Veriappelsiineja. Kuva: Petri Hänninen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on käyttänyt tekoälyä, nauttinut veriappelsiineista ja lapioinut naamaansa suklaapuuroa.
1
Marco Boulangerie Cuisine -leipomo Tullintorilla voitti joulukuussa paikallislehti Tamperelaisen järjestämän äänestyksen parhaasta tamperelaisesta kahvilasta, eikä syyttä. Croissantit ovat voisia ja ruislimppu suuri kuin vararengas. Yksi viipale on kolmen normaalivoileivän kokoinen ruisleipävene, mutta onneksi isosta leivästä saa ostaa vaikka vain neljäsosan palasen. Eikä muuten kuivahda heti seuraavana päivänä.
2
Ystäväni vinkkasi, että on taas veriappelsiini-aika. Mehevät ja raikkaat veriappelsiinit ovat juuri nyt parhaimmillaan, ja vetelen niitä pari päivässä.
3
Suomen korkea hintataso houkuttaa tänne edullisia ulkomaisia toimijoita, koska katteesta on varaa nipistää. Normal on tunnettu epänormaalin edullista hinnoistaan. Silloin kun tarvitsen hammastahnaa, deodoranttia, lakritsipiippuja tai jättipurkin suolakaloja suuntaan aina Normaliin.
Kaikki tuotteet ovat noin 30 prosenttia halvempia kuin marketeissa, jotkut enemmänkin. Partahöylän terät ovatkin sitten jo noin seitsemän euroa markettihintoja matalammat, ja koska niitä myydään vain kassalta, voi ovelta pujahtaa väärään suuntaan ja välttää myymälän halki rakennetun ”Ikea-pujottelun”.
4
Olen intoillut tekoälyistä jo aiemminkin PJN-palstalla, ja nyt loin tunnukset ChatGPT-tekoälysovellukseen. Mitä paremmin tekoälyyn tutustuu ja mitä hanakammin pääkoppaansa raapii, sitä enemmän sille keksii käyttökohteita. Nyt käytän vehjettä jo liki päivittäin. Itse saatan tarkastuttaa tekoälyllä vaikkapa englannin kieliopin tai pyytää sitä keksimään erilaisia henkilöhahmoja. Kaverini teettää sillä tekstitiivistelmiä ja toinen käyttää sitä koodaamiseen.
Aivan kaikkea tekoäly ei kuitenkaan osaa. Kauppalapun se tekee, mutta se ei pysty tarkistamaan löytyykö jotain tiettyä tuotetta kaupan hyllyltä. Pitempää fiktiivistä tekstiä tiivistäessään se ei osannut poimia oleellisia kohtia, vaan alkoi sen sijaan löytää tarinasta asioita joita siinä ei ollut, eli hallusinoida.
5
Palataan vielä ruokaan. Kaikki ikävöivät lapsuudesta tuttujen herkkujen perään. Jambo-suklaapatukat ja kolmionmuotoiset Trip-tetrat ovat hävinneet kauppojen hyllyiltä, mutta jotain sentään vielä on. Kokkikartano valmistaa yhä tuttua, vanhanajan suklaapuuroa. Suklaapuuroa sai joskus koulussa välipalana, ja voi vitsiläinen se oli hyvää. Kysymys kuuluu vain, onko se oikeaoppista syödä kylmänä vai lämpimänä?
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




