Unienkerronnan elävä perintö voi hyvin työpaikkojen kahvihuoneissa – Silja Heikkilä tutkii unikäsityksiä

Silja Heikkilän väitöskirjan kannen kuvitusta. Kuva: Lauri Heikkilä

Kirsti Toivonen

Jyväskylän yliopistossa väitöskirjan tehnyt Silja Heikkilä on tutkinut unikäsityksiä ja unien kertomisen elävää perintöä. Heikkilän kiinnostus uniaihetta kohtaan sekä omat vahvat unikokemukset johdattivat hänet tekemään aiheesta ensin taiteellisen ja kirjallisen opinnäytetyön ja sen jälkeen Pro gradu -tutkielman.

– Uniaihe herätti mukavasti keskustelua. Minulle se oli vilpitön kysymys, joka jäi askarruttamaan. Mitä unien kulttuuriperintö voisi olla? Mikä on unien kertomisen yhteisöllinen puoli, Heikkilä kertoo.

Heikkilä selvitti gradussaan aikaisempaa unien tutkimusta perehtymällä unien tutkimuksen perinteisiin sekä unien sosiaaliseen ulottuvuuteen. Väitöskirja Unien elävä perintö on jatkumoa tälle tutkimukselle, ja Heikkilä toivoo oman tutkimuksensa täydentävän kuvaa yksilön unien ja kulttuuriperinnön välisestä suhteesta.

Kuin valtamereen heittäytyisi

Väitöskirjan tekeminen oli pitkä prosessi, joka kulki Heikkilän elämän vaiheissa mukana kahdeksan vuoden ajan. Prosessi ei edennyt suoraviivaisesti ja siihen mahtui monenlaisia tunteita riittämättömyydestä oivaltamiseen. Jälkeenpäin tutkija on tietoisesti opetellut olemaan ylpeä tekemästään työstä.

– Tutkimus perustuu aina aikaisemmalle tutkimukselle ja tutkimusperinteelle. En voinut etukäteen päättää, että juuri näin haluan tehdä. Piti heittäytyä suureen valtamereen ja ajelehtia siellä. Katsoa, että mihin sitä päätyy. Oli ihana hetki, kun löysin oman paikkani tutkimuskentässä.

Uniaihetta on Suomessa tutkinut aikaisemmin kaksi vahvaa naista, folkloristit Leea Virtanen ja Annikki Kaivola-Bregenhøj. Heikkilä pitää ideaalitilanteena päästä jatkoksi tällaiseen tutkimuksen ketjuun.

Etnologinen lähestymistapa

Heikkilä tarkasteli väitöskirjassaan unikäsityksiä eli sitä, mitä unien ajatellaan olevan. Lisäksi tarkastelun kohteena olivat unien kertomistilanteet ja niihin liittyvät ennakko-odotukset, arvioinnit ja tavoitteet. Laajempi tutkimustehtävä liittyi elävän perinnön eli aineettoman kulttuuriperinnön prosessien ymmärtämiseen.

Tutkimus on tehty sosiokulttuurisesta näkökulmasta eli unista yhteisöllisenä ilmiönä, ei esimerkiksi fysiologisessa tai psykologisessa mielessä. Suomessa unia on aiemmin tutkittu siten pitkälti folkloristisesta näkökulmasta, joka painottaa yhteyttä kansanperinteeseen. Heikkilä halusi laajentaa otetta etnologiseen suuntaan, joka on kiinnostunut ihmisen tavallisesta elämästä ja arkisista kokemuksista.

Elävän perinnön käsitteen löytyminen selkeytti tutkimuksen näkökulmaa.

– Väitöskirjatutkimuksen aloittamisen aikaan, vuonna 2013, elävä perintö ei vielä ollut huippukäsite kuten nykyään. Kun loksahti kohdalleen, että tämä on käsite, jolla lähestyn ilmiötä, koko homma avautui.

Kulttuuriperintö on käsitteenä Unescon luoma, ja aineeton kulttuuriperintö viittaa tapoihin ja käytäntöihin, jotka periytyvät sukupolvilta seuraaville. Heikkilää kiinnosti erityisesti se, miten elävä perintö käytännössä siirtyy eteenpäin.

– Etnologinen lähestymistapa haluaa tutkia ihmisten luomia merkityksiä ja arvojakin. Mitä ihmiset lopulta ajattelevat asioista? Miksi he haluavat vaikka kutoa räsymattoja? Aika usein taustalta löytyy aikaisempien sukupolvien vaikutusta ja ihan arkista, elettyä elämää.

Silja Heikkilä. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Monikerroksiset unikäsitykset

Unikäsitys kuvaa asennoitumista uniin ja se on ajatus siitä, mitä unet ovat. Samalla se voi olla vihje siitä, miksi unia kerrotaan. Käsitykset muuttuvat ajan myötä ja peilaavat aikaansa.

– Ennen koko yhteisöä palvelevat unet ovat olleet suuremmassa roolissa ja on tehty symbolitulkintaa. Vielä 1970-luvulla suosittu tapa lähestyä unia oli ajatella, että ne ennustavat. 1980-luvulla unet käsitettiin jo viihteeksi. Nyt unikäsityksiin sulautuu median välittämiä tieteellisen tutkimuksen tuloksia unesta.

Unikäsitys saa alkunsa lapsuudessa ja muotoutuu koko elämän ajan. Omat ja kuullut unet sekä unien kertomistilanteet ja esimerkiksi vanhempien suhtautuminen lapsen uniin muokkaavat unikäsitystä.

– Oli kiinnostavaa, miten monikerroksisia ja pohdiskelevia unikäsitykset ovat. Yksi tärkeä tekijä on se, että uni on niin kehollinen kokemus. Koskaan ei voi olla täysin kartalla, mitä kaikkea tapahtuu itsessä.

Heikkilä jakoi tutkimukseen osallistuneiden unikäsitykset neljään pääryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä nähtiin unet kokemusten käsittelynä ja toisessa ryhmässä laajemmin koko elämän prosessointina. Kolmannessa ryhmässä uniin suhtauduttiin elämyksinä tai ohimenevinä kokemuksina. Neljännessä ryhmässä unet nähtiin todellisuuden selittäjänä tai haastajana. Useimmilla meistä on samanaikaisesti useampi unikäsitys.

Tutkija itse näkee unen tilana, jossa aika ja avaruus taipuu, eikä ihmisyyden kahleet päde.

– Minulle uni on foorumi, jossa on mahdollisuus toisenlaiseen, pääsy toiseen kuin valveilla. Uni tarjoaa peilin valve-elämän todellisuudelle ja se voi ohjata ihmisen pohtimaan asioita, joita ei muuten tulisi ajateltua.

Miksi kerromme unia toisillemme?

Unista puhutaan läheisten kanssa, työpaikan kahvitauolla, virtuaaliympäristössä ja varta vasten kootuissa uniryhmissä. Kulttuuriperinnön näkökulmasta kertomistilanteet ovat perinteen välittymisen hetkiä. Kertojan kannalta niitä edeltää tilannearvio, jossa arvioidaan unen kertomisen sopivuutta. Onko uni sopiva kerrottavaksi, sopivatko paikka ja aika unen kertomiseen ja ovat paikalla olevat henkilöt sopivia unen vastaanottajiksi?

– Kertomistilanteissa tärkeäksi jakolinjaksi nousi erottelu julkiseen ja yksityiseen. Lisäksi jaottelua tehtiin virallisen ja epävirallisen sekä viihteellisen ja syvällisen välille. Nämä ryhmittelyt ohjaavat arviota siitä, onko paikka ja aika sopiva unen kertomiseen.

Työpaikan kahvihuone nousi tutkimuksessa suoranaiseksi symboliksi unien kertomistilanteelle. Kahvihuoneessa unien kertomisen viihteellistä ulottuvuutta pidettiin tavallisena, eikä liian henkilökohtaiseksi tulkittuja unia haluttu työpaikalla jakaa.

– Unikäsitys on kertomistilanteissa läsnä. Voiko unista puhua ja millä tavalla? Kuulijan unikäsitys toisaalta vaikuttaa siihen, miten hän tilannetta ja unta tulkitsee.

Unien kertomisen tavoitteita on Heikkilän tutkimuksen perusteella viihdyttäminen ja voimakkaiden kokemusten jakaminen. Viihteellisyys liitettiin kodin ulkopuolisiin paikkoihin, kun taas kotona tai ystävien kanssa unista puhuttiin henkilökohtaisemmalla tasolla. Unien kertomisen avulla saattoi vapautua unen herättämästä tunteesta ja saada sen pois omista ajatuksista.

Unen kertominen voi olla myös luottamuksen osoitus ja sisältää odotuksen siitä, ettei kertojalle henkilökohtaisia asioita kerrota eteenpäin.

Enneunet nykyajassa

Yliluonnollisina pidetyt uni-ilmiöt eivät Heikkilän mukaan ole hävinneet mihinkään. Hänen nykyinen tutkimuksensa koskee tätä unien aluetta.

– Yhteiskunnassamme on vahvoja ennakkoasenteita enneunia kohtaan, ja niiden tutkiminen leimataan helposti hörhöilyksi. Joidenkin tieteenalojen ihmiskuva ja maailmankuva kieltävät tällaisen olemassaolon. Silloin aihetta ei voi lainkaan lähestyä. Humanisti, joka lähestyy ihmisen subjektiivisia kokemuksia, ei kiellä sitä, mitä ei pysty ymmärtämään. Yritän sanoittaa ihmisten käsityksiä ja niiden merkityksiä sekä selvitän sitä, mistä käsitykset tulevat.

– En yritä todistaa mitään vaan tutkijana ymmärtää ja kuvailla, mitä tämä on. Lukija tekee lopullisen johtopäätöksen. Se on minusta eettisesti kestävää tutkimusta.

Lue Silja Heikkilän väitöskirja täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua