Eva Frantzin neljäs Anna Glad -dekkari on monitahoinen, yllättävä ja imussaan pitävä

31.01.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvat: Marica Rosengrand / S&S

KIRJAT | Lapsiin liittyvien uhkien ohella Lasta et minulta vie -dekkarissa kohdennetaan katse muihinkin epäkohtiin ja hiertäviin asioihin niin työpaikoilla kuin kotioloissa.

”Valonpilkahduksia ei juuri näy, väsymystä sitäkin enemmän.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Eva Frantz: Lasta et minulta vie

  • Suomentanut Anu Koivunen.
  • S&S, 2023.
  • 333 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Eva Frantzin Lasta et minulta vie -kirjan (suom. Anu Koivunen; S&S, 2023) läpäisee huoli ja ahdistus lasten ja nuorten turvallisuuden ja huolenpidon puutteesta. Lapset aistivat ja oireilevat, ja monia laiminlyöty lapsuus on jo ehtinyt vahingoittaa.

Lapsiin liittyvien uhkien ohella dekkarissa kohdennetaan katse muihinkin epäkohtiin ja hiertäviin asioihin niin työpaikoilla kuin kotioloissa sekä ratkotaan tietysti varsinaisia rikoksia. Tapahtumien edetessä lukijalle ripotellaan lisätietoa, mikä lisää uteliaisuutta, mutta vasta poliisitutkinta pystyy lopulta yhdistämään merkillisesti risteävät ja haarautuvat seikat. Myös ajassa on palattava taaksepäin.

Kirjassa astutaan sen henkilöiden arkeen. Valonpilkahduksia ei juuri näy, väsymystä sitäkin enemmän. Työntekijöiltä edellytetään tehokkuutta ja tuloksia, mutta heille ei suoda aikaa suorittaa tehtäviään kunnolla. Joukossa on aina myös ahneita pyrkyreitä, huonoja esimiehiä sekä hiljalleen uupuvia tunnollisia puurtajia.

Poliisien ja sosiaalityöntekijöiden työympäristöjen ja tehtävien kuvaaminen, samoin kuin lapsiperhearjen pyöritys, vaikuttavat monin osin todenmukaisilta, vaikka sepitteestä onkin kyse.

Poliisi Anna Glad on palannut äitiyslomalta takaisin työhön. Hänen miehensä Tomas hoitaa vuorostaan 3-vuotiasta Goffea kotona. Tomas ja Goffe ovat tavanneet leikkipuistossa Mimmin ja hänen 5-vuotiaan sijoituslapsensa Veeran. Käy ilmi, että Veeran huumetaustainen biologinen äiti haluaa lapsensa takaisin.

Mimmi on asiasta kauhuissaan ja ylikuormittunut sosiaalityöntekijä Maud huolissaan.

Leikkipuistossa tulvii. Viemärikaivo on tukkeutunut. Kaivosta löytyy erakkomaisen, tautipelkoisen ja rokotusvastaisen naisen ruumis.

Vanha, tyhjillään oleva ja rapistunut koulu aiotaan purkaa. Rakennus ei kiinnosta muita kuin lähistön nuorisoa, joka viettää siellä vapaa-aikaansa (mikä on kiellettyä).

Annan eläköitynyt poliisiystävä Rolf saa tietää värikkäältä, puheliaalta ja puuhakkaalta taiteenystävä-Siwiltä, että koulussa saattaa olla maailmankuulun, mutta silti tuntemattoman taiteilijan maalaama fresko. Kukaan ei tiedä, kuka tämä Jeremias on (vrt. Banksy, toim. huom.) tai on ollut. Työ on huhun mukaan tehty koulun ollessa uusi, mutta peitetty ja unohdettu vuosikymmenten kuluessa.

Liittyykö mikään näistä asioista johonkin toiseen? Esiin kiertyy monia muitakin outoja sattumuksia, joista poliisi ei suinkaan kuule ensimmäisenä. Anna Gladin työpaikalle kasaantuu yhä lisää tutkittavaa. Uusia, käsittämättömiä viemärikaivomurhia ilmenee. Resurssien puute turhauttaa Annaa työpaikalla, ja kotona hänellä on huono omatunto pitkistä työpäivistään. Hänen puolisonsa Tomasin mielenvirettä alkavat laskea sekä koti-isyyden samoina toistuvat rutiinit että paljon poissaoleva vaimo.

Mimmin sydän on hätää tulvillaan, sillä Veera-tyttönen on hänelle rakkainta maailmassa, ja nyt vaikuttaa siltä, että lapsen etu jää valvomatta pelkästään sattuman vuoksi. Asioihin perehtynyt ja Mimmin hyväksymistä Veeran pysyväksi huoltajaksi puoltava sosiaalityöntekijä Maud loukkaa selkänsä, ja hänen tilalleen astuu tapauksen kokonaisuutta ymmärtämätön henkilö. Hänellä on mielessään vain oma urakehityksensä.

* *

Eva Frantzin Lasta et minulta vie -teos on tulvillaan tummuutta. Siitä huolimatta sitä ei ole raskas lukea. Frantzin kirjoitustapa on maanläheinen. Tuttu harmaa arki voi myös rauhoittaa, ja terve järki auttaa sekä ratkaisemaan pulmatilanteita että säilyttämään tasapainon tässä nyrjähtäneessä maailmassa.

Kirjan takautumaosiot johdattavat vähitellen kohti nykyhetkeä. Näitä tuntemattoman nuoren päiväkirjamerkintöjä lukiessa nousee raivo hänen ja hänenkaltaistensa kokemasta. Sitä seuraa ohimenevä helpotuksen häivähdys siitä, että teksti onkin fiktiivistä. Mutta eihän se ole. Aikuiset voivat olla pahoja, myös ne, joihin luotamme.

Teoksen jokainen luku alkaa jollakin 1800-luvun lopun pienellä kehtolaulurunoelmalla. Idyllinen, lasta tuudittava ja suojeleva teksti synnyttää surullisen vastakohdan kirjan tapahtumille. Ne ovat kuin korvatillikoita aikuisille, jotka eivät ole kyenneet kantamaan vastuutaan. Asioita ei voi muuttaa takautuvasti, mutta entä tulevaisuudessa?

Dekkarit eivät ole mikään arvostettu kirjallisuudenlaji, mutta jokin Eva Frantzin ruohonjuuritason kerrontatavassa puhuttelee ja avaa silmiä sekä liikauttaa sisintä aivan eri tavalla kuin kaunopuheisuuteen kiedotut ylevät tarinat. Pelkistä tilastoista tai kuivasti esiintuoduista faktoista puhumattakaan.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua