Sotilaan kirjeiden kolmet kasvot – Ilari Taskinen perkaa sota-ajan kirjeenvaihtoa

Kuvat: Gaudeamus

On ilahduttavaa, että Suomen viime sotien ajasta ilmestyy jatkuvasti uusia tietokirjoja ja tutkimuksia. Asialla on kolmas sukupolvi eli sodankäyneiden lapsenlapset. Mukavaa on sekin, että tutkimuksen kohteet ovat jo kauan levinneet taisteluanalyyseista sota-ajan laaja-alaiseen kirjoon.

Ilari Taskinen toimii tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä ja Tutkijakollegiumissa Tampereen yliopistossa. Terveiseni täältä jostakin – Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa (Gaudeamus, 2024) on hänen väitöskirjaansa (2021) pohjaava tietokirja.

Ilari Taskisen pääasiallinen aineisto on 1970-luvulla Tampereen yliopiston Kansanperinteen laitokselle kerätyt sota-ajan kirjeenvaihdot. Vuonna 1975 kirjeillä ei ollut juuri mitään arvoa historian tutkimuksessa, mutta onneksi professorit Erkki Ala-Könni ja Viljo Rasila sekä Tampereen historiallisen seuran puheenjohtaja Unto Kanerva olivat kaukonäköisiä. Keräykseen on osallistunut tähän mennessä yli 550 suomalaista, ja keräys jatkuu yhä.

Jos 1800-luku oli säätyläistön kirjeiden kirjoittamisen kukoistusaikaa, niin talvi- ja jatkosota demokratisoivat kirjekulttuurin. Jokainen, joka osasi kirjoittaa, kirjoitti ja kirjoitti usein. Kirjeiden joukossa on paljon tekstejä, joissa sotilas on ensi kertaa tuottanut kirjallisia virkkeitä.

Ilari Taskinen jakaa sotilaiden kirjeet kolmeen kategoriaan: perhekirjeet eli pääasiassa äideille lähetetyt, veljille ja kavereille lähetetyt sekä naisten – usein tuntemattomien naisten – kanssa käyty kirjeenvaihto. Lajit ovat sisällöltään hyvin erilaisia.

Perhekirjeistä ei juuri voi havaita, että kirjoittaja olisi keskellä ”sodan melskettä”. Usein ei kyllä ollutkaan, sillä asemasodan aika mahdollisti suhteellisen rauhassa elelyn ja myös kirjoittamisen. Perhekirjeisiin ei kerrottu rintamatilanteesta tai sotilaan sijoituspaikasta. Usean kerran viikossa lähteneen kirjeen tarkoitus oli ilmoittaa: olen hengissä. Kirjeissä jaettiin arkisia asioita ja jatkettiin elämää ikään kuin sotilas olisi ollut läsnä kotosalla. Tärkeää ei ollut kirjeen sisältö vaan kirjoittamisen säännöllisyys oli arvo sinänsä.

Sen sijaan kavereille ja veljille lähetetyissä kirjeissä saatettiin tuulettaa sotatapahtumia sekä tiedollisella että tunteen tasolla. Kirjeissä saattoi tunnustaa pelkonsa kuten Kalle H. suurtaistelusta 1944 kirjoittaessaan, että miehet vapisivat montuissa ja ”niin minäkin vapisen”. Miesten välisissä kirjeissä myös kiroiltiin runsaasti. Taskinen analysoi pitkään esimerkiksi suomen kielen yleisimmän kirosanan ”vittu” käyttöä.

Kirjallisen yhteyden huipentumana Ilari Taskinen pitää sotilaiden ja naisten välistä kirjeenvaihtoa. Monelle kotirintaman naiselle osallisuus sotaan oli paitsi sukkien kutomista ja pakettien lähettämistä ”tuntemattomille sotilaille” myös ryhtymistä kirjeenvaihtoon sotilaiden kanssa. Suuri osa kirjeyhteydessä olleista ei koskaan tavannut toisiaan. Monien kirjeyhteys myös lakkasi rauhan tullessa.

Miesten ja naisten keskinäinen kirjeenvaihto toimi eräänlaisena ”kirjebordellina”, paperirakkautena ja tunteiden idealisointina. Toisaalta tässä kategoriassa syntyivät myös monet pohdiskelevat ja ”kirjalliset” kirjeet.

* *

Ilari Taskinen katsoo sotilaiden kirjeenvaihtoa sotilaiden silmien tasolta. Kokemuksen historian tutkijalle ratkaisu on sinällään oikea, mutta olisi ollut kiinnostavaa lukea myös laajemmin, miksi kenttäpostin mahdollistamaa ilmaista kirjeenvaihtoa suosittiin. Mikä merkitys kirjoittamisella oli vaikkapa taisteluhengen ylläpitämisessä ja mitä ohjeita kotirintama sai kirjeiden kirjoittamiselle?

Taskisen teksti on sujuvaa, selkeää ja mukaansa tempaavaa. Kirjassa on myös runsas tekstiä elävöittävä mustavalkokuvitus.

Yli miljardi kirjettä sotilaiden ja siviiliyhteiskunnan välillä! Kirjeiden, korttien ja pakettien määrä on ollut huikea. Monen suomalaisen perheen ja suvun hallussa on edelleen tuota sotakirjeenvaihtoa. Taskisen tietokirja on mainio konteksti, mihin läheisten kirjeet voi sijoittaa. Taidan taas kaivaa esille oman isäni ja hänen äitinsä välisen kirjeenvaihdon ja lukea sitä uusin silmin.

Marja Mustakallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua