Inke Koskinen. Kuva: Kari Sunnari / TTT

1

Eräänä lauantaina minulla oli kahden teatterilipun päivä. Molemmat esitykset olivat Tampereen Työväen Teatterissa. Ensin kävin katsomassa Kellariteatterissa Liila Jokelinin ohjaaman ja käsikirjoittaman komedian Action Hero, ja illalla sain katsoa saman teatterin esityksen Jeanne d’Arcin housut, jonka on ohjannut ja kirjoittanut Linda Wallgren.

Molemmat esitykset ovat erinomaisia. Kummankin esityksen pääroolissa urakoi Inke Koskinen, joka on ihan oikea stara. Hän heittäytyy, laulaa, tanssii, riehuu, sulaa, taistelee ja heiluttaa lippua – kaikkea niin taitavasti, että se on aivan parasta.

Kahden varsin fyysisen roolin vetäminen samana päivänä on jo urheilullisesti kova suoritus. Molemmissa roolitöissä on myös samankaltaista problematiikkaa.

Action Herossa Koskinen näyttelee feminististä indieleffaa ohjaavaa Riikkaa, joka koittaa järjestää maailman uudelleen, vaikka on kovin keskeneräinen itsekin. Jeanne d’Arcin housuissa Koskinen eläytyy nimihahmon rooliin – nuoren naisen, joka uskoi näkyihinsä, johti Ranskan joukkoja sodassa, ja joka poltettiin elävältä, koska pukeutui housuihin, vaikka oli nainen.

Näissa roolitöissä on älyä, notkeutta, huumoria ja – nyrkki pystyyn – katarttista voimaa!

Lue Matti Mörttisen kirjoittamat arviot Action Herosta ja Jeanne d’Arcin housuista.

2

Ylen radio-ohjelma Aristoteleen kantapää on ollut parasta jo vuodesta 2006. Pasi Heikuran toimittama ohjelma ilmestyy tällä hetkellä joka viikko keskiviikkoisin, ja juuri nyt onkin uuden jakson aika.

Aristoteleen kantapää on ohjelma kielestä ja viestinnästä, ja joka viikko se esittelee uuden mielenkiintoisen aiheen jonkun asiantuntijahaastattelun kautta. En olisi koskaan tullut pohtineeksi esimerkiksi taitoluistelutermien historiaa, sarjakuvahahmo Kapteeni Haddockin kiroilua tai mittayksiköiden etymologiaa ilman Aristoteleen kantapäätä.

Ohjelmassa maistellaan myös ”fraasirikoksia”, jotka ovat yleensä tiedotusvälineissä ilmaistuja kielellisisiä tai viestinnällisiä kömmähdyksiä. Viime viikolla ”ei jätetty karvaakaan kääntämättä”.

3

Kustannusyhtiö Tammi julkaisee keväällä toisen osan unkarilaissyntyisen Ágota Kristófin (1935-2011) sotatrilogiasta. Jo oli aikakin, sillä ensimmäinen osa Iso vihko ilmestyi suomeksi jo 1989.

Ville Keynäsin suomentamaa Todistetta (2023) odotellessa päätin verestää muistiani ja lukaisin erikoisista kaksospojista kertovan Ison vihkon kahdella istumalla.

Kristófin romaani on valtava lahja ihmiskunnalle. Se on toki myös järkyttävä ja kielelliseltä ilmaisultaan kuin nyrkki naamaan. Se kuvaa sodan kotirintamaa nimeämättömässä maassa, jossa pelätään sekä omia että vihollisia.

Kirja kuvaa kahta poikaa, jotka heidän äitinsä vie maaseutukaupunkiin pakoon ison kaupungin pommituksia. Siellä heidän huoltajanaan toimii vastentahtoinen, ahne ja ilkeä isoäiti, jota kylillä kutsutaan noidaksi. Pojat kehittävät omalaatuisen moraalisen koodiston, ja karaisevat itseään erilaisilla harjoitteilla, jottei mikään enää sattuisi.

Anna Nordmanin lakoninen suomennos viimeistelee hienon romaanin.

Viime vuonna kirja määrättiin hävitettäväksi venäläisistä kirjastoista, kaiketi sen seksiä kuvaavien jaksojen vuoksi – mikä on tietenkin kuin myöntäisi sille mitalin.

4

Pandemiavuodet aiheuttivat sen, ettei lempiohjaajien teoksia tullut nähtyä leffateatterissa. Onneksi ne voi katsoa nyt jälkeenpäin.

Wes Andersonin ohjaama The French Dispatch (USA, 2021) on elokuva, joka kertoo omalaatuisesta sanomalehdestä. Leffan tarina kuvaa lehden viimeisen numeron tekemistä sen jälkeen, kun sen perustaja on kuollut.

Elokuvan sanotaan olevan kunnianosoitus pitkää muotoa kirjoittaville toimittajille, mutta samalla se on ylistys elokuvalle ja sen historialle.

The French Dispatchissa ohjaaja Anderson vie tyylillisen ilotulituksensa uuteen huippuun. Jos suunnittelee menevänsä katsomaan uusia elävän kuvan historiaa juhlistavia leffoja, kuten Damien Chazellen Babylonia ja Steven Spielbergin tulevaa The Fabelmansia, voi Andersonin leffan haukata vaikka esiosaksi tai referenssiksi niille. Wes Anderson lainaa lukemattomia leffoja omaansa, ja voi miten suurta mielihyvää se tuottaa.

The French Dispatch on katsottavissa ainakin Disney Plus -palvelussa.

5

GeoGuessr on mahtava peli. Verkossa, Googlen karttapalvelun päällä toimiva peli on yksinkertainen: pelaajan pitää tietää, missä päin maailmaa hän mahtaa olla, ja koitettava saada rasti oikeaan kohtaan kartalla.

Pelissä pärjää toki arvaamallakin, mutta yleensä siinä pärjätäkseen on käytettävä koko yleissivistystään. Kummalla puolella tietä ajetaan? Mitä kirjainjärjestelmää käytetään? Minkä maan verkkotunnus on ”UY”?

Aksu Piippo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua