Tamara Luonnon debyytin tummanrouhea paahto pitää sisällään paljon hyvää – arviossa Honeymoon

Ilkka Valpasvuo
25.11.2022
tamara luonto honeymoon

LEVYT | Helsinkiläisen Tamara Luonto -yhtyeen esikoisalbumilla melodinen voimapop, särmikäs garagepunk ja tummasyiset pohdinnat lyövät toimivasti kättä.

”Rupisuus ja tylyys ovat toimivia valintoja, kun soitosta löytyy ideaa.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Tamara Luonto: Honeymoon

  • Humu/Hillotehdas/Lempi & Sylvi Discs, 2022.
  • Kuuntele: Spotify

Melodinen voimapop rouhealla garagepunksärmällä kertoo jotain helsinkiläisen Tamara Luonnon musiikillisesta annista. Laulajakitaristien Kristiina Tuhkasen ja Salla Moilasen, rumpali Anni Kososen sekä bassoa ja syntetisaattoria soittavan Tytti Roton muodostama rockkvartetti lupasi hyvää jo neljän vuoden takaisella kasettijulkaisullaan ja jatkoi hyvää työtä vuoden 2019 Made In China -sinkulla. Nyt yhtye on julkaissut debyyttialbuminsa Honeymoon (Humu/Hillotehdas/Lempi & Sylvi Discs, 2022).

Mainittu nousujohteisuus jatkuu myös albumilla. Biisejä liidaa kolme laulajaa, ja laulu on paikoittaisesta väräjävyydestään huolimatta yhtyeen selkeä vahvuus. Paikoin hyvinkin tuhnu soundipalikka voisi välillä olla hiotumpikin, mutta biiseissä on riittävästi tenhoa puolustamaan rouheampaa toteutusta. Ja toisaalta liialla hinkkaamisella voisi bändin alkuvoimasta ja innosta kadota jotain. Kaikki hetket eivät silti läpäise tutkaa pelkällä tuoreudellaan.

Pirteän ja haikean välillä tasapainoileva Kesän ensimmäinen päivä tuo helposti svengaavalla punkpopillaan mieleen vaikkapa Teini-Pään helpon tarttuvuuden. Tumma melankolisuus kuitenkin tuo pakettiin omaa patinaa. Samoin suoraviivainen punkpopralli Annika reuhaa niskan mukaansa nytkymään. Tummasti kaartava kerto toimii hienosti säkeen suoruuden vastapainona.

Melankolisesti rouhivaan Sorrentoon tuo lämpöä haikea hymy – Sorrentoon ei enää palata eikä sama virhe tuu toistumaan. Hilla Kohtamäen freejazz-saksofonisoolo petaa tietä syvissä aalloissa uivan Rakkaus sekoittaa -kappaleen pohdiskelevaan hölkkään. Biisin kyljessä vaivihkaa viiltävä fonittelu on toimiva lisä. Äkäiseen asti asenteellaan yltävä laulu tuo ärhäkkyyttä pakettiin.

Jälleen suorempi punkroketti Mekaaninen kone meuhkaa toimivasti. Haikean melankolinen Neiti B nousee Napakymppi-teemoineen levyn tarttuvimmaksi ja samalla ehjimmäksi biisiksi. Kun melodiakynä ja tarina ovat riittävän vahvoja, ei siihen kauheasti koristeita tarvita.

Huuruisempi High Fidelity laukkaa hiukan kiivaammin yhtä lailla melankolisissa treffipohdiskeluissa, muttei ihan tavoita samaa tarrapintaa. Biisin iloisempi loppuspurtti miellyttää. Päätöksenä soiva Mennyt lanaa aiempia tummasyisemmissä maalailuissa komeine stemmoineen. Rupisuus ja tylyys ovat ihan toimivia valintoja, kun soitosta löytyy ideaa ja toimivia mausteita.

Ikään kuin levyn päättävänä jatkona soivan loppubiisin haikeat maalailut aaveujelluksineen luovat toimivasti hiipuvan päätöksen ei aina niin valoisalle kuherruskuukaudelle. Mitenhän mahtaa liitto jatkua näin syvissä vesissä pohdiskelevan Honeymoonin jälkeen?

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua