Kuva: Ulla-Maija Svärd
KOLUMNI | Vuonna 1972 ilmestynyt kirja ei ole yhtään pölyyntynyt. Kesän maku on raikas.
”Kun olet lukenut kerran Kesäkirjan, voit joutua koukkuun ja luet sen joka kesä.”
Kesäkirja on ehdoton tämän vuodenajan klassikko. Vaikka kirja on yli 50-vuotias, ei sen sisältö ole pölyttynyt.
Tove Janssonin Sommarboken ilmestyi vuonna 1972. Suomeksi se käännettiin seuraavana vuonna. Suomennoksen teki Kristiina Kivivuori.
Luin toukokuussa 50-vuotisjuhlapainoksen, jossa on Sophia Janssonin esipuhe. Sophia Jansson on Tove Janssonin veljentytär. Hän on ja hän ei ole Kesäkirjan pikkutyttö.
Kirjan esipuheessa Sophia Jansson kertoo, että Tovelta usein kysyttiin sama kysymys, onko lapsi Sophia. Toven vastaus oli yksinkertainen: kolmannes kirjasta on hänen veljentytärtään, kolmannes Toven omaa lapsuutta ja kolmannes keksittyä.
Sophia Jansson on muumihahmojen käyttöoikeuksia valvovan Moomin Charactersin pääosakas ja taiteellinen johtaja.
Tove Jansson (1914–2001) oli lahjakas monin eri tavoin. Parhaiten hänet tunnetaan muumihahmoista. Hän oli taidemaalari, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija. Kesäkirjan vuoksi ansaitsee hänet muistaa myös kirjailijana.
* *
Mikä Kesäkirjassa viehättää? Oikeastaan kaikki. Kieli on nasevaa, pelkistettyä ja soljuva, arkisia sattumuksia kuvaavat tarinat kiinnostavia.
Eniten varmaan kiehtoo tunnelma. Kirjassa kesä tuntuu jatkuvan ikuisesti, ei ole kiirettä, ei ole aikatauluja, aika kuluu omaa tahtiaan.
Kirjassa kolme henkilöä viettää kesää Suomenlahden ulkosaaristossa. Keskiössä ovat isoäiti ja lapsenlapsi. Heitä ei kukaan vahdi, joten he ottavat riskejä ja tekevät mitä huvittaa. Isoäiti on anarkisti. Hän polttaa salaa tupakkaa, mutta lapsenlapsi kyllä tietää tämän paheen.
Pikkutyttö on juuri menettänyt äitinsä. Hänen isällään ei ole Kesäkirjassa yhtään repliikkiä. Isä tekee työtään ja joutuu yhdessä katkelmassa puutarhainnostuksen valtaan. Tätä harrastusta varten tarvitaan kasteluvettä, jota tuodaan saareen raahaamalla veneen perässä ”muovimakkaraa”.
* *
Ulkosaariston luontoa Tove Jansson kuvaa niin tarkasti, että voi melkein tuntea lukiessa jalkojen alla kallion tai sammaleen. Sammal on arka. Jos sen päälle astuu kolmesti, se ei enää siitä koettelemuksesta toivu.
Isoäiti tietää pienen saaren kaikki kasvit ja sen missä järjestyksessä ne kukkivat. Joskus hän uhraa kahvikupillisen kallisarvoista makeaa vettä päivänkakkaralle.
Kasvien lisäksi kerrotaan tarkasti linnuista ja tietenkin merestä.
Sophia Jansson kertoo juhlapainoksen esipuheessa, että teoksen isoäidin ja pikkutytön suhteessa on samaa kuin hänen isoäitinsä Hamin ja hänen välillä Sophian äidin kuolemaa seuranneena kesänä. Sophia Jansson kuitenkin sanoo, että hän haluaa suojella itseään sen sijaan, että paljastaisi, kuinka henkilökohtaiselta ja todelliselta Toven kertomus tuntuu.
* *
Isoäiti ja lapsenlapsi ovat ystäviä ja keksivät seikkailuja. He suorastaan yllyttävät toinen toistaan hurjiin temppuihin. Silti isoäiti pitää hyvää huolta lapsesta, vaikka jollain keski-ikäisellä voisi olla sanomista kaksikon puuhiin. Lapsen isä keskittyy työhönsä eikä tiedä heidän tempuistaan mitään, ja muita aikuisia saaressa ei ole.
Vanhuutta kuvataan hyvin realistisesti ja kaunistelematta. Väsyttää, on kaikenlaisia kremppoja, jalat ovat heikot ja joskus ei vaan jaksa. Isoäiti onkin mestarillinen päivätorkkujen ottaja.
On esitetty tulkintoja, että Kesäkirja oli Tove Janssonille surutyön osa. Hänen rakastamansa äiti, Signe Hammarsten-Jansson, kuoli vuonna 1970.
Kirjan isoäiti tietää, että hänellä ei ole paljon aikaa. Kun lapsenlapsi kysyy isoäidiltä, milloin sinä kuolet, tämä vastaa: “Pian. Mutta sinuun se ei kuulu vähääkään.”
Lapsen mielikuvituksen vapaus on kuvattu hienosti. Joskus pienellä tytöllä on tylsää, kun on ollut pitkään liian rauhallista, koska on jatkuvasti kaunis sää. Se saa toivomaan Jumalalta myrskyä. Myrsky tuleekin, mutta ei se tietenkään pienen tytön syy ole, kuten isoäiti lohduttaa.
Samoin pehmokissa tuntuu pikkutytöstä tylsältä, vaikka hän halusi sen villimmän tapauksen tilalle. Ja sitten vaihdetaan kissaa, koska sitä omapäistä villikissaa tyttö rakasti.
* *
Esipuheessa Sophia Jansson sanoo, että Kesäkirjan henkilöt ja tapahtumat vaikuttavat todellisilta, vaikka ne ovat fiktiota. Toden tuntu lienee edellytys sille, että jostain teoksesta tulee klassikko.
Kesäkirja on ohut nide. Ihanaa näinä aikoina, kun monet uudet kirjat ovat paksukaisia. Kesäkirjan tarinat ovat lyhyitä tuokiokuvia. Teoksen voi lukea yhdellä kertaa sateisena kesäpäivänä tai nauttia tarina kerrallaan eri päivinä.
Ota Kesäkirja suvipäivien lukemiseksi. Sinulle voi käydä niin kuin monelle on käynyt. Kun olet lukenut Kesäkirjan kerran, olet koukussa, ja luet sen kenties joka kesä.
Päivi Vasara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
