TANSSI | Eteläkorealainen tanssiryhmä Sansoo esiintyy Helsingissä ja Tampereella juhlistaen Suomen ja Etelä-Korean diplomaattisuhteiden 50 vuotta.
Jejun saari sijaitsee satakunta kilometriä Korean niemimaasta etelään. Sen perinteinen kulttuuri ja luonto ovat luoneet omalaatuisen yhdistelmän, josta saarelta kotoisin olevan tanssiryhmä Sansoo ammentaa. Saarelle ominaista meren ja maiseman kuvastoa heijastetaan tanssien taustalle videokuvana. Ryhmän ilmaisu on voimakasta ja karun kaunista, luoden mielikuvia karun kauniista saaresta luonnon armoilla.
Vuonna 1990 perustettu Jejun itsehallintoalueen tanssiryhmä on pyrkinyt alueen kulttuurin eteenpäinviemiseen. Sen nykyinen johtaja on Kim Hyerim, joka suunnitteli myös Pjongchangin talviolympialaisten avajais- ja loppuseremoniat.
Sana ”sansoo” tarkoittaa vettä ja vuoria, noita kahta tärkeää elementtiä korealaisessa maisemassa, ja niitä ryhmä pyrkii esityksillään kuvallistamaan. Ryhmän tanssit vaihtelevat perinteisistä korealaisista hovi- ja kansantansseista nykytanssia yhdistäviin esityksiin. Esityksen tansseista yksi on Korean dynastioiden ajalta peräisin olevan hovitanssi, yksi perinteinen tanssi, yksi jejulainen kansantanssi ja lisäksi ohjelmassa on nykytanssitekniikan pohjalta koreografioituja tansseja, joissa etenkin tanssijoiden upea tekniikka ja vartalonhallinta pääsevät esille. Kaksipäiset kannettavat rummut ovat mukana parissa tanssissa.
Korealainen tanssikulttuuri on korkeatasoista, kuten jo viimesyksyinen Tanssin talon korealaisen nykytanssiryhmän tulkinta Tero Saarisen teoksesta osoitti. Sansoon taito yhdistää perinnettä ja nykytanssia on mielenkiintoinen yhdistelmä joka toimii.
Eija Niskanen
Sansoo – Jejun itsehallintoalueen tanssiryhmä. Savoy-teatteri, Helsinki 14.6.2023 ja Hällä-näyttämö, Tampere 16.6. klo 19. Vapaa pääsy, mutta lippu tarvitaan. Lisätietoa: lippu.fi.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Häkellyttävä taidesmoothie, jonka yleisötyö on rohkeaa ja välitöntä – Body Notes Taidetestaajien testissä
MONITAIDE | Taidetestaajien ohjelmistossa Stoaan palaava teos osoittaa, että nuoriin panostava taidekasvatus on paljon muutakin kuin käytösnormien opettelua.
Rakkaudellinen vastaääni – nykytanssia ja kuoroalaulua yhdistävä Lempi Kuopion Taidelukio Lumitin näyttämöllä
TANSSI | Tanssi ja kuorolaulu ruotivat rakkauslaulujen kaanonia kriittisin, mutta lempein silmin. Kuopion Lumitin alumnit Eevi Kinnunen ja Marikki Nyfors palasivat opinahjoonsa uudessa roolissa.
Kenen pyykkilauta unohtui hyttiin? Raportti Folklandia-risteilyltä
MUSIIKKI | Kansanmusiikki ja -tanssifestivaali Folklandia juhli kolmekymppisiään. Tuskin minkään muun risteilyn laivakuulutuksissa kysellään unohtuneen pyykkilaudan perään.
Veera Tapanaisen MAMI käsittelee vanhemmuutta, taiteilijuutta, suorituskeskeisyyttä – ja tietenkin muumioita
TEATTERI | Klovnisooloaan valmisteleva Veera Tapanainen ei muista ihan tarkkaan, mistä muumiot hänen mieleensä tulivat, mutta vauvavuonna hän alkoi tuntea niihin yhteyttä.



