Levyarvostelu: Ding ding dong yhdistelee lapsekkaasti uhmakasta mielikuvaa siitä millaista elämää Sanna ”Litku” Klemetti olisi voinut elää, jos hän olisi jäänyt aikoinaan Kuhmoon. ”Mitä muutakaan tekisin kuin olisin sekaisin”, Litku kysyy ja maalaa karun kuvan kainuulaisesta elostaan.
Litku Klemetti: Ding Dong Dong (Luova Records, 13.9.2019)
Litku Klemetin Ding Dong Dong -albumin kappaleet on nauhoitettu keväällä 2019. Niiden tuottajana on toiminut Litkun Tuntematon numero -yhtyeen kosketinsoittaja ja kitaristi Pekka Tuomi, jonka näkemys on oivallinen albumin vinolla askeleella kohti pyörrettä kiirehtivään soundimaailmaan. Aiemmilta levyiltä tutuksi tullut Litku-estetiikka – psykedeliaa, rockia ja iskelmää monen muun elementin lisäksi – on tällä levyllä käynyt läpi musiikillisen puhdistuskuurin. Levyn työnimi oli pitkään ”Reformi”, kerrotaan saatetekstissä.
Haetun vinovireisellä pianoetydillä Varjoetydi alkava albumi siirtyy Kaikki peittyy kyyneliin -kappaleen myötä suoraviivaisesti pohdiskelevan laulun ja moniin suuntiin purskahtelevan soiton pariin, jossa Klemetin alter ego ”Hullu-Sanna” tilittää elämästään Kuhmossa. Paketissa on samaan aikaan kiihkeää juoksua, tummaa vänkyrää, kaihoa, polveilua ja sekopäisyyttä mutta myös johdonmukaista melodista koukukkuutta. Vauhdikkaasti hölkkäävä Pelkuri vakuuttaa kepeydellään, joka pehmentää edellä mainittujen elementtien kiehuvaa kattilaa.
Mielikuvitusleikki tarjoilee levyn nimen huuruisesti sanaillen. Vaikka usvaa ja haahuilua piisaa, on askel taas kipakka – hallittu mutta pinnan alta ärhäkkä. Vihatusta lapsesta on tullut aikamoinen, hurja rokkitähti. Jos olet dingdong ainiaan, et silti joudu vankilaan.
Heleästi valssaava Hullu rakkauden morsian lähtee rokkivaellukselle samalla huohottavalla kipakkuudella. On hiukan kuin kuuntelisi 33 nopeuden vinyyliä 45 nopeudella, silti Litkun pyrähtely on täysin hallittua mutta laukan kanssa hötkyily antaa mukavan äkkiväärän vaikutelman.
En jaksa enää twistata pistää lauluun mukavasti ruutia. Litku-rokki kasvaa levyllä koko ajan vastustamattomampaan suuntaan, twistaus pistää jo jalan kunnolla vispaamaan. Sen jälkeen vuoron saa levyn todellinen timanttikolmikko: ikävyyksiä lupaava Sinä tiedät sen tarttuvine svengeineen, laa-laa-laallaan koukuttava, tummasyinen Hirveä kesäinen ilta sekä rujosta rockista hersyvään svengiin ulottuva Mitä muutakaan tekisin. Aivan huikea vajaa kymmenminuuttinen!
Harras Elämänkeitaalla tunnelmoi kuulaasti siitä kuinka ”sinä tulit rynnäköllä aseen kanssa ja laitoit matalaksi koko paikan” kivulta turrutettuna ja usvapilvessä vähän kuin YUP:n konepistoolivalssi Alla jalavapuun. Päätösraita Keijukaisvalssi nostaa vielä energiaa reippaaseen pyörteeseen. ”Elämän pahuuden hukutan valssiin” toimii selviämiskeinona mielenterveyden horjumiseen.
Vaikka Litku on jo onnistunut lanseeraamaan omannäköisensä persoonallisen soundin ja tiivistänyt siitä koukuttavia kappaleita, on nyt lähdetty hienosti haastamaan aiemmin tehtyä. Uutukaisella on sukellettu rohkeasti pinnan alle ja siellä vaanivien karikoiden pariin, hylkäämättä melodista koukkua. Vaikka välillä ollaan lähellä kikkailua, palvelee häröily kuitenkin lopulta biisejä. Palkintona tästä maailma saa monta uutta Litku-suosikkia ja hienon, entistä vinommassa kulkevan albumin. Seonnut Sanna käy dingdingdong.
Ilkka Valpasvuo
