Elämä on juhla. Kuva: Agat Films / Bibi Film / France 3 Cinema

1

Pitkän kesän jälkeen sää alkaa olla sellaista kuin sen oikeasti tähän vuodenaikaan kuuluisi olla. Harrastukset ovat alkaneet, ja parasta elämä on silloin, kun se on antoisaa arkea. Elämä voi silloin olla juhla ihan niin kuin ranskalaisen Robert Guédiguianin elokuvassa Elämä on juhla.

Kun on viettänyt kesän maalaismaisemissa eikä elokuvateattereissa, sitäkin nautinnollisempaa oli katsoa Marseilleen sijoittuvaa elokuvaa ja seurata päähenkilö Rosan (hurmaava Ariane Ascaride) elämää. Pian eläköityvä sairaanhoitaja pyörittää omaa ja samalla värikkään perheen arkea. Rosa jaksaa osallistua myös politiikkaan, vaikka onkin välillä toisten päättämättömyyteen turhautunut. Kun Rosa väsyy, avuksi tulee Henri, joka oppii samalla, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. Elokuva huokuu humanismia, toisista välittämistä ja rakkautta.

Elokuvan tapahtumien taustalla on kaupungissa marraskuussa 2018 sattunut traaginen onnettomuus. Kahden purkukuntoisen kerrostalon romahduksessa moni menetti henkensä, sillä toisessa taloista asuttiin yhä. Nyt Homeros-patsaan aukio on nimetty uudelleen näiden uhrien muistoksi.

Lue Antti Selkokarin arvio elokuvasta täältä.

2

Syksy tuo tullessaan myös roppakaupalla uutuuskirjoja. Ei tiedä, mistä aloittaisi. Kun kesälukemisena minulla oli muun muassa israelilaisen Amos Ozin Juudas, (suom. Minna Tuovinen; Tammi, 2018) päätin tarttua ensimmäisten joukossa Terhi Törmälehdon paljon julkisuutta saaneeseen He ovat suolaa ja valoa (Otava, 2024).

Amos Oz tarjosi kiinnostavan kurkistuksen 1950-luvun Jerusalemiin, jossa kristinuskoa tutkiva nuori juutalaismies Shmuel pohtii Juudas Iskariotin roolia Jeesuksen pettäjänä. Oliko Juudas petturi vai sittenkin vain Jeesuksen asialla saattamassa kirjoituksia toteen. Eihän rikas Juudas olisi kolmeakymmentä hopearahaa tarvinnut, ja toisaalta olisivathan fariseukset ilman Juudastakin Jeesuksen tunnistaneet.

Shmuelin umpikujaan joutuneet opinnot ja henkilökohtaiset pettymykset johdattavat hänet vanhan miehen ja tämän leskeksi jääneen miniän apulaiseksi. Käy ilmi, että miniän isä on ollut oman aikansa rauhanaktivisti ja kahden valtion mallin kannattaja, jonka politiikan realiteetit ovat musertaneet. Kun Ozin kirjassa vilahtelevat Israelin historian tapahtumat, joutuu tunnustamaan, kuinka vähän maan historiasta tietää. Siksi on hyvä, että Hannu Juusolan Israelin historiasta ilmestyy piakkoin uusi painos. Olipa Israelin ja palestiinalaisten moninaisista konflikteista mitä mieltä tahansa, olisi hyvä tietää, mitä kaikkea on tämän päivän uutisten taustalla.

Kun Oz käsittelee juutalaista sionismia, Terhi Törmälehdon aiheena suomalainen kristillinen sionismi. On helppo olla samaa mieltä kuin Leena Reikko Kulttuuritoimitukseen kirjoittamassaan arvostelussa, että kirjan pohdinta suomalaisten Israel-suhteesta on tervetullutta, kun niin monet ovat vannoutuneita Israelin ystäviä ja monet ovat myös työskennelleet vapaaehtoisina kibbutseilla.

Kirjan päähenkilöt, opettaja-Anu ja lääkäri-Susanna matkustavat Israeliin ajatuksenaan tukea israelilaisia maan rakentamisessa. Molemmat ovat jo kotimaassa toimineet Israelin ystävinä, ja Susanna on aika isolla rahasummalla auttanut useita juutalaisia pääsemään Afrikasta ja Itä-Euroopasta luvattuun maahan. Kun kaikki juutalaiset ovat palanneet, Jeesus tulee takaisin maan päälle, he uskovat.

Törmälehdon kirjassa Anu ja Susanna joutuvat kohtaamaan asioita, jotka ovat ristiriidassa omien ajatusten kanssa, mutta usko on kuitenkin voimakkaampi vaikuttaja kuin se, mitä ympärillä tapahtuu. Lukijana on pakko ihmetellä esimerkiksi, miksi siirtokuntalaiset nuoret ovat Susannalle tärkeämpiä kuin oma perhe ja teini-ikäinen tytär. Anu puolestaan tuskailee, kun rakastuu juutalaiseen mieheen, joka ei olekaan oikeanlainen juutalainen.

Kirja hämmentää ja herättää kysymyksiä. Päällimmäisenä on ihmettely siitä, miten vaikea on ymmärtää toista osapuolta, olipa sitten kummalla puolella tahansa.

3

Syksyn iloja on myös se, että Tampere Filharmonian konserttikausi alkaa. Perjantaina 27.9.2024 Tampere-talon täyttävät Gustav Mahlerin ensimmäisen sinfonian sävelet. Konsertin johtaa Filharmonian oma kapellimestari Matthew Halls.

Konsertin solistina on saksalainen sellisti Maximilian Hornung, joka esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Tampereella, ja uusi tuttavuus on ainakin minulle myös hänen soittamansa Henri Dutilleux’n sellokonsertto Tout un monde lointain. Illan konsertin täydentää Sibeliuksen Aallottaret. Niiden mukana on hyvä palata Tampere-taloon klassisen musiikin pariin.

Marjatta Honkasalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua