Jukka Mäkelä: Cernin kiihdytin, 2008–2015. Kuva: Jussi Koivunen

1

Merkittävän suomalaistaiteilijan Jukka Mäkelän retrospektiivisestä taidenäyttelystä Sarah Hildénin taidemuseossa onkin jo julkaistu kattava artikkeli täällä Kulttuuritoimituksessa. Omasta puolestani tahtoisin vielä lisätä, että löysin näyttelystä meditatiivista, rauhoittavaa pysähtyneisyyttä. Mäkelän työt huokuvat keskittynyttä latausta.

Useamman teoksen nimi on maisema. Mäkelä sanoo, ettei hänen töillään ole varsinaista aihetta. Kuitenkin hän puhuu luonnon maalaamisesta ”kuin maalaisi alastonkuvaa”. Marraskuiset mustat oksat suojalumella, Suomen luonnon tuttu värimaailma. Tuttu ja tuntematon. Mäkelän maalaukset ovat hengittämisen tiloja.

Jukka Mäkelä Sara Hildénin taidemuseossa 21.5.2023 asti.

2

Yuyin Lin teos Kulkurit (alkuteos 2009; suom. Seppo Loponen, 2013) on tähän mennessä imaissut minut vahvasti karuun maailmaansa. Löysin teoksen luettavakseni Kulttuuritoimituksen jutusta 20 kirjaa ja sarjakuvaa, jotka jokaisen kannattaa lukea energiakriisin iskiessä. Kiitos vinkkaajalle!

Aihe on synkkä. Maon kaoottinen kulttuurivallankumous on repinyt kulttuurin riekaleiksi: ihmiset ovat pelokkaita ja julmia. Vaikka propaganda toitottaa Maon jälkeistä muutosta, meno ei näytä kauheasti seestyneen. Alkutilanteessa idealistista nuorta naista Shania ollaan teloittamassa pienessä Kurajoen kaupungissa.

Shanin isä opettaja Gu katuu opettaneensa tyttärensä lukemaan. Ensin tytär on ollut intomielinen Maon kannattaja, joka on tehnyt ikäviä tekoja fundamentalistisessa kiihkossaan. Sitten hän on kääntynyt systeemin kriitikoksi, ja nyt hänet ollaan teloittamassa vastavallankumouksellisena. Molemmat tragediat olisi ehkä voitu välttää, jos Shan olisi pysynyt lukutaidottomana ja yhteiskunnallisia asioita ymmärtämättömänä. Siinä kulttuurivallankumousta kerrakseen.

3

Ruotsalaisen kirjailijan PC Jersildin romaani Jälkeen vedenpaisumuksen (alkuteos 1982; suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, 1983) kertoo Lin Kulkurien tapaan maailmasta, jossa hyvyys on jäänyt pahuuden jalkoihin. Sekin on rankka tarina suuren katastrofin jälkeisestä tilanteesta.

Teoksen tapahtumapaikat sijaitsevat jossakin Itämeren saarilla. Ihmisistä on tullut kauppatavaraa. Missään ole enää alle kolmekymppisiä. Eloonjääminen on jo tähän asti vaatinut luopumista omasta itsestään, periaatteista, ihmisyydestä. Pahuus ei kuitenkaan ole täydellistä, vaan inhimilliset tunteet elävät edelleen, näissäkin olosuhteissa. Tarina etenee sulavasti ja kaappaa mukaansa.

Kirjailija kommentoi: ”Kun vuosina 1975–1976 tein tämän kirjan ensimmäiset luonnokset, harva suhtautui ydinaseuhkaan tosissaan. Koko kysymys vaikutti lähinnä naurettavalta. Nyt, vuonna 1982, se on mitä suurimmassa määrin ajankohtainen”. Tästä kommentista on 40 vuotta, ja jälleen ollaan palattu syklissä takaisin uhan tilaan.

4

Sitten kevennetään. Saksalaisen Wolfgang Warschin kehittämä The Mind on yksinkertaisuudessaan nerokas korttipeli. Sen erikoisuutena on, etteivät kilpailijat ota mittaa toisistaan, vaan pyrkivät pääsemään mahdollisimman korkealle tasolle yhteispelillä.

Peli on mielenkiintoinen siksikin, että se opettaa lukemaan muiden pelikavereiden kehonkieltä, sanatonta viestintää. Ideana on latoa numeroituja kortteja pöytään suuruusjärjestyksessä. Vaikeus piilee siinä, etteivät pelaajat tiedä toistensa kortteja. Kaikki suora viestiminen on kiellettyä. Tärkeäksi viestikanavaksi muodostuu aika.

5

True crime on jo valmiiksi niin suosittua, ettei se kaikkien mielestä välttämättä kaipaisi lisäsuositusta. Kuitenkin täytyy sanoa, että Tilda Laaksosen podcast Jäljillä on koukuttanut minut. Toinen toistaan karmeampia tositarinoita kertovasta sarjasta jaksaa kuunnella yhä uusia jaksoja.

En tiedä miksi ne niin kiinnostavat. Tekijän ote on taitava. Hän pysyttelee suurimmaksi osaksi tapausten faktoissa ja kertoo sopivissa paikoissa perusteltuja mielipiteitään.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua