Paavo Yli-Vakkuri. Kuvat: Minerva Kustannus

Ariela Säkkinen (s. 1979) on rovaniemeläislähtöinen Helsingissä asuva kirjailija, toimittaja tutkija ja kuvaaja. Säkkinen työskentelee sotahistorian parissa. Häneltä on julkaistu aiemmin teos Andalusian Auringossa – kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin (WSOY, 2017).

Minerva-kustantamo on ansiokkaasti kustantanut tietokirjoja, joilla on arvonsa myös sivistävinä lähihistorian tietokirjoina. Tähän kategoriaan kuuluu myös Säkkisen uusi teos Pahinta oli kylmyys – Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa (2023). Kirjasta sai tiiviin oppitunnin Suomen ja maailman lähihistoriasta.

Säkkinen tekee tarkkaa ja helposti luettavaa tekstiä, joka hetkittäin muistuttaa jännityskertomusta, tahattomasti tai tahallaan.

Paavo Yli-Vakkuri (1914–2014) oli Kauhavalla syntynyt Pohjaanmaan poika, jonka lähtökohdat olivat tavallista paremmat. Koulutus vei ylioppilastutkinnon kautta yliopistoon ja metsätieteelliseen.

Jatkosota sotki henkilökohtaisia suunnitelmia. Paavo Yli-Vakkurille sotaan osallistuminen ei ollut vaikea ratkaisu. Hän lähti sotaan, koska se kuului asiaan, Suomen asiaan.

Vuonna 1941 elokuussa Yli-Vakkuri jäi venäläisten vangiksi. Tapahtumaan johti suunnistusvirhe, jonka Yli-Vakkuria tehtävään, puhelinpylväiden kaatamiseen, kuljettanut moottoripyöräilijä teki. He joutuivat Venäjän puolelle, jossa heidät vangittiin, kuulusteltiin ja kuljetettiin junalla Käkisalmen kautta Leningradiin ja edelleen vankileireille.

Kirjan päähenkilön Paavo Yli-Vakkurin tarina alkaa tuosta eksymisestä Venäjän rajalle ja jatkuu useissa leireissä ja kiduttavissa kuulusteluissa. Upseerina Yli-Vakkuri piti kuulusteluissakin kiinni tietämistään sotavankien oikeuksista. Hänellä kävi muutaman kerran ”tuuri” venäläisen kuulustelijan suhteen. Häntä ei ammuttu, vaikka hän seisoi jo rivissä. Häneltä, kuten kaikilta sotavangeilta, yritettiin saada tietoja. Yli-Vakkurin vahva luonne piti hänet elossa – eikä hän puhunut.

* *

Junamatka leirille alkoi Moskovasta ja johti ensin noin 500 kilometrin päähän Temnikoviin. Siperian Jelabuga oli seuraava leiri. Samaan aikaan hänen kaverinsa Teuvo Seppä passitettiin Kazakstaniin Karangandan leirille. Tuolle leirille useat suomalaiset päätyivät ja siellä myös melko nopeasti kuolivat.

Noin vuoden leirillä oltuaan Paavo Yli-Vakkurin matka jatkui Nizni Novgorodiin, Orankin leirille. Oranki oli leireistä kammottavin, ei pelkästää ruuan ja juoman puutteen vaan myös raakojen vanginvartijoiden ja hirveiden olosuhteiden vuoksi. Vuonna 1943 Yli-Vakkuri pääsi pois Orankista ja kiersi lyhytaikaisesti useita leirejä. Kesällä 1944 hän sai vakavan selkävamman Krasnogorskin leirillä.

Jokaisesta näistä leirityksistä Yli-Vakkuri kertoo tapahtumat yllättävän tarkasti. Sotarikoksia on tehty vangittujen suhteen koko ajan. On erikoista, että Paavo Yli-Vakkurilla säilyi koko ajan jonkinlainen toivo paluusta kotiin.

Rauha tuli syyskuussa 1944 ja saman vuoden joulukuussa Paavo Yli-Vakkuri pääsi Tserepovetsin leirille, josta vangit valittiin palautettavaksi Suomeen.

Näistä palautetuista osa, kuten Yli-Vakkuri, luokiteltiin neuvostoliittolaisten taholta fasisteiksi. Osa palautetuista oli loikkareita ja osa ihan tavallisia sotavankeja. Palautusta ennen porukkaa yritettiin lihottaa ja pukea palautuskuntoon.

Hangon kuulustelut ovat oma tarinansa, koska ”Suuresta ja Mahtavasta” oli tullut rauhan jälkeen ”ystävä”. Yli-Vakkuri epäili ensin kuulustelumateriaalin joutuvan ”ystävien” tietoon. Näin ei onneksi käynyt ja hänetkin päästettiin kotiin ja hoitamaan itseään kuntoon. Yli-Vakkuri ei koskaan osallistunut venäläisten propagandan tekoon.

* *

Paavo Yli-Vakkurista tuli metsänhoitotieteilijä. Hän oli Helsingin yliopiston palveluksessa, ensin dosenttina ja sitten professorina vuodet 1956–1977. Hänen perheeseensä kuului vaimo ja neljä lasta.

Kirjan tarina perustuu Paavo Yli-Vakkurin muisteluihin, jotka Tuula Saarinen kirjasi vuosina 2000–2001. Yli-Vakkuri pyysi, että muistelmat julkaistaan vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Kirjan antia ovat myös muiden vangiksi joutuneiden suomalaisten miesten kohtaloista kertovat tarinat.

Kirjan sivuilta löytyy lyhyemmin kirjoitettuja, enimmäkseen nuorten suomalaissotilaiden kohtaloita, sinne jääneiden miesten elämäkertoja. Karangandan leireillä kuolleista ja tapetuista kertovat Utsjoella syntyneen Jouni Guttormin (1918–1940) ja posiolaisen Matti Jumiskon (1907–1941) polut sodasta leirille. Voikkaalainen Eino Hasu (1920–1944) kuoli Tserepovetsin sotavankileirillä ja Pehr-Erik Ahlblad (1914–1943) Orankin sotavankileirillä. Sallalainen Olavi Junttila (1907–1943) tapettiin samalla Tserepovetsin leirillä. Helsinkiläinen Egon Rosenthal (1924–1944) kuoli vangitsemisen jälkeen Karjalan kannaksella ja Hyypän veljekset Arvo (1909–1944) ja Paavo (1919–1944) Tserepovetsin leirillä.

Viimeiset sotavangit palautettiin Neuvostoliitosta vasta 1950-luvulla.

Jokaisen leirillä kuolleen tarinan kirjailija on löytynyt sotahistorian arkistoista.

* *

Samanlaiset lyhyet elämäkerrat on kirjoitettu myös joistakin vankileirien kauheuksista selvinneistä miehistä otsikolla ”Mitä heille tapahtui”.

Heitä ovat on Veikko Salkio, Teuvo Seppä, Olavi Martikainen, Eino Paaso, Pentti Nurminen, Kaarlo Rundqvist, Kalle Sukuvaara ja Yrjö Korhonen.

Muutamat heistä ovat julkaisseet jo aikaisemmin elämäkertansa. Osa on kertonut tarinansa ensimmäisten vuosien hiljaisuuden jälkeen ja osa kirjoittanut itse muistelonsa jälkipolville. Heistä kaksi on vielä hengissä: Kalle Sukuvaara, 100, elää Sodankylässä ja Yrjö Korhonen, 97, Helsingissä.

Tapahtumat ja asiat on kirjattu tarkasti ylös ja saatettu Kansallisarkiston tietojen avulla kirjan muoton,.

On harvinaista, että sotahistoriaa, meidän omaa lähihistoriaamme, on tallennettu näin selkeästi ja monikerroksisesti. Lukijan mielenkiinto säilyy alusta loppuun. Nerokasta on kertoa sotilaiden tarinat ja sodan kulku niin sotilaiden kuin armeijan ja poliittisten päättäjien näkökulmasta.

Kirja käy historian oppituntina niille, joita ei kuivakka historiankirjoitus kiinnosta.

Maija Kääntä

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua