Kuva: Svart Records
LEVYT | Kitaravallijurnutus ja räjähdysherkällä otteella mutkiin paahtaminen vakuuttavat Teksti-TV 666:n paketissa.
”Vapauden tasavallan kuudessa kappaleessa on enemmän vaiheita, mutkia ja sisältöä kuin monen artistin tuplavinyylillä.”
Vuodesta 2013 toiminut helsinki-vantaalainen Teksti-TV 666 julkaisee odotetun kakkosalbuminsa Vapauden tasavalta (Svart, 2023) viisi vuotta esikoislevynsä jälkeen. Krautrockin, shoegazen ja punkin maisemia psykedeliaan ja kitaravalliarmeijaan sekoittelevan Vapauden tasavallan kuudessa kappaleessa on enemmän vaiheita, mutkia ja sisältöä kuin monen artistin tuplavinyylillä. Avainkysymys lienee, kuinka ytimekkääksi monipäinen Hydra onnistutaan tiivistämään.
Kahdeksanhenkisen kokoonpanon joukosta jopa kuusi soittajaa tarttuu tarvittaessa kitaraan. Timo Huotarin rumpujen ja Jani Karikoivun basson luoma pohja on sen verran jykevästi jyskyttävä, että kyllä siihen kelpaakin kitaravallia rakentaa.
Kakkoslevyn aloitus Kapteeni on erittäin vahva, samaan aikaan menevästi jyskyttävä mutta myös melodisesti taipuisa ralli, joka junnaa loppuaan kohti enemmän paikallaan huojuen. Muuten mennään tarttuvasti ja hyvällä svengillä.
Keimolan tähtiportti on huuruisempi jumittelu etäännytetyllä laulullaan ja alkuvoimaisella mutta hallitulla poukkoilullaan. Vallittelu ja stemmalaulut toimivattouhua leventävinä ja jykevöittävinä rakennusaineina. Vaikka Tekstari-biisiksi lyhyt kappale huuruilee ja välttelee varsinaista ytimekkyyttä, onnistuu se silti nostamaan pintahikeä.
TJ:n poukkoilevista askeleista ja Ilmaisen pizzan ulinoista nousee vahva mielleyhtymä mainioon Primus-yhtyeeseen. Teksti-TV 666:n tunnusomainen junnaus ja psykedeelinen ”leijuva uhka” pitävät meiningin näissäkin kohdissa omannäköisenään. TJ:n lausutut lyriikat jäävät hiukan sivurooliin, mutta hienosti mäiskivä kasvattelu on levyn mainiointa turpiin vetoa. Hilla Kohtamäen piinaava saksofoni on mainio kirsikka kakkuun!
Kuukauden myyjä murisee munakkaasti ja pitää niukasti motivoitunutta myyntipuhettaan hirtehisellä otteella. ”Ota tai jätä”, toteaa työhönsä kyllästynyt myyntimies ja bändi mennä jurnuttaa. Saksofoni osallistuu jälleen hienosti kliimaksin tiristyksiin. Isolla pensselillä maalaava soitto pitää kiinni energiastaan.
Ilmainen pizza ei kiirehdi alkujunnauksestaan, vaan tyhjäkäyttää ja kuulostelee moottoria kaikessa rauhassa. Vaihdetta aletaan pistää silmään vasta parin minuutin kohdalla. Toteavan töksäyttelevässä palkkapäivän pizzabonuksessa on mukavan valoisa hällä väliä -ilme, kaikesta pohjasoudustaan huolimatta. Loppunoston komeat melodiakaaret ovat jylhyydestään huolimatta yhtä lailla räjähdysvalmiita kuin lähempänä kellaritasoa junnaavat hetket.
Päätösraita Jeffrey luottaa enemmän korkeammalle kurottavaan ja psykedeelisesti huojuvaan melodiaan, vaikka sama toteavuus leimaa laulua edelleen. Kiivaammat mutkat ja kipakampi syke tuovat mainiosti energiaa junnaukseen. Ratkaisu sijoittaa tarttuvimmat ja menevimmin laukkaavat kappaleet starttiin ja loppusuoralle on oikea, vaikka kaikki raidoista tenhoavat omilla vahvuuksillaan. Nälkähän tästä lähinnä jäi!
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Usvaa putkeen – Rock Siltanen Groupin Systeemi tarjoaa reteetä retro-hevirokkia
LEVYT | Onko Rock ’n’ Rollin voima ikuinen, kuten Rock Siltanen ryhmineen esikoislevyllään väitti? Onko tuo ikuisuus kestänyt juuri julkaistulle yhtyeen kolmannelle albumille?
Joni Ekman svengaa raukean raikkaasti – arviossa Joko saa laulaa?
LEVYT | Tamperelaisartistin seitsemäs levy tiivistää rock-kaihoa toimivan ytimekkäästi. Joni Ekmanin rock-pohjainen svengi ei ole tunkkaista vaan vaivattoman koukukasta.
Ei pöllömpää – Pelle Miljoonan varhaisia singlejä pitkästä aikaa vinyylikokoelmalla
LEVYT | Suomalaisen punkin ja uuden aallon singleistä kasattujen kokoelmalevyjen sarja jatkuu. Vuorossa ovat Pelle Miljoonan eri yhtyeiden 7-tuumaiset vuosilta 1978–1981. CD-versio ulottuu vuoteen 1989.
Riittävän synkkää marraskuuhun? Skepticism-yhtyeen lajityyppiklassikko Stormcrowfleet jälleen vinyylinä
LEVYT | Jos hevirokkia ei voi viedä kirkkoon, ehkäpä kirkkourut voi viedä hevibändille, mietti Eero Pöyry 1990-luvun alussa. Pohdinta johti kokonaisen musiikkityylin kehitykseen.