Syrjänen, Alapuro & Torniainen. Taustalla Torniaisen teos Swimming Pool / Syksyn merkit. Kuva: Kiti Saarinen / Tampereen kaupunki 

Päivi Vasara, teksti 

Taiteilijat Anna Alapuro, Satu Syrjänen ja Marja-Liisa Torniainen ovat syntyneet samana vuonna. Tästä kolmikon syntymävuodesta – 1953 –Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikön johtava koordinaattori Irma Puttonen sai talvella idean juhlistaa heidän yhteisnäyttelyllään taiteilijuuden pitkää polkua.  

Kolmikon polut ovat erilaiset, kuten heidän käyttämänsä materiaalit: paperi, öljyvärit ja savimassat. Juuri tämän erilaisuuden ansiosta heinäkuun näyttely Haiharan kartanon päärakennuksessa tarjoaa katsojalle paljon nähtävää. 

Alapuro, Syrjänen ja Torniainen eivät ole taiteilijaryhmä. Tämän vuoksi Haiharan näyttelyllä ei ole yhteisiä päämääriä tai teemaa, vaan kullakin taiteilijalla on omansa. 

* *

Anna Alapuro: Matkoilla ja teltta 

Anna Alapuron töistä puolet on lähivuosilta ja puolet tänä talvena syntyneitä. Esillä olevassa grafiikassaan hän on käyttänyt pääosin carborundum-menetelmää. 

Matkat ja residenssijaksot sekä kotimaassa että ulkomailla ovat vuosien mittaan tuoneet ideoita kuvamaailmoihin.  

Hänellä oli Kajaanissa tänä talvena retrospektiivinen näyttely yhdessä puolisonsa Ilkka Väätin kanssa. Näyttelyn otsikko oli Matkalla. Myös Haiharan teokset liittyvät matkaan, muutaman vuoden takaiseen telttavaellukseen Himalajalla. 

Anna Alapuro: Punainen teltta, 2023, 27 x 27 cm, carborundum ja telaus. Kuva: Anna Alapuro

Anna Alapuro: Sininen teltta, 2023, 20 x 21 cm, carborundum ja telaus. Kuva: Anna Alapuro

– Kun sain alkuvuodesta kutsun Haiharan näyttelyyn, halusin tehdä jotain selkeää ja henkilökohtaista ja käyttää minulle luontaista carborundum-tekniikkaa mahdollisimman pelkistetyllä tavalla. Olen jo pitkään ihmetellyt telttojen kiehtovia muotoja ja värejä. Nyt sain tilaisuuden tehdä kompaktin sarjan telttakuvia, Alapuro kertoo.

– Telttailussa ihmisen suojattomuus suhteessa luontoon tulee konkreettiseksi. Ilman suojaa useimmat meistä eivät pysty luonnossa selviytymään. Olen huomannut, että telttojen muodot muistuttavat läheisesti luonnon muotoja, hyönteisten koteloita ja rakenteita. 

Alapuro telttaili jo 1970-luvulla camping-alueilla Kultahiekassa, Aulangolla, Ahvenanmaalla ja muualla Suomessa. Teltta oli oranssi Sopu-teltta. 

Myös muut Annan työt kumpuavat samalta Himalajan matkalta. Niissä vertautuvat luonnon ja rakennetun ympäristön suhteet, paljolti abstraktilla tavalla. Himalajan olosuhteet ovat haastavat, rakentaminen ja asuminen vuoristossa edellyttää materiaalien kuljettamista kantamalla vaikeakulkuisia polkuja pitkin. Materiaalit ovat kalliita. Matkailijan luontokokemukset ja itsensä haastaminen vertautui vuoriston asukkaiden realiteetteihin. 

Alapuron värikkäät teltat vaikuttavat olevan kuin öisessä hämärässä, niitä jää katsomaan vaikuttuneena. 

* *

Satu Syrjänen: Vaikea valkoinen 

 Satu Syrjäsen teokset liikkuvat kuvataiteen ja muotoilun kentässä, välillä raja-alueella. 

– Teokseni ovat usein kokonaisuuksia, installaatioita, joissa varioin aihetta, tekniikka ja rakennetta. Edellinen teos on usein alku uudelle. Jokainen aikajakso on tuonut muutoksen tekemiseen. Mikään vuosikymmen ei ole toista tärkeämpi. 

Tässä näyttelyssä vanhin teoskokonaisuus on vuodelta 1991. 

– Muotojeni lähtökohta on usein geometrinen. Viime vuosina luonnon orgaaniset, mikroskooppisen pienet rakenteet ovat olleet innoittajina teosteni konstruktioille, kuten esimerkiksi luun rakenne. Geometrisissä rakenteissa käytän usein erilaisia spiraaleja, kierteitä saavuttaakseni niihin keveyden ja liikkeen tunnun. 

– Teokseni syntyvät muistin ja kokemusten kerroksista. Fyysinen kosketus materiaaliin on työkalu ajatusteni systematisointiin ja järkeistämiseen. Teosteni avulla rakennan maailmaa mieleisekseni, lähinnä mentaalisessa mielessä. Konkreettisesti teokseni syntyvät maasta, mineraalihiukkasista. Käsieni kautta materiaali muovautuu muodoksi ja kuumuus (1 200 °C) muuttaa aineen olomuodon lähes ikuiseksi. 

– Viime vuosina kiinnostukseni on kohdistunut myös 3D-menetelmiin. Orgaanisiin rakenteisiin perustuvat teokseni ovat sopiva haaste 3D-mallinnukselle. Mallejani on tulostettu muun muassa puukomposiiteilla ja polyamidihiiliyhdisteillä. 

Satu Syrjäsen teoskokonaisuus on kartanon salin lasierkkerissä hyvässä valossa. Kuva: Päivi Vasara

Satu Syrjänen: Muisto, 2007. Kuvaaja: Jukka-Pekka Juvonen

Taihutar-nimisellä teoksella on mielenkiintoinen taustatarina. Nimi on peräisin Kiinasta, Taihu-järvestä nostetuista, kotiloitten reikäisiksi nävertämistä puutarhakivistä.

Kivien kerääminen kuuluu Sadun harrastuksiin. Hän kokeilee missä lämpötilassa kivet sulavat ja minkälaisiksi ne muuttuvat. Helpoiten sulavat laavakivet. 

Haiharan näyttelyssä Satu Syrjäsen teoskokonaisuus on lasierkkerissä. Ikkunoista tulvii valoa pilvisenäkin päivänä. 

* *

Marja-Liisa Torniainen: Nostalginen paluu 

– Väri on aina lähtökohta työlleni. Olen monesti opettajana ollessani toistanut lausetta: ”Ei ole olemassa rumaa väriä, on vain väri väärässä suhteessa toiseen.” Värien moninaiset ulottuvuudet eteerisistä materiaalisiin muodostavat sen tilan, missä maalari elää, mitä hän tutkii, mistä hän iloitsee, Marja-Liisa Torniainen sanoo. 

Torniaisen värit ovat niin intensiivisiä, että ne imaisevat katsojan sisäänsä. 

Päästäkseen syvempään ymmärrykseen aiheesta hän on harjoittanut joogaa, tutkinut antroposofiaa ja esoteerisiä oppeja. Tälläkin hetkellä hän opiskelee Kashmirin shivaismia. 

– Aarre värioppikirjojeni joukossa on Annie Besantin ja C.W. Leadbeaterin kirjoittama Thought-Forms (Ajatusmuotoja), joka on painettu 1967 Adyarissa, Madrasissa. Mikä väri ilmaisee korkeinta älykkyyttä? Mikä kauhua, tai masennusta? Värimalleja katsoessani hiukan epäilen niiden osuvuutta. Onhan myös mahdotonta paperille painetulla värillä esittää elävää ei-materiaalista väriä. Joka tapauksessa kirjassa käsitellään tällaisia asioita, myös ajatusten värillisiä muotoja. Juuri niitä asioita, joita taiteilija työssään tutkii. 

– Kaikesta tästä huolimatta jalkani ovat tukevasti maan kamaralla, mikä näkyy myös maalausteni materiaalisuudessa; itse asiassa yhtä lukuun ottamatta kaikissa öljymaalauksissa, jotka nyt ovat esillä Haiharan kartanossa. Mielestäni taiteilijan suurin haaste onkin materian henkistäminen. 

Marja-Liisa Torniainen: Suomaa, 1995, öljy pellavalla, koko 140 x 140 cm. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Marja-Liisa Torniainen: Mikä on sammaleen väri, 2000, öljy ja akryyli pellavalla, koko 2 x (200 x 160 cm). Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Isossa salissa on esillä heti sisään tultaessa vastapäisellä seinällä kaksi metriä korkea ja yli kolme metriä leveä diptyykki. Se on valmistunut vuonna 2000, kun Marja-Liisa asui Annalassa lähellä Haiharaa. 

– Innoituksena tähän työhön oli kartanon lähellä sijaitseva Hikivuori, muinaisen tulivuoren jäänne, ja siksi halusinkin tuoda sen tähän näyttelyyn. Se on ainoa maalaukseni tässä kokonaisuudessa, joka on aiemminkin ollut esillä. 

Sitä vastapäätä oleva Suomaa on tullut valmiiksi vuonna 1995, mutta sitä ei silti kertaakaan ole esitelty julkisuudessa. 

– Aivan juuri valmistuneita isoja töitä on kaksi. Vesi on aiheena kulkenut mukanani pitkään, sekä maalauksissa että valokuvissa. Ensimmäisen valokuvanäyttelyni vuonna 2011 oli nimeltään Power Beauty – Heart of the City. Siinä pääosassa oli Tammerkoski. Nämä maalaukset aloittavat uuden sarjan. Niissäkin vesi on osa urbaania, ihmisen rakentamaa ympäristöä. Niihin liittyviä akvarelleja on mukana kaksi. Kolme minikokoista sekatekniikkatyötä ja kaksi pientä öljyvärimaalausta löytyvät salin viereisestä pikkuhuoneesta. 

Marja-Liisa Torniainen on tuttu nimi Kulttuuritoimituksen lukijoille, sillä hän on kirjoittanut verkkolehteen viimeiset neljä vuotta kuvataiteesta. 

– Innoittunut siirtymä takaisin maalauksen pariin on kuitenkin alkanut – ja jatkuu. 

* *

Haihara on runsas kulttuurikeskus 

Kolme polkua -näyttelyn lisäksi Haiharan viehättävä ympäristö tarjoaa kahvilan, käsityöläispuodin, puistojoogaa, konsertteja, nukketeatterin, uimarannan lyhyen matkan päässä, kesäteatterin, muitakin näyttelyjä ja varjoisia polkuja kuljettavaksi.  

Kaupunki on korjannut kartanorakennusta, ja se on idyllinen. Ikkunoista tulvii sisään ”vihreää” valoa, koska ympärillä on suuria puita. 

Kartanon historia alkaa vuodesta 1872, kun entinen tarkka-ampujapataljoonan kapteeni Asnhelm Grahn (1825–1895) osti Haiharan kylästä Keskinen-nimisen maatilan ja muutti sinne perheineen asumaan. Grahn rakennutti myös 1870-luvulla kartanon osin kaksikerroksisen hirsirunkoisen päärakennuksen, jossa oli yli 20 huonetta.  

Anshelm Grahnin kuoltua Haiharan kartanon omistivat 1895–1932 hänen tyttärensä Aline (1854–1925), Jenny (1856–1930) ja Naema (1858–1932), ”kolme fröökynää”, yhdessä. Heidän jälkeensä kartano siirtyi läheisen Kaukajärven kartanon omistaneen velipuolen Bertel Grahnin haltuun. Bertel Grahnin kuoltua kartano siirtyi hänen tyttärelleen Gunvor Ekroosille (1907–1982) ja tämän miehelle Torsten Ekroosille. Lapsettomat Ekroosit alkoivat vähitellen myydä kartanon maita ja vuonna 1963 he lahjoittivat kartanon päärakennuksen seitsemän hehtaarin maa-alueineen Tampereen kaupungille. He pidättivät kuitenkin rakennusten hallintaoikeuden itsellään. Haiharan kartanon entisille maille alettiin 1960-alussa rakentaa Kaukajärven lähiötä.  

Gunvor Ekroos perusti kartanon tiloihin vuonna 1966 nukkemuseon ja vuonna 1972 pukumuseon. Hän perusti vuonna 1969 Anneli Kurosen kanssa nukketeatterin, joka toimii edelleen vanhassa kanalassa. Vuonna 1982 Gunvor Ekroosin omaisuus siirtyi Haiharan museosäätiölle. 

Anna Alapuro, Satu Syrjänen, Marja-Liisa Torniainen: Kolme Polkua, Haiharan taidekeskuksen Kartanossa 30.7.2023 asti. Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijoiden 70-vuotisnäyttely Juhlat, Haiharan taidekeskuksen Tallissa 30.7. asti.

* *

Kolme polkua – taiteilijat 

Anna Alapuro 

• Anna Alapuro (s. 1953 Valkealassa) on tamperelainen taidegraafikko. Alapuro kasvoi Helsingissä. Hän opiskeli 1976–1979 Lahden taidekoulussa ja 1980–1981 Unkarin kuvataideyliopistossa sekä vielä vuonna 1997 Lahden taideinstituutissa. 

Satu Syrjänen 

• Satu Syrjänen (s. 1953 Tampereella) on tamperelainen kuvanveistäjä ja muotoilija. Syrjänen aloitti opiskelut Kankaanpään taidekoulussa 1972 ja valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 1982. Hän on opiskellut myös taidepedagogiikkaa Taideteollisessa korkeakoulussa. 

Marja-Liisa Torniainen  

• Lohjalta 1972 Tampereelle muuttanut Marja-Liisa Torniainen (s. 1953 Helsingissä) on kuvataiteilija; taidemaalari ja valokuvataiteilija, kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja. Opinnot: Kuvataiteilija AMK, Tampereen Ammattikorkeakoulu 2011, Kuvataiteilija / taidemaalari, Lahden taidekoulu 1978, Limingan kansanopiston taidekoulu 1974–1975. Täydentäviä opintoja muun muassa valokuvataiteesta ja pedagogiikasta. Kuvataidekriitikkokoulutus: Kankaanpään taidekoulu 1995–1996. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua