Stupidon tuoreimpia vanhojen kaiveluja: Laman kattava kokoelma ja Aavikko-klassikon uudelleenjulkaisu

Kuvat: Stupido Records

”Ja vittu, pitäis järjestää sellainen kaaos
ettei kukaan ehtis ajattelee sotaa
ei rakentaa pommeja, ei lähettää ohjuksii”

Jos on mahdollista, että jollakulla on jäänyt kuulematta Lama-yhtyeen musiikkia, on nyt tarjolla paras mahdollinen tapa tutustua siihen. Suomalaisen punkin kulmakiven ja ehkäpä tasalaatuisimman tekijän koko alkuperäisen uran tuotanto – albumi ja neljä pikkulevyä – on prässätty tuplavinyylille. Lisäksi mukana on viisi kappaletta vuoden 1980 demotallenteelta.

Lamahan ”syntyi vuonna 78” ja ”kärsi rockabillyn kulta-aikoina”, kuten ryhmän laulusolisti Epe yhtyeen viimeisellä keikalla tiivisti. Laman hautajaisiksi otsikoitu tilaisuus järjestettiin 4.12.1982 Helsingissä Lepakossa, jossa tuolloin maahan pantava pumppu urallaan myös harjoitteli. Sittemmin yhtyettä on aika ajoin lapioitu ylös viimeisestä leposijastaan, ja julkaisipa kalmistosta kaiveltu ryhmä yhden uuden levynkin, Apuri-ep:n, vuonna 2013. Se on ainut Lama-lätty, jonka äänityksiä ei Complete 1980–1983 -kokoelmalle (Stupido, 2023) kelpuutettu. Ratkaisun ymmärtää jo ihan siksikin, että ep julkaistiin reilut parikymmentä vuotta yhtyeen alkuperäisen toimintakauden jälkeen.

* *

Laman soundin kehittymistä yhtyeen eri levytysten välillä on kokoelmalta helppo havainnoida. Se kehittyi alkuaikojen karummin soivista äänityksistä kohti uran myöhempiä julkaisuja kuljettaessa,  ja on varsinkin ainoan lp:n kohdalla juuri kuten pitääkin.

Asiaan kuuluu sekin, että kaikkien ryhmän jäsenten osuminen ihan aina tarkalleen jokaisen iskun kohdalle ei ole puute vaan pikemminkin osa yhtyeen viehätystä. Vaikka Lama ei soitannollisesti aivan kaikista tiukinta punkkia edustaisikaan, jäi sen aikalaisista suurin osa räpeltämään rujommin. Toki lajityyppiin ei varsinaisesti virtuoosimaisen instrumentinhallinnan esittely kuulukaan.

Kokonaisuutena Lamaa voi totisesti pitää ainutlaatuisena. Yhtyeen ilmaisussa kiteytyy vaikeasti analysoitavissa olevalla tavalla punkkia määrittäviä piirteitä ja samalla sopivasti tuoretta koukkua. On riehakasta energisyyttä mutta ei monotonista jyräävyyttä. Kappaleet eivät todellakaan ole samasta puusta veistettyjä saati silkkaa kaahausta. Soitannossa tapahtuu sen verran, että mielenkiinto kuuntelemiseen on säilynyt edelleen. Vaikkapa Sä saatana -kappaleen kantava kitarariffi on yksinkertainen, ei se ole menettänyt tippaakaan tenhoaan. Laman musiikki ei kuulosta vanhentuneelta vuonna 2023:kaan. Yhtye ei koskaan siirtynyt ”hanuriprogebändiksi”, jollaisen he itse ilmaisivat mahdottomuudeksi.

Punk alkoi Laman uran aikana haarautua muutamaakin eri suuntaan. Yhtyeen ilmaisuun hiipi hiljakseen yhä enemmän piirteitä etenkin rivakasta, kiukkuisesta hardcoresta. Ei Lama kuitenkaan puhtaasti sen tyylisuunnan edustajaksi päätynyt.

Kappaleisiin ujutettiin yllättäviäkin asioita. Esimerkiksi nopean Kellot-palan päätteeksi kuullaan vielä yksi kertosäe: oivaltava, hitaan pianosäestyksen päälle hoilattu. Keskitempoinen Iso Pasi on edelleen tarttuva ja tiukka heti introstaan lähtien. Kappaleiden puheosat ovat missä tahansa populaarimusiikissa tekijöilleen aika varma tapa luiskauttaa oma hengentuotteensa myötähävettävään patetiaan. Punkin piirissä sellaiset ovat onneksi melko harvinaisia. Iso Pasi -kappaleessa kuitenkin jopa puheosakin toimii. Toimiva on myös levyn kappalejärjestys. Synkkä post punk -henkinen Koputus lähtee Kellojen pimputtelun jälkeen erittäin tehokkaasti ikimuistoisella bassointrolla, rummuilla ja kitaran pahaenteisellä ulinalla.

Complete 1980–1983:n liitteeseen on painettu kollaasi lehtileikkeitä ja kappaleiden sanoitukset. Etenkin jälkimmäinen on paikallaan. Laulusta ei saa läheskään aina selvää ilman sanoitusliitettä. Sen sijaan demokappaleiden prässäämisestä julkaisulle on haastavampaa keksiä kiiteltävää. Väliaikainen alkaa Sex Pistolsin Anarchy in the UK:n introlla. Muuten demo-kappaleet ovat lähellä myöhemmin julkaistuja versioita – vain karummilla soundeilla nauhalle rykäistyjä. Ainoastaan Pakkoloma-raitaa ei kuultu alkuperäisillä levyillä.

Demo-kappaleet ovat kuriositeetteja, joita ilman tulisi toimeen. Ilman niitä Complete 1980–1983 olisi hienon yhtyeen tuotannon kokoava viiden tähden paketti.

* *

Laman tuotannosta löytyy kappale Tulevaisuus. Jos toiseen tässä käsiteltävään julkaisuun lähdetään levyjen julkaisijan lisäksi muuta aasinsiltaa hakemalla hakemaan, voidaan sellaiseksi keksiä ainakin juuri tulevaisuus. Muuten yhtymäkohdat ovat harvassa kuin Shane MacGowanin hampaat päivää ennen kuin tämä sai implantit.

Veikeästi levyjensä nimiä ja vähän muutakin epätavalliseen kirjoitusasuun muotoilevan Aavikon toinen albumi Multi Muysic sai ansaitsemansa uudelleenjulkaisun marraskuussa 2020. Ei tuntunut varsinaisesti liioittelulta puhua kulttuuriteosta. Levy-yhtiö vihjasi tuolloin, että myös Multi Muysicin seuraaja Back from the Futer olisi pullahtamassa piakkoin uudelleenjulkaisuputkesta. On sitä ehditty odotellakin.

Levy julkaistiin alun perin vuonna 2005, eikä siitä sittemmin ei ole uusia painoksia otettu – tätä ennen. Enää ei tarvitse odotella.

Back from the Futerin ”retrotulevaisuus”-tematiikka ei rajoitu levyn sekä sen kappaleiden nimin ja musiikilliseen antiin. Samaa estetiikkaa on upotettu myös julkaisun kansiin, joissa on mukana muun muassa sanalliset kuvaukset kunkin kappaleen sisällöstä.

Itse kiekon etikettikään ei tee poikkeusta: se lupaa kuuntelijalle: ”authorized LAZER HI-FI Sound Project”. Levyn puoliskot erotetaan toisistaan teksteillä ”lato a” ja ”lato b”, mikä vihjaa painoksen italialaisuuteen, mitä se ei tietenkään ole. Italian kieli näkyy myös osassa kappaleiden nimiä, esimerkiksi Capitano Argento, joka johdattaa ajatukset nopeasti saapasmaan elokuvaohjaaja Dario Argenton suuntaan.

Back from the Futerin kannen määrittely yhtyeestä on koruton ja lavea mutta ainakin kiistatta yksiselitteinen: ”synthy ensemble finland”. Ollaan koko lailla kaukana Laman punkista. Syntetisaattorimusiikkiahan Back from the Futerilla kuullaan. Aina ihastuttavaa vokooderiakin. Tuttuun tapaan luotetaan enimmäkseen instrumentaaliseen ilmaisuun. Tempot ja vaikutteet vaihtelevat niin kappaleiden välillä kuin niiden sisälläkin.

Vuosikymmenten takaisen syntetisaattorimusiikin keskenään risteilevillä väylillä suhaillaan vähän sinne sun tänne elokuva-soundtrack-maailmoista varhaisen diskon ja Jean-Michel Jarren kautta retropeliestetiikkaan, vaikka minne sekä kaiken tuolle puolen. Esimerkiksi hituri P-piste henkii thereminin värittämänä näkemyksellisesti vanhan tieteisrainan tunnelmia.

* *

Aavikko katsoo Back from the Futerillakin häpeämättömän rehellisesti taakse päin, sinne missä kaikki oli paremmin. Silti – tai juuri siksi – yhtyeen retrosoundit jaksavat Multi Muysicin tavoin yhä viehättää myös ryhmän kolmoslevyllä.

Back from the Futer ei kuitenkaan ole aivan niin karusointinen kuin edeltäjänsä tai yhtyeen Derek!-esikospitkäsoitto. Lisäksi Aavikon kolmoslevyn musiikillista antia on ammennettu edeltäjiään monipuolisemmin eri lähteistä. Yhtyeen innoittajien musiikki kestää yhä kuuntelua, mutta yhtä lailla myös Back from the Futerin synteesi toimii edelleen mainiosti. Vaikka tulevaisuus ei ole entisensä, ei vuosikymmenten takainen esteettinen näkemys siitä vanhene.

Laman ja Aavikon välille löytyykin vielä kolmas yhdistävä tekijä: kummankaan musiikki ei happane aikojen saatossa – niissä oli alun perinkin tuttuja elementtejä mutta myös jotain poikkeuksellisen omanlaistaan, kestävää. Kun tulin Multi Muysicin uuden painoksen kohdalla suositelleeksi sitä oivaksi alkupisteeksi tutustua yhtyeen tuotantoon, ei Back from the Future ole yhtään sen huonompi valinta.

Back from the Futerin jälkeen Aavikon musiikillinen suunta on vaihdellut jonkin verran. Uusi albumi yhtyeeltä on kuitenkin julkaistu melko tasaisesti kolmen, neljän vuoden välein. Kun ryhmän viimeisimmästä levystä Monopoly on vierähtänyt nelisen vuotta, herää ajatus, joskohan piankin saataisiin kuultavaksi vielä uutta Aavikkoa. Voidaan taas odotella.

* *

Stupido Records julkaisee uusiakin levyjä. Samalla se tekee tuiki tärkeää työtä saattaessaan taas vinyylille sellaista ammoin julkaistua musiikkia, jota on pitkään ollut löydettävissä vain käytettyjen levyjen markkinoilta – hankalasti ja kalliilla sekä todennäköisesti samalla kurjassa kunnossa – tai Laman Complete 1980–1983:n tapaisia kattavia kokoelmia. Jäädään odottamaan myös Aavikon Novo Atlantis -levyn (2009) uudelleenjulkaisua.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua