsisin monta.”
Teoria kurkottaa moneen ja onnistuu siinä kerrassaan ilahduttavasti.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Esko Karppanen kirjoittaa Esko Karppasta suuresti muistuttavasta kirjailijasta – arviossa Alkuromaani
KIRJAT | Alkuhämmennyksen jälkeen lukijan kannattaa jättää pähkäily, mistä tässä nyt oikein on kyse, ja heittäytyä täysillä tekstin vietäväksi.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?
Tapani Baggen rikosnovellikokoelma Savunsininen juna viihdyttää luistavasti ja letkeästi – mutta rutiinilla
KIRJAT | Suomalaisista rikoskirjailijoista ahkerimpiin kuuluvan Tapani Baggen uusin teos on tuttuun tyyliin sujuvaa luettavaa.