Parasta juuri nyt (15.7.2024): Aino Frilander, Edward Hopper, The Assassin, Kuolemantanssi, André Franquin

15.07.2024
Aino Frilander

Aino Frilander. Kuva: Meri Bjorn

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Selkokarin listalla on kuvataidetta, elokuvaa, sarjakuvaa ja esseitä.

1

Kulttuuritoimittaja ja esseisti Aino Frilanderin teos Los Angeles -esseet (Kosmos, 2023) osui luettavakseni otolliseen aikaan. Kauan kestäneen juonivetoisen kirjallisuuden lukemisen kauden jälkeen kaipasin vähän älyllisempää luettavaa ja sitä Frilander tarjosi. Hänen lähtökohtansa Kaliforniaan ja Los Angelesiin tutustumisessa on ottaa vauhtia kulttuuriartefakteista ja taideteoksista, joista tekemiään havaintoja hän höystää otteilla lehtijutuista tai kirjallisuudesta.

Frilander aloittaa esseekokoelmansa tekstillä, jossa hän kirjoittaa pitkästi kahdesta läpeensä losangelesilaisesta prosaistista, Joan Didionista ja Eve Babitzista. Jälkimmäinen, Suomessa suhteellisen vähän tunnettu, 1970- ja 1980-luvulla julkaistu kirjailija, kuvasi teoksissaan Los Angelesin kimaltelevalta näyttänyttä elämää. Frilanderin tekstistä huokuu ihailijan läpättävä hengitys.

Frilanderin tarkkuus havaintojen tekijänä pääsee valloilleen hänen kertoessaan retkeilystään Robert Smithsonin ja Nancy Holtin kaltaisten taiteilijoiden maataideteosten jäljillä. Oivaltavimmillaan Frilander on silmäillessään Los Angelesin historiaa ja rakennuskantaa. Päästessään puhumaan Kalifornian auringosta Frilander hurjistuu: ”Kaliforniassa ja etenkin naapuriosavaltio Nevadassa kannattaa muutenkin vältellä liikaa auringonpaistetta, koska Las Vegasissa arkkitehti Rafael Viñolyn suunnitteleman Vdara-hotellin kaareva lasipinta on pahimmillaan keskittänyt auringonvalon sellaiseksi kuolemansäteeksi, että uima-altaalla hotellivieraan tukka kärähti ja muovimukit sulivat.”

Lue Anna Hollingsworthin Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio tästä.

2

Amerikkalaisista taidemaalareista ikisuosikkeihini kuuluvan Edward Hopperin teoksista tunnetuimpia ja siteeratuimpia ovat kuvat hiljaisista hetkistä, joissa ihminen tai kaksi istuu eristetyssä tilassa, huoneessa tai junavaunussa aina selvästi erillään toisistaan. Maalausten tunnelmaa voi pitää mietiskelevänä tai melankolisena, vähän päivästä riippuen.

Paljon kotikaupunkiaan New Yorkia kuvanneen Hopperin maalauksista pidän erityisesti hiljaisen helteistä tunnelmaa huokuvasta teoksesta Early Sunday Morning (1930), koska se on New York -kuvaksi niin poikkeuksellinen. Kaupunki, jota useimmiten kuvataan uhmakkaasti seisovilla pilvenpiirtäjillään, on tässä ihan kuin kaadettu makuulle. Aivan kuin Hopper sanoisi, etteivät häntä kiinnosta taivaita tavoittelevan ylpeyden tunnuskuvat, vaan sellainen urbaani elämä, joka on intiimimpää ja ihmisläheisempää.

Early sunday morning edward hopper 1930

Edward Hopper: Early Sunday Morning. Kuva: Wiki Commons / Whitney Museum of American Art, New York City

3

Kuviltaan kauneimpia näkemiäni aasialaiselokuvia on taiwanilaisen ohjaajan Hou Hsiao- Hsienin The Assassin (2015). Hou, jota pidetty hitaasti etenevien äärimmäisen kauniiden taide-elokuvien mestarina, tarttuikin wuxiaan eli populaarikulttuurisesti viihteelliseen genre-elokuvaan, jossa keskeisessä osassa ovat itämaiset taistelutaidot.

Tang-dynastian aikakauden lopulle 800-luvulta 900-luvulle sijoittuvaa tarinaa on inspiroinut kiinalainen tarina palkkamurhaajanaisesta Nie Yinniangista (Qi Shu), jonka täytyy tappaa Kiinan pohjoisessa provinssissa ylimyksenä asuva nuoruutensa kihlattu.

Wuxia-fanit eivät ehkä saa tästä elokuvasta niin paljon irti kuin kiinalaisen maisemamaalauksen arvostajat, koska elokuvan kuvaaja, muun muassa Wong Kar-wain ohjaaman In The Mood For Lovesta tunnettu Ping Bin Lee on kuvannut The Assassiniin kiinalaista maisemamaalausta muistuttavia herkkyydessään mykistävän kauniita kuvia. Harvoin nähty The Assassin ei ole tiettävästi nähtävissä suoratoistopalvelujen kautta.

4

Kuolemantanssi, Danse Macabre, kuuluu myöhäiskeskiaikaisen eurooppalaisen kirkkotaiteen tunnetuimpiin aiheisiin. Se kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman yleisyyttä näyttämällä henkilöityneen kuoleman, joka johtaa tanssivien hahmojen joukkoa hautaan. Tanssijoissa on hahmoja yhteiskunnan kaikista kerroksista: Kuninkaita, paaveja, munkkeja, aristokraatteja, nuoria, maatyöläisiä.

Kuolemantanssi on symboli elämän hauraudesta ja maallisen mammonan, maineen ja kunnian katoavuudesta. Kuuluisimmat, ranskalaisissa ja saksalaisissa kirkoissa esiintyvät kuolemantanssit tehtiin mustan surman tunnelmissa muistuttamaan ihmisiä heidän elämänsä lyhyydestä. Suomen ainoa kuolemantanssikuvaelma on Inkoon kirkossa.

Kuolemantanssi on ollut taiteilijoiden suosima aihe musiikissa ja kuvataiteessa. Mikäli tahtoo nähdä Inkoon kirkon maalausta keskieurooppalaisempaan tyyliin tehdyn työn, lähin löytyy Tallinnan Nigulisten kirkosta, jonne Bernt Notke maalasi hyvin perinteisen kuolemantanssin. Huomattavinta teoksessa sen suuri koko: seitsemän ja puoli metriä leveässä maalauksessa ihmishahmotkin ovat liki luonnollisessa koossa.

5

Belgialaista sarjakuvataiteilija André Franquinia (1924-1977) on kiittäminen monista eurooppalaisen sarjakuvan parhaista, klassikoiksi nousseista hahmoista. Nuoren hissipojan ja seikkailuille hanakan toimittajan, Pikon ja Fantasion, tarinoissa tulee esille fiktiivisen etelä-amerikkalaisen maan Palombian viidakoista kotoisin oleva keltainen, mustapilkkuinen hahmo, Marsupilami. Sillä on kahdeksanmetrinen häntä, jota se voi käyttää tarttumaelimenä tai lonkerona. Huomattavan älynsä lisäksi marsupilami on myös amfibinen eli kykenee liikkumaan niin maalla kuin vedessä.

Pikon ja Fantasion seikkailuihin liittyy myös kiehtova hullun tiedemiehen perikuva, Zorbul, joka alistaa muut ihmiset valtaansa keksimällään zor-säteellä. Zorbulin hahmon voi nähdä parodioivan äärimmilleen vietyä uskoa teknokratian autuuteen.

VLUU L210 / Samsung L210

Niilo Pielinen. Piirros: André Franquin

Franquinin keksimistä hahmoista yleismaailmallisin on Spirou-sarjakuvalehdessä postitusapulaisena työskentelevä Niilo Pielinen. Työnteosta puhuminen Pielisen yhteydessä on yhtä perusteltua kuin se olisi Uuno Turhapuronkin yhteydessä. Suurimman osan niin sanotusta työajastaan Pielinen käyttää joko lekotteluun tai kemian tai fysiikan alaan kuuluviin empiriisiin ”hupaisiin pikku kokeisiin”, jotka todistavat Pielisen ilmeisen aidosta, vaikkakin työelämään sopimattomasta luonnontieteellisestä uteliaisuudesta.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua