Kuvat: Into Kustannus
KIRJAT | 400 vuoden taakse sijoittuva romaani kertoo metsäsuomalaisista Värmlannissa ja siirtolaisuudesta Amerikan Uuteen Ruotsiin.
”Erikoisuutena kronikkaromaanissa ovat viittaukset nykyaikaan.”
ARVOSTELU
Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista
- Into, 2024.
- 400 sivua.
Ville-Juhani Sutisen Paratiisista (Into, 2024) sijoittuu vajaan 400 vuoden taakse nykyajasta ja kertoo metsäsuomalaisten asumisesta Värmlannissa ja siirtolaisuudesta Amerikan Uuteen Ruotsiin. Kirjan pääteema on näyttää erilaista elämäntapaa ja kuvata elintason nostamisen voimaa ja myös sitä vastustavaa henkeä ihmisessä.
Kirjan keskushenkilöt Lukki ja Sofia ovat miltei ainoita, jotka tyytyisivät elämään luonnon osana, mutta vaurastuminen vyöryy heidän ylitseen ja pakottaa heidät elämään suunnilleen yhtä kehitysmielisesti kuin kaikki muutkin.
Historia
Henkilöt astuvat kirjan sivuille 30-vuotisen sodan aikaan. Kerronta kuvittaa sekä yhteiskuntaryhmiä että valitsee yksityisiä ihmisiä keskushenkilöiksi. Metsäsuomalaisten asettuminen Värmlantiin on historiallisen kuvauksen pääkehittelyä ja eniten seuratuksi henkilöksi valittu Lukki on ilmeinen äärityyppi.
Lukin kautta on kuvattu niukkoja oloja ja ihmistä, joka haluaa olla osa metsää. Lukija joutuu vertaamaan nykyajan oloja silloisiin.
Jakso päättyy muuttovimmaan ja Uuden Ruotsin synnyn kuvaukseen Amerikassa.
Lukki päätyy vankilasta pakotettuna laivaan. Sofian reitit samaan maanosaan johtuvat avioliitosta.
Kirjalliset yhteydet
Historiallinen faktiivisuus nojannee yleisen historiankirjoituksen lisäksi joihinkin matkakirjoihin. Itse olen lukenut vain Ernst Lampenin vuonna 1925 julkaisemaan matkakirjan Värmlannin matka – suomalaisuutta vainuamassa Värmlannin metsissä.
Verevyys ja autenttisuus Sutisen teksteissä Karlstadtin ja sen pohjoispuolisen metsistön kuvauksissa vaikuttaa lähes itsekoetulta.
Henkilöhahmoja kirjailija ei luonnehdi tarkasti eikä läheltä. Tässä tyylilajissa ei ole oikeastaan päähenkilöitä. Paratiisista on kronikkamainen, ja sen henkilöt ovat esimerkkejä ja siksi ”ohuehkoja” (kuten HS:n Suvi Ahola arvioi). Heidän tekemisiinsä ei eläydytä vaan niitä todetaan. Läheisempi psykologisointi veisi viihteelliseen suuntaan.
Ilman muuta teosta lukee myös tarkkaillen sen suhdetta Danten La divina commediaan – siihen muutama kerta viitataankin. Ehkä on nähtävä Sutisen teos matkakirjana ja sen lisäksi moraalisena kertomuksena ja historianfilosofisena, pidättyvästi anagogisena tai uskontotieteellisenä tutkielmana. Allegorisena teosta voi pitää Lukin kohtalon kuvauksen kautta, sillä hän ”harhaeli synkkää metsämaata/ polulta oikealta poikenneena” (Eino Leinon suomennos). Tässä tulkinnassa voi Värmlannin nähdä metsineen paratiisina ja Karlstadtin kaupungin infernona eli kiirastulena (siellä odotetaan lähtöä Amerikkaan).
Paratiisiksi Amerikka on vähintään kaksijakoinen. Vauraampaa elämää etsiville sen on tuottavuuden paratiisi, Lukille taas pikemmin säilynyt luonnontila, joka muistuttaa Värmlannin metsiä.
Yhteiskunnan kehityssuunta
Tulkitsen romaanin pääteemaksi ihmisen elämäntapojen muutokset 1600-luvulta tähän päivään. Keskiöön nousee tämän käsityksen myötä luku ”Lenape”, jossa luterilainen pastori Holm keskustelee Lenapen, ruotsalaisten kanssa vuorovaikutuksessa eläneen intiaanin kanssa.
Ylimielisesti aluksi suhtautuva Holm joutuu vähitellen ahtaalle uskonnolliseksi kääntyvässä keskustelussa. Hänen asenteensa pyrkiä käännyttämään alkeellinen villi-ihminen horjuu, kun intiaani selvittää omia ja heimonsa näkemyksiä olemassaolon perusteista. Holmin rooli ”valon kauppamiehenä” epäonnistuu, ja Lenape selittää hänelle, mitä luonto on:
”Luonnossa kaikki kiertää. Aika kiertää, maa ja metsä kiertävät, vesi kiertää, ja ihminen ja eläimet kiertävät niiden mukana”, puhuu Lenape Holmille kuin lapselle.
”Paratiisin kadottua meidän on rakennettava kaaoksesta kosmos”, yrittää pastori vastata. Lenape toteaa epäilevänsä, ettei mikään riitä ihmiselle, joka ajattelee ja toimii näin.
Keskustelu ajautuu käsittelemään hyötyä ja elintasoa, mutta ärtynyt pastori kokee joutuneensa altavastaajaksi ja loukatuksi.
Lenape on villi, joka ei asu missään, vaan kaikkialla. Hän ei peseydy ja silti hän yrittää arvostella sivistyneiden kristittyjen tekemisiä.
Pragmaattis-filosofiset yhteydet
Ideaalinen luomakunnan ykseys olemisen tilana näyttäytyy osin käytännöllisena todellisuutena, erityisesti luvussa ”Maailmanranta”, jossa ”maa, vesi ja taivas kohtasivat, sulautuivat yhteen”.
Intiaaneille ja Lukille tällainen kokemistapa on kuvattu todelliseksi, reaaliseksi ihmisen luonnon lakeja noudattavaksi elämäntavaksi.
”Ihmisillä, eläimillä, kasveilla, taivaalla ja koko maailmalla – kaikilla oli pohjimmiltaan yhteinen muoto.”
Näin mietti Lukki vähän ennen kuolemaansa, joka kuvataan enemmän humoristisena kuin traagisena. Elämä on lajien evoluutiota ja ne muuttuvat koko ajan, kuolevat ja uusia syntyy.
Tunkeutuvaa lajia sanotaan vieraslajiksi. Amerikkaan saapunut ihminen oli selvästi tilaa ottavana sellainen. Se löysi raaka-aineita, metalleja ynnä muita, joilla teki aivan uudenlaisia hankkeita, ei vaihtokauppaa vaan rahatalouteen perustuvaa vientiä.
Erikoisuutena kronikkaromaanissa ovat viittaukset nykyaikaan esimerkiksi Philadelphian kohdalla, tyyliin: ”1800-luvulle tultaessa Philadelphia oli kasvanut sadantuhannen ihmisen kivikaupungiksi ja unohtanut lapsuutensa.”
Romaani päättyy kauniisti näkönsä hitaasti menettämässä olevan Sofian ”kellumiseen painottoman tarinan ja toden välillä”. Hän muisti lapsuuden leikkinsä ja tunsi eläneensä niissä koko elämänsä.
Erkki Kiviniemi
Tampereen Tapahtumien yössä torstaina 8.8.2024 klo 18 kirjakauppa Gezeliuksessa (Hämeenpuisto 17–19) keskustellaan Ville-Juhani Sutisen romaanista. Paikalla ovat kirjailijan lisäksi filosofi Mikko Lahtinen, kirjailija Tiina Poutanen ja yllekirjoittanut.
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Esko Karppanen kirjoittaa Esko Karppasta suuresti muistuttavasta kirjailijasta – arviossa Alkuromaani
KIRJAT | Alkuhämmennyksen jälkeen lukijan kannattaa jättää pähkäily, mistä tässä nyt oikein on kyse, ja heittäytyä täysillä tekstin vietäväksi.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?
Tapani Baggen rikosnovellikokoelma Savunsininen juna viihdyttää luistavasti ja letkeästi – mutta rutiinilla
KIRJAT | Suomalaisista rikoskirjailijoista ahkerimpiin kuuluvan Tapani Baggen uusin teos on tuttuun tyyliin sujuvaa luettavaa.