Matkalla pohjoiseen – Polkupyöräseikkailu Sodankylän elokuvajuhlille, osa 8

05.07.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

 Sateenpitelyä bussipysäkillä. Kuvat: Juho Hakkarainen

KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkaraisen kesäpyöräilysarjassa poljetaan tällä kertaa Tampereelta Sodankylän elokuvajuhlille.

”Ja tätä on seikkailu nyt: maata koipi turpeana Oulun Tuirassa, tuijotella vaalituloksia ja nieleksiä antibiootteja.”

Pääset sarjan ensimmäiseen osaan tästä ja edelliseen osaan tästä. Seuraavaan osaan pääset tästä.

* *

Juho Hakkarainen, teksti

9.6.2024 – Oulu, edelleen – välipäivä.

Olen nyt pakotettuna pysähtymään Ouluun. Tästä päivästä ei jää kerrottavaa jälkipolville. Ei matkan tuntua, ei seikkailua: kunhan seurailen uudessa kortteerissani eurovaalien tuloksia.

Jouduin nimittäin muuttamaan pois edellisestä kämpästä, kun oli sijoilleni tulossa muita, joille tein tilaa. Lähtö meni kiireeksi, ja kun oli vielä rojut levällään eteisessä, tultiin taloon jo siivoamaan. ”Hullu mies”, totesi nainen, kun kerroin pyöräreissustani – hän kun ihmetteli runsaita omituisia kantamuksiani. Ja siltä vähän tuntuikin, hullulta, mutta uskottelin itselleni tämän tästä vielä jonkinlaiseksi voitoksi kääntyvän. Nainen kertoi ulkona ukkosen jyrisevän, mutta en havainnut kuin armottomasti piiskaavan kaatosateen, kun valjastin teräsratsuani pihassa. 

Kuva 1, Oulu

Sateisena välipäivänä sai Brooksin satulakin levätä.

Sade heikkeni, kiertelin Tuiran katuja, kuluttelin aikaa, kunnes vedentulo yltyi taas, ja asetuin bussipysäkin suojiin jonnekin Merikosken silloille. Taivaalla kulki tummaa pilveä, jalankulkijat vetäytyivät kaduilta koloihinsa. Siinä bussipysäkillä yksin värjötellessäni tulin hetken miettineeksi koko reissun mielettömyyttä: rahan- ja terveydenmenoa, turhanpäiväisesti kulutettua kesälomaa, sitä miten olisi monin verroin parempi olla kotona.

Onneksi keksin heittää murheet pois. Kun sade taas lakkasi, läksin pyörän selkään päämäärättömään ajeluun, mahdollisimman kevyeen sellaiseen, ettei rasittuisi jalka enempiä. Pian oli aika vastaanottaa avain uuteen kämppään – joka sijaitsee niipin naapin Itä-Tuiran puolella, mikäli Merikoskenkatu jakaa kaupunginosan Itä- ja Länsi-osaan.

Kuva 2, Oulu

Kukkia ja graffiteja siellä jossakin Tuiran liepeillä.

Sain avaimen, asetuin taloksi ja ryhdyin yrittämään jotakin hyödyllistä, aluksi pyykinpesua, mutta en saanut konetta tottelemaan käskyjäni. Vaatteet uhkasivat jäädä rumpuun lukon taakse, mutta ajan päästä suostui salpa napsahtamaan auki. Siltikään en saavuttanut pesuhommissa tuloksia.

Jätin koko homman silleen ja läksin Tuiran S-Markettiin, josta ostin oikeita ruoantekoaineksia, olihan käytössäni nyt kunnollinen keittiö monine laitteineen ja astioineen. Loihdin itselleni kelpo aterian, pastaa ja tomaattikastiketta, lepuutin jalkaa pehmeällä pedillä – sehän nyt on päätoimeni – ja tuijotin tylsiä televisio-ohjelmia. Yritin nauttia joutenolosta, koska mitäpä muutakaan voin.

Vatsa täytettynä tutkin pesukoneprobleemia uudemman kerran, ja katso: sain kuin sainkin pikaohjelman rullaamaan, ja pian oli levitettäväksi kasa puhtaita vaatteita, jotka nyt kuivuvat kuka missäkin pitkin poikin tätä pätsiksi kuumennutta yksiötä.

Niin, päätin siis jäädä tähän kaupunkiin, kun sain huokeasti toisen huoneen, tämän, jossa nyt sijaitsen. Ylen komea tämä väliaikaisasuntoni ei ole. On kuuma ja huono ilma, eikä räppänöiden auki pitäminen tunnu auttavan asiaa. Mutta täällä on sentään kaikki tarvittava: suoja sateelta ja sija levätä. Eilenhän määräsi lääkäri minut parin päivän lepoon, ja opetettu on, että äitejä ja lääkäreitä on syytä totella. Toista tämä joutenolo on kuin Haanpään kesän -28 vierailu Ouluun, ”jossa vietettiin lähes lännen elämää”.

Ostin piljetin aamujunaan pohjoiseen. Sain tehtyä matkasuunnitelman: kuljen teräsratsuineni kiskojen päällä Rovaniemelle, jossa lepään vielä päivän ja yön jossakin – en tiedä missä – ja ajan ylihuomenna Meltaukseen Poro-Pekan Pirttiin, josta varasin majan. Keskiviikkona 12. pvä ajan sieltä Sodankylään, sikäli mikäli kaikki hyvin menee tästedes. Vaikka huonosti on jo mennytkin, olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että toivo elää, retki saa kenties jatkua, ja pääsen ehkä ajamaan myös Lapin tienpinnoilla. 

Kuva 3, Oulu

Oulu on kaupungin nimi – edelleen

Ja tätä on seikkailu nyt: maata koipi turpeana Oulun Tuirassa, tuijotella vaalituloksia ja nieleksiä antibiootteja. Polkukilometrejä tuotti tämä päivä vain muutaman hassun, kun vaihdoin majapaikkaa. Matka ei oikeastaan edennyt metriäkään.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua