Kuva: Tammi / Jane Sobel Klonsky
KIRJAT | John Irvingin taito kirjoittaa outoja, ihmeellisiä ja koskettavia tarinoita on edelleen tallella, ja jopa kehittynyt vuosien varrella.
”Romaanin 1 235 sivua menee nopeasti, kun heittäytyy sen ennalta-arvaamattomaan maailmaan.”
ARVOSTELU
John Irving: Viimeinen tuolihissi
- Suomentanut Aleksi Milonoff.
- Tammi, 2023.
- 1 235 sivua.
John Irvingin Viimeinen tuolihissi (suom. Aleksi Milonoff; Tammi, 2023) on loistavan tarinankertojan taidetta. Romaani on täynnä rakkautta, sydämeenkäypää haikeutta, hersyvää huumoria ja kummituksia. Ja koska kyse on Irvingistä, mukana on tietysti myös erityislaatuinen hotelli Jerome, ja hyppysellinen painimolskia. Tarina polveilee loppumattoman vuoristoradan lailla, eikä mutkan jälkeen voi aavistaa mitä seuraavaksi tapahtuu.
Tällä kertaa Irving vie lukijansa laskettelukeskuksiin hiihdonopettajien, lumikenkätallailijoiden ja hiihtohissien maailmaan. Ne ovat väljä maisemakehys, joka sinällään ei aseta kerronnalle mitään rajoja, mutta tarinaa voi halutessaan lukea myös eräänlaisena metaforana. Laskettelurinteille noustaan, ja sieltä tullaan alas monin eri tavoin.
”Äitini nimesi minut Adamiksi, tiedätte varmaan kenen mukaan. Minä olin hänen armas ainokaisensa, niin äiti usein sanoi.”
Ensimmäinen virke antaa viitteitä siitä, mikä on romaanin tarkastelukulma. Keskiössä on nuoren Adamin ja hänen Rachel-äitinsä tiivis suhde sekä heidän toisiinsa kietoutuvat tarinansa.
Yksi tärkeimmistä äidin antamista ohjeista pojalleen on, että ihmisiä voi ja saa rakastaa enemmän kuin yhdellä tavalla. Adamin talviäiti on kuitenkin hänen isoäitinsä Nana-Mildred, koska Rachel viettää koko laskettelukauden rinteessä hiihdonopettajana.
Romaani on kertomus myös Adamin vahvasta isän kaipuusta, biologisen isän etsinnästä ja siihen liittyvistä kasvukivuista. Se mistä Adam on saanut alkunsa, on mysteeri. Äidin vastaukset asiasta ovat vältteleviä. Käy ilmi, että Rachel on ollut sängyssä alaikäisen pojan kanssa. Oletetusta, todennäköisestä isästä Paul Codesta tulee myöhemmin kuuluisa näyttelijä ja käsikirjoittaja, jota Adam seuraa sekä elokuvien kautta että Aspenin hiihtokeskuksen hotellissa Jeromessa.
* *
Viimeisen tuolihissin henkilögalleria on uskomaton, kuten Irvingin kaikissa romaaneissa. Adamin ja äidin lisäksi läpi tarinan kulkevat myös Adamin isoisä Lew, isoäiti Nana, tuomitsevat tädit – Abigail ja Martha – ja hyväntuuliset enot – Martin ja Johan. Tärkeitä henkilöitä ovat myös Rachelin naisystävä ja asuinkumppani Molly sekä lumikenkäilijä Elliot Barlow, joka on tarinan alussa äidin aviomies ja Adamin isäpuoli, ja lopussa sukupuolensa vaihtanut nainen.
Ikimuistoisia ja mieleenpainuvia kohtauksia ovat luonnollisesti äiti Rachelin ja Elliot Barlowin häät sekä Adamin seksuaalinen herääminen erilaisten onnettomuuksille alttiiden tyttöystävien kanssa.
Aikuisiällä Adam löytää lopulta pidempiaikaisen puolison ja saa tämän kanssa lapsen. Tämäkin asia saa useamman cup cake -käännöksen ennen kuin tarina on lopussa.
Tärkeä ja kiinteä osa Adamin elämää ovat serkku Nora sekä tämän tyttöystävä Em. Kaksikko muodostaa ”yksiäänisen lepakkoduon”, joka järjestää yhteiskunnallisesti kantaaottavia performansseja ”Lynkkauslämpiöksi” nimitetyssä improklubissa. Esitykset käsikirjoittaa puhumisen lopettanut mykkä Em ja juontajana toimii Nora, joka tulkkaa Emin näyttelemät pantomiimiset tarinat.
Koko tämä henkilögalleria muodostaa laajennetun perheen, jonka jokainen yksilö on tuplasti enemmän kuin osiensa summa.
Enkä tietenkään halua pilata lukunautintoa paljastamalla kaikkia juonenkäänteitä, sillä juuri yllätykset ovat tämän romaanin suola.
* *
John Irvingin tapa käsitellä seksuaalisuuden monimuotoisuutta on luontevaa, ja on itsestään selvää, että myös tässä romaanissa kamppaillaan suvaitsevaisuuden puolesta. Viimeinen tuolihissi on ylistyslaulu rakkauden rajattomuudelle. Se ottaa kantaa amerikkalaiseen yhteiskuntaan, vähemmistöjen oikeuksiin ja politiikkaan. Kuolemantapauksilta ja ampumavälikohtauksiltakaan ei vältytä.
Irvingin taito kirjoittaa outoja, ihmeellisiä ja koskettavia tarinoita on edelleen tallella. Hän on jopa kehittynyt vuosien varrella. Romaani on myös täynnä kummituksia.
”Hankalaa tässä on se, että kaikki haamut eivät ole vainajia. Joskus voi olla haamu, vaikka on vielä puoliksi elossa – vain jokin tärkeä osa ihmisestä on kuollut.”
Osittain elävät ja osittain kuolleet haamut haahuilevat sulassa sovussa, eikä niiden olemassaoloa alleviivata. Osa kirjan henkilöistä näkee haamut, osa ei. Kummitukset ovat kuitenkin toimijoita siinä missä kaikki muutkin tarinan henkilöt ja olennainen osa monipolvista juonikudelmaa.
* *
Romaanin 1 235 sivua menee nopeasti, kun heittäytyy sen ennalta-arvaamattomaan maailmaan. Vitkuttelin viimeistä 100 sivua, koska en halunnut tarinan loppuvan. John Irving säilyy Viimeinen tuolihissi -romaanillaan yhtenä oman top ten -listani kirjailijoista.
”Mitä vanhemmaksi tule, sitä paremmin muistan äidistäni tämän. Olin kertonut hänelle, etten pidä pimeästä. Yleensähän lapset pelkäävät pimeää. Sanoin hänelle, etten tykkää pimeästä, tai jotain sellaista.
– Halaa pimeyttä, kultaseni, niin pimeys halaa sinua, äiti sanoi. Mutta pimeydellä on muitakin ottajia – rutista tarpeeksi lujasti, koska tyttö ei odota koko yötä.
– Onko pimeys tyttö? kysyin äidiltä, mutta hän oli jo poissa. Pikku Ray ei jäänyt odottamaan. Hän vain katosi kuin haamu.
Yritän olla ajattelematta katoamista.”
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.