KUVA: Iiti Yli-Harja. Kuva: Pekka Härkönen

Maarit Saarelainen, teksti | 

Iiti Yli-Harja on saanut parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon elokuvasaan Kaikki äitini puhelut (2021). Viime vuonna hän voitti Tampere Film Festivalin Risto Jarva -palkinnon elokuvallaan BLUSH – An Extraordinary Voyage (2022).

Yli-Harja on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2021. Elokuvaohjaajana hän on erikoistunut dokumentaariseen nukkeanimaatioon ja noussut yhdeksi Suomen merkittävimmistä animaatio-ohjaajista ja lyhytelokuvien tekijöistä.

Tänään alkavilla Tampereen 54. Kansainvälisillä elokuvajuhlilla (6.–10.3.2024) nähdään Yli-Harjan lyhytelokuvien retrospektiivi ja hänen kuratoimansa Carte blanche -kokonaisuus.

* *

Uskallusta, sekoilua, ilolla ja innolla

Miten Iitistä tuli Iiti? Miten sinä olet päätynyt animaatio-ohjaajaksi ja lyhytelokuvien tekijäksi?

– Musiikki on kulkenut mukanani pienestä asti. Lapsena soitin viulua ja esiinnyin avustajana oopperoissa. Yläasteella ja lukiossa alkoivat bändihommat. Abivuonna perustettiin Pintandwefall-yhtye, mikä on elämäni tärkeimpiä käännekohtia.

– Pintandwefall antoi ensinnäkin läheisimmät ystäväni ja lisäksi asenteen, joka on seurannut elokuvahommissakin: jos joku asia innostaa, niin voi tehdä, vaikkei vielä osaisi. Se antoi uskallusta kokeilla ja sekoilla menemään, siis luovan tekemisen ilon ja innon.

– Yritän kokeilla jokaisessa elokuvassani jotain, mitä en vielä osaa. Tällä hetkellä kirjoitan ensimmäistä pitkää elokuvaani. Ja ”Pintitkin” vielä porskuttaa 18 vuoden jälkeen. Tänä vuonna aloitellaan kahdeksannen levyn tekemistä.

Kaikki äitini puhelut (2021). Kuva: Iiti Yli-Harja

* *

Kokemuksen välittäminen fiktion kautta

Stop-motion on animaatiotekniikka, jossa liikkeen illuusio luodaan käyttämällä fyysisiä elementtejä. Illuusio saadaan aikaiseksi, kun kohdetta liikutetaan hieman kerrallaan ja välissä tallennetaan still-kuva kohteen jokaisesta asennosta.

Mikä sai sinut juuri stop-motion-animaation maailmaan?

– Stop-motion-animaation pariin päädyin animaatiotaiteilija Marjut Rimmisen kurssin innoittaman. Oli antoisaa huomata, että tekniikka antaa mahdollisuuden luoda ihmeellisiä maailmoja, vaikka olohuoneen nurkassa. Rakastan näpertää, askarrella ja rakentaa. Nukkeanimaatio sopii hyvin dokkariin. Kokemusta voi välittää mielikuvituksellisesti, ja herkkiä asioita on joskus helpompi käsitellä, jos anonymiteetti on mahdollista säilyttää.

Käytät paljon materiaalia omasta elämästäsi. Menetkö aiheiden perässä vai tulevatko ne luoksesi?

– Usein elokuvieni aiheet löytyvät melko läheltä. Omaan ja läheisten elämään on tietysti eniten kosketuspintaa ja tuttuihin ihmisiin on valmiiksi luottamuksellinen ja läheinen suhde, se on hyvä pohja dokkarin tekemiseen.

– Olen tykännyt tehdä töitä perheenjäsenten kanssa, esimerkiksi puolisoni Pekka Härkönen on usein mukana kuvaamassa ja lavastamassa. Samoin siskoni Alli Sillanpää on usein mukana lavastustiimissä.

Vaikka Yli-Harjan elokuvat ovat usein dokumentaarisia, hän käyttää niissä myös erilaisia fiktiivisiä kerronnan tasoja kuvastamaan päähenkilön kokemusta tai tunnetta.

– Esimerkiksi BLUSH – An Extraordinary Voyage -elokuvassa kokemuksen metaforana on kuumatka, ja Täällä haisee hiiri -elokuvassa taas eskaloituva hiiriongelma. Elokuvassa hiireys tarkoittaa lopulta seikkailuasennetta ja rohkeutta, herkkyyttä unohtamatta.

BLUSH – An Extraordinary Voyage (2022). Kuva: Iiti Yli-Harja

* *

Kohtaloa vai sattumaa?

Olet jossain haastattelussa maininnut, että tunnet itsessäsi ”hiireyden”. Mitä hiireys sulle tarkoittaa?

– Lapsena rakastin Äänirosvo-nimistä mahtavaa kuunnelmaa, jossa hiiret seikkailevat Olavinlinnassa. Kuunnelma on melko hurja kidutuskohtauksineen. Se upposi 6-vuotiaaseen minuun niin paljon, että opettelin sen sanasta sanaan ulkoa ja tein siitä oman versioni. Äitini alkoi kutsua minua Iiti-hiireksi, kun olin niin pitkään innoissani tästä lasten kauhukertomuksesta.

Joskus elämässä sattuma tai kohtalo puuttuu peliin mitä kummallisimmalla tavalla. Niin Iitinkin tapauksessa.

– Myöhemmin aikuisena selvisi, että Äänirosvo on puolisoni Pekka Härkösen vanhempien 1980-luvulla tekemä omakustanne, ja sattumus tuntui ihmeelliseltä. En vieläkään tiedä miten kasetti on alun perin päätynyt minulle. Asuin lapsena Helsingissä ja Pekan perhe asui Savonlinnassa, eikä kasetti ollut laajemmin myynnissä. Uusi elokuvani Täällä haisee hiiri kertoo tästä sattumuksesta.

Täällä haisee hiiri (2023). Kuva: Iiti Yli-Harja

Itselleni Yli-Harjan lyhytelokuvien omintakeinen kerrontatyyli pistää ajatukset liikkeelle ja resonoi monin tavoin. Hänen töissään on usein glitterin kepeää pintaa, mutta sisällä piilossa jokin tärkeä sanoma. Yli-Harja heittäytyy aina rohkeasti asiaan ja fiktion äärelle. Silloin, kun mennään kohti syviä vesiä, sokka on irti.

Toistaiseksi Kaikki äitini puhelut on oma suosikkini Iiti Yli-Harjan tuotannosta. Nähtäväksi jää peittoaako Täällä haisee hiiri sen.

* *

Retrospektiivi ja Carte Blanche

• Retrospektiivi-näytös kattaa Iiti Yli-Harjan tuotannon vuoden 2016 Unessa ei voi kuolla -elokuvasta viime vuoden Täällä haisee hiiri -elokuvaan. Näytöksessä ovat mukana myös elokuvat Kaikki äitini puhelut (2021) sekä Blush – An Extraordinary Voyage (2022). Retrospektiivi-näytökset Cine Atlas -elokuvateatterissa to 7.3. klo 12 ja la 9.3. klo 13. Lisätietoa täältä.
• Yli-Harjan kuratoima Carte blanche on monipuolinen valikoima lyhytelokuvia 1980-luvulta nykypäivään. Yli-Harjan mukaan näytös juhlistaa elokuvanteon sattumanvaraisuutta, iloa ja uteliaisuutta. Carte blanche -näytökset Arthouse Cinema Niagarassa pe 8.3. klo 19 ja Cine Atlas -elokuvateatterissa la 9.3. klo 11. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua