”Tehtävämme on synnyttää muistoja, jotka jäävät elämään” – Tarton kulttuuripääkaupunkivuosi synnytti ylistetyn teatterispektaakkelin

Viron Draamateatterin jättituotanto Rahamaa keräsi median kritiikeissä poikkeuksellista suitsutusta. Kuva: Heikki Leis

Mikko Peltoniemi

– Shiro Takatanin esitykseen piti kerätä vanhoja spottivaloja eri puolilta Viroa, koska siinä ei käytetä ledejä. Oli muutenkin vaikeaa ja kallista tuoda teos tänne, vaikka tekniikkaa ei tullut paljon, tuotantokoordinaattori Heigo Teder kertoo.

Takatanin tapaa tehdä nykyteatteria hän kuvailee mystiseksi ja aikuismaiseksi.

– Ei menoa eikä meininkiä. Ensi-ilta oli helmikuussa Kiotossa, ja tämä on ensimmäinen esitys Euroopassa, sanoo monissa Viron teattereissa työskennellyt Teder.

Heti perään Takatani itse kertoo, että häntä kiinnostaa auringon valo juuri ennen auringonnousua ja heti auringonlaskun jälkeen.

– Mitä on se, mitä emme näe? Hetki, jona auringon valo saavuttaa maan, on hetki, jona ymmärrämme, kuinka pieniä me ihmiset olemme.

Eletään kesäkuun alkua, ja yhdessä Euroopan kolmesta tämän vuoden kulttuuripääkaupungista, Etelä-Viron Tartossa, Tampereen ystävyyskaupungissa, nähdään peräkkäisinä päivinä hyvin erilaiset teatteriesitykset.

Ohjaaja Shiro Takatani ja esityksen ainoa näyttelijä Miyu Hosoi Tangentin Euroopan-ensi-illassa Tartossa kesäkuussa. Kuva: Maanus Kullamaa

Metalli soi ja säkenöi

Shiro Takatanin ja Dumb Type -ryhmän Tangent-teoksessa lavalla on yksi nainen, tuoli, tikkaat, valoja ja metallilevy, johon johdetaan sähkövirtaa. Levy kipinöi, ja siihen kiinnitettyjen mikrofonien ansiosta yleisö kuulee myös levyn raapimisesta ja lyönneistä kuuluvat äänet.

Esityksen musiikin säveltäjä ei ehtinyt nähdä Tangentin ensi-iltaa. Ryuichi Sakamoto kuoli viime vuoden maaliskuussa 71-vuotiaana.

Tangentin päätyttyä paikalliset kulttuuriaktiivit pohtivat teatteri- ja konserttikolossi Vanemuisen naulakkoaulassa, oliko tämä teatteria ollenkaan. Samalla puheet ja ajatukset kääntyivät seuraavaan päivään ja virolaisen suurtuotannon Rahamaan ensi-iltaan. Mitä se tuleekaan olemaan?

– Lopputulos on jotain elokuvan ja teatterin välimaaston harmaalta alueelta, oli käsikirjoittaja Mehis Pihla ehtinyt kertoa aiemmin samana päivänä suomalaislatvialaiselle toimittajaporukalle.

Rahamaa-näytelmän juhlissa riittää naisia, viinaa ja huumeita. Käsikirjoittaja Mehis Pihlan mukaan vain kaksi prosenttia sisällöstä on fiktiota. Kuva: Heikki Leis

Jättituotanto jättää jäljen

Tallinnassa toimivan Draamateatterin yli kolme tuntia kestävä Rahamaa tehtiin, tuotiin ja treenattiin Tarttoon osana kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja sen rahoilla. Paikaksi valittiin asuin- ja teollisuusalueen rajamailla sijaitseva entinen kampatehdas, Kammivabrik.

Itse olin aiemmin käynyt samassa hallissa räppäri Nublun keikalla joulukuussa 2018. Silloin tunnelma oli karun teollinen mutta nyt kotoisan lämmin.

Rahamaan saumaton rytmi, vauhti, huumori ja loistavat näyttelijät vievät mukanaan reilun kymmenen vuoden taakse keskelle Virossa tapahtunutta Danske Bankin rahanpesuskandaalia. Siinä jopa 200 miljardia Itä-Euroopan oligarkkien omaisuutta suodattui Dansken ja sen ostaman Sampo Pankin kautta läntisille markkinoille.

Näytelmän osin kiinteissä ja osin liikkuvissa lavasteissa pyörii puolentoistakymmentä näyttelijää, livebändi ja kaksi steadycam-kameroiden kanssa tarkan koreografian mukaan operoivaa kuvaajaa. Samaan aikaan, kun kameroiden lähikuvaa näytetään screeneillä, tapahtuu lavalla myös paljon muuta kuvan ulkopuolelle rajautuvaa.

Rahamaan käsikirjoittajan Mehis Pihlan mukaan miljardeja euroja pesseet pankkiirit eivät pidä itseään syyllisinä, koska raha ei heidän mukaansa ole peräisin rikollisista lähteistä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Rahanpesijöiltä irtosi helposti haastattelut

Rahamaa käsittelee rahanpesua siinä mukana olleiden pankkiirien kertomusten kautta ja heidän näkökulmastaan. Kaikki suostuivat haastatteluun, käsikirjoittaja Mehis Pihla kertoo.

Miten tämä on mahdollista, vaikka rikostutkinta on monen henkilön kohdalla vielä käynnissä?

– Haastattelut oli ihmeellisen helppo saada, koska suurin osa tavoittelemistani henkilöistä ajatteli, että tarina on mielenkiintoinen ja kertomisen arvoinen. Dansken pankkiirit ovat miljonäärejä, ja hyvin harva heistä on joutumassa vankilaan. He elävät onnellisina rahoineen, jotka on piilotettu ties minne.

Mehis Pihlan mukaan rahanpesuun osallistuneet eivät pidä itseään syyllisinä, koska raha ei heidän mukaansa ole peräisin rikollisista lähteistä.

– Jos esimerkiksi Vladimir Putin lähettää sinulle rahaa, miten helvetissä todistat, että raha on rikollista? Sinulla pitäisi olla venäläisen oikeuden päätös, jossa sanotaan, että raha on rikollista, Pihla nauraa.

Tarinan pääosaan hän on kirjoittanut nuoren miehen, joka on kotoisin Tartosta, Annelinnan betonilähiöstä. Paikallisessa joukkueessa jääkiekkoa pelaavaa ja pian pankkimaailman nielaisemaa nousukasta näyttelee Viron nuoreen kärkikaartiin kuuluva monitaituri Tõnis Niinemets.

Ensi-iltakaronkassa hän kylvi antamani kehut sujuvasti pitkin porukkaa.

– Kiitos! Tällaisen ryhmän kanssa on hienoa tehdä hommia!

Rahamaan vaativan pääosan näyttelee tähän saakka paremmin humoristina tunnettu Tõnis Niinemets. Kuva: Heikki Leis

Genialistid palasivat lopettamaan

Tarton kulttuuripääkaupunkiohjelmaa on suunniteltu pitkään. Se sisältää koko vuoden ajan ympäri kaupunkia ja koko Etelä-Viroa levittäytyvää teatteria, kuva- ja ympäristötaidetta, saunakeskusteluja, skeittausta ja paljon muuta. Tietysti myös musiikkia.

Musiikin saralla näkyvimpiä tapahtumia ovat olleet suurimmat Tartossa pidetyt laulujuhlat ja maailmanluokan kuuluisuuksien kuten Stingin ja Bryan Adamsin kesäiset konsertit Tarton laululavalla.

Samassa miljöössä, kahden edellä mainitun keikan välissä, koettiin myös pikantti lahja paikalliselle rock-yleisölle. Tartossa viime vuosituhannen lopulla perustetun Genialistid-yhtyeen 18 vuoden keikkatauko päättyi jäähyväiskonserttiin 7 000 ihmisen edessä heinäkuun alussa.

Konsertin jälkeisenä iltapäivänä yhtyeen laulaja Ivar Põllu iloitsi monitahoisesta onnistumisesta.

– Oli suurenmoista, että saimme vielä kerran soittaa näitä biisejä ja olimme myös treenanneet itsemme niin kovaan kuntoon, että pystyimme nauttimaan lavalla joka hetkestä.

Genialistien paluu- ja jäähyväiskonsertti toi Tarton laululavalle 7 000 hengen yleisön. Kuva: Reigo Teervalt

Naisia ja viinaa reggaena, punkina ja progena

Sekä muistot menneiltä vuosilta että Genialistien katalogin tuore läpikäynti todistaa asiasta, jonka myös soittajat havaitsivat jäähyväiskeikalle treenatessaan.

– Emmepä me paljon muusta laula kuin naisista ja alkoholista, Ivar Põllu sanoo.

Vuonna 2000 ilmestyneellä ja bändin nimeä kantavalla debyyttialbumilla soivat Õlle– ja Joomalaul-kappaleiden lisäksi peräjälkeen biisit Tavaline naine (Tavallinen nainen), Naine (Nainen) ja Seksikas keha (Seksikäs kroppa). Lyriikat eivät nykymittapuullakaan ole räävittömiä, mutta tuolloin niissä ei Põllun mukaan ollut yhtään mitään ihmeellistä.

– Jos ne julkaistaisiin nyt, ne aiheuttaisivat hämmennystä, mutta me olemme museobändi, laulaja kuittaa jäähyvässetissäkin kuullut hitit.

Jos Genialistien lyriikka pyöriikin paljolti parin aiheen ympärillä, on bändin musiikki sitäkin monipuolisempaa. Vuosien mittaan eläneeltä kokoonpanolta taittuvat todistetusti ainakin lattarirytmit, soul, jazz, disko, grunge, proge, pop, rock, Silja Linen yökerhokellunta ja punk.

Miten päädyitte tällaiseen yltäkylläisyyden kirjoon?

– Emme miettineet sitä yhtään. Teimme spontaanisti sitä, mikä tuntui hyvältä ja siistiltä, Põllu vastaa.

Genialistid-bändin jäähyväiskeikalla aaltoilevalle näytölle kuvattiin välillä yleisöä, välillä yhtyettä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Vapaamielisyys suuntautui klubitoimintaan

Genialistien keikkatauon aikana joukko ihmisiä ehti syntyä ja kasvaa täysi-ikäiseksi, mutta kehitystä tapahtui Põllun mukaan myös heidän kollektiivissaan.

– Kaikki ovat muuttuneet vanhemmiksi mutta myös fiksummiksi ja rauhallisemmiksi. Osasimme nyt olla myös kohteliaita toisillemme. Se aiheutti ennen paljon enemmän ongelmia.

Oliko epäkohteliaisuus syy bändin pitkälle tauolle?

– Ei ollut. Ideat olivat loppu ja suunta kateissa.

Entäpä bändin synnyinkaupunki Tartto, jossa suurin osa sen jäsenistä edelleen asuu. Millainen se on nyt verrattuna 1990-luvun loppuun?

– Tartto on muuttunut tosi paljon. Ihmiset ovat myös muuttuneet. Ennen juotiin paljon enemmän alkoholia kuin nyt.

Ivar Põllun mukaan Tartto on nyt myös paljon kulttuurisempi ja mukavampi paikka.

– Kulttuuria on enemmän. Asioita tapahtuu, ja ihmiset ovat kohteliaampia. Bileissä ei tapella eikä jotain tapeta koko ajan.

1990-luvulla Tartossa oli kaupunginosia, jonne ei halunnut mennä, koska koskaan ei tiennyt, mitä siellä tapahtuu.

– Kun aloitimme, esimerkiksi Supilinn oli sellainen paikka, jossa ei ollut kiva kävellä. Ja Karlova myös. Se oli silloinkin nätti kaupunginosa, mutta ei sinne halunnut mennä.

Tuolloin melko slummahtava Supilinn kaupungin vanhan keskustan pohjoispuolella kukoistuu, kehittyy ja kasvaa nyt renessanssissaan Tähtveren puiston ja Emajoen välissä.

Keskustan toisella puolella sijaitseva Karlova, josta löytyi kirppareita ja taidepuoteja jo ysärillä, mutta jonka lumisilla kaduilla kaverini piestiin, potkittiin ja ryöstettiin, vetää nyt baareineen ja kahvipaahtimoineen puoleensa hipstereitä ja muita rentoilijoita.

Samaan suuntaan myös Genialistid on tietoisesti pyrkinyt kotikaupunkiaan kehittämään. Kun yhtye jäi pitkälle tauolle, osa jäsenistä perusti sen nimeä kantavan ravintolan ja keikkapaikan.

– Bändin vapaamielinen ja iloinen henki suuntautui klubitoimintaan, Põllu kuvailee edelleen hyvinvoivaa Genialistide Klubia.

Laulaja Ivar Põllun (oik.) mielestä Tartossa tapellaan, tapetaan ja juodaan nyt vähemmän alkoholia kuin 1990-luvulla. Kuva: Reigo Teervalt

Geenejä ja kamarikuoroa

Tartu 2024 -tuotantokoordinaattori Heigo Tederin käydessä läpi sitä, mitä kaikkea Tartossa on tänä vuonna tapahtunut ja tapahtuu, sanat suuri ja suurin toistuvat monesti.

Merkityksellinen on myös Helsingin Amos Rexistäkin tutun Ryoji Ikedan näyttely. Se aukeaa Tarton entiselle sotilaslentokentälle rakennetussa Viron kansallismuseossa 2. marraskuuta, jatkuu maaliskuun 2025 alkuun saakka ja sisältää kaksi Tartosta ideansa ammentanutta teosta.

Kun Heigo Teder kierteli Ikedan kanssa kaupunkia kolme vuotta sitten, ei paikallista kytkyä ja ideaa tahtonut kummuta oikein mistään. Kaikki oli tylsää, kunnes miehet saapuivat Tarton yliopiston biokeskukseen ja genomiikan laitokselle.

Siellä japanilaisen silmiin osui malli siitä, miten viron kieli on kehittynyt. Tuohon malliin perustuvan audiovisuaalisen installaation lisäksi Ikedalta nähdään Tartossa ääni-installaatio, joka valmistuu yhteistyössä Viron filharmonisen kamarikuoron kanssa.

Heigo Tederin mukaan Ikeda diggailee virolaista kuoromusiikkia, ja Tõnu Kaljusteen johtamaa kuoroa kuullaan myös näyttelyn avajaisissa.

Keväällä ja kesällä kansallismuseo ERM:ssä nähtiin virolaisten ja tsekkiläisten surrealistien töitä esitellyt näyttely. Marraskuussa on japanilaisen Ryoji Ikedan vuoro. Kuva: Mikko Peltoniemi

Pieniä kiviä polulla

Kun Tederin kesäkuista positiivista puhetulvaa kuuntelee myöhemmin nauhalta, korvakäytävään jää pyörimään yksi anekdootti, josta hän toteaa kuin lipsahduksen luikautettuaan: ”No, nämä ovat pieniä kiviä polulla. Kuuluvat arkeen.”

Kivi arjen polulla oli vanhan liiton ihmisten reaktio siihen, että vuoden 2014 Euroviisut voittanut itävaltalainen Conchita Wurst esiintyi lukuisten virolaisten viisutähtien rinnalla Tarton raatihuoneen torilla toukokuussa.

– He kysyivät, miksi vitussa kulttuuripääkaupunki tuo tänne jonkun epäihmisen. Vuonna 2024 joudumme edelleen korostamaan, että taide kuuluu kaikille ja tasa-arvo on ihmisoikeus, Teder tuuttasi toimistossaan.

Tederin mukaan kulttuuri on vanhan liiton mielestä vain perinteitä. Minkälaisen jäljen Tarton kulttuuripääkaupunkivuosi jättää perinteeseen?

– Meidän perintömme on koko Etelä-Viron kattava yhteistyöverkosto. Uskon, että monet meistä jäävät töihin Tarton kaupungille ja hyödyntävät kokemuksiaan ja tietotaitoaan, Teder sanoo eikä lupaa liikoja.

– Mikään ei muutu, mutta meidän tehtävämme on synnyttää muistoja, jotka jäävät elämään.

Tuotantokoordinaattori Heigo Teder uskoo, että Tarton vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina synnyttää muistoja, jotka jäävät elämään. Kuva: Mikko Peltoniemi

Rahamaa palaa

Yksi elämään jäänyt muisto on virolaismediassa poikkeuksellista suitsutusta kerännyt Rahamaa. Entisen kampatehtaan katsomoon mahtui reilut 500 katsojaa, ja kaikki 11 kesäkuista esitystä myytiin loppuun jo ennakkoon.

Ensi-illan aikoihin Tartossa aprikoitiin, olisiko teknisesti haastava ja ihmisresurssillisesti suuri tuotanto mahdollista toteuttaa vielä joskus jossain. Elokuun lopulla lähetin puolihuvikseni Rahamaan käsikirjoittajalle Mehis Pihlalle kysymyksen mahdollisesta jatkosta, ja Pihlahan vastasi.

– Tarkkoja päiviä ei ole vielä tiedossa, mutta jatkamme Tartossa kesällä 2025. Paikka on edelleen Kampatehdas, mutta kaikesta muusta vasta neuvotellaan.

Rahamaan käsikirjoittaja Mehis Pihla Tarton entisen kampatehtaan edustalla. Kuva: Mikko Peltoniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua