Hämeen Härkätietä, Raumlaissi jaarituksi ja rengasrikkoja: 7 päivää kulttuurimatkailua polkupyörällä, osa 5

Ihalan leirintäalueen ukkelit. Kuva: Juho Hakkarainen

Lue sarjan edellinen osa täältä ja seuraava täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.

* *

Lauantai 9.7.2022: Uusikaupunki–Rauma 77 km

Herään jo kuudelta. Yö oli rauhallinen, vaikka sijaitsen leirintäalueelle ja on viikonloppu. Täällä taitaa yöpyä lähinnä lapsiperheitä.

Tänään on tulossa harmaampi päivä ja odotettavissa on vesisateita. Käyn aamiaisella Cafe Aitassa, joka on Kaupunginlahden rannalla Kirstan vieressä Siltakadun toisella puolella. Aamiainen on erinomainen, raparperituoremehu on maukasta. Musiikki sen sijaan on sietämätöntä: korviin kantautuu muun muassa karmiva hissimusiikkisovitus The Beatlesin Revolutionista.

Pääsen lähtemään Santtiorannan pihasta yhdeksältä. Olen laskeskellut, että mitä varhemmin, sen parempi, sillä sade alkaa viimeistään puoliltapäivin. Lähden kiertämään kohti Raumaa pidempää reittiä eli Velhoveden rengastien kautta. Reitti on syntynyt, kun Ruotsinveden ja Velhoveden merenlahdet padottiin aikoinaan Uudenkaupungin vedenhankintaa varten. Niin muodostui suuri makeanvedenallas. Alueella on suolaisen ja makean veden yhdistävät sulkuportit, jotka ovat paitsi vedenpinnan tasaajia, myös veneilykanavia. Sulkuporttien toiselta puolelta pyydetään merikalaa, silakkaa, ja toiselta puolelta järvikalaa, muikkua.

Vastaan tulee pieniä kyliä: Vohdensaari, Lepäinen, Lyökki, Kukainen, Kammela, Pyhämaa. Reitillä olisi näkyvillä vakkasuomen merenkulun historiaa, jos vain osaisi katsoa: Lepäistentieltä näkyy vilaus lahdelle uponneen fregatti Osmon kokasta. Osmo oli viimeinen Suomessa valmistettu puinen fregatti, joka rakennettiin vuosina 1867–1869 ja joka purjehti ympäri maailmaa aina 1900-luvun alkuun saakka ja vieraili kaikissa maailman maanosissa. Alus koki sittemmin kovia ja 1920-luvulla kirjailija Maila Talvio aloitti sen pelastusoperaation.

Osmoa museoitiin muun muassa Satakuntalaisen osakunnan tuella, ja alus hinattiin vuonna 1929 Uuteenkaupunkiin korjattavaksi. Syksyn 1937 myrskyissä Osmo ajautui Hiunpuhdin matalikolle ja juuttui sinne. Myöhemmin se todettiin korjauskelvottomaksi ja purettiin suurelta osin polttopuuksi, mutta vedenalaiset osat ovat yhä nähtävissä. Laivasta pelastettu kaljuunaveistos on esillä Rauman merimuseossa.

Velhoveden reitistön varrella maisemat ovat komeita. Niillä seuduin kasvaa muun muassa reheviä tammi- ja saarnilehtoja. Tien laidoilla näkee vanhoja torppia, laivanvarustajien tiloja, kalamajoja, tuulimyllyjä, laitureita ja laidunmaita. Vastaan tulee Ihalan leirintäalueen kyltti – ”Tervetuloa ihanaan Ihalaan!” – mutta käy ilmi, että leirintäalue on suljettu. Tampereen kaupunki omistaa Lepäisten saaren 22 hehtaarin alueen, jolla leirintäalue sijaitsee. Tähän saakka Tampere on vuokrannut aluetta leirintäalueeksi eri yrittäjille, mutta nyt elokuussa alue on tulossa myyntiin.

Velhoveden hiekkateitä polkiessa ukkosen jyrinä lähenee ja sade yltyy. Vintrin rannan kohdilla jään kotaan seuraamaan tilannetta. Pian tulee vettä kaatamalla ja paukahtelee ankarasti. Kuuro menee kuitenkin nopeasti ohi. Lähden taas jatkamaan matkaa.

Sateen pitelyä Vintrin rannassa.

* *

Pyhämaan Valinnassa pysähdyn kahville ja pullalle. Tämän Pyhämaan kerrotaan ennen olleen Pahamaa, johtuen ehkä asukkaiden huonoista elintavoista tai kivisestä ja kohtalokkaasta purjehdusreitistä: juuri ”Pahamaalle” kerrotaan piispa Henrikin haaksirikkoutuneen vuonna 1154.

Lievää pahuutta toki on sekin, että sade taukoaa hetkeksi, mutta jatkuu taas heti, kun lähden jatkamaan matkaa.

Pyhämaan Valinnassa on aikaa juoda kupponen kahvia.

* *

Melko pian alkavat uudet ongelmat: rengasrikko pakottaa pysähtymään. Ei muuta kuin Kammelan kohdilla pyörä selälleen jorpakkoon. Ei näissä tilanteissa auta kuin hengitellä syvään, vetää vähintäänkin kuvitteellinen tupakki ja käydä nurkumatta korjaustoimiin.

Onneksi mukana on tarvittavat työkalut ja hyvä että rikki menee eturengas, jota on helpompi remonteerata. Mukana on jopa ehjä sisäkumi, jonka vaihdan rikki menneen tilalle.

Ensimmäinen rengasrikko sattuu Kammelan kohdilla.

* *

Korjaustöissä saan kädet liattua ja renkaan vaihdettua, mutta kuinkas ollakaan, jo muutaman kilometrin ajon jälkeen eturengas tyhjenee taas. Bussipysäkille kellistän pyörän ketaroilleen ja ryhdyn tarkastelemaan uusimpia vaurioita. Tuliterään sisäkumiin on tullut selkeä reikä.

Aavistelen pahaa: taidan tällä reissulla joutua korjaustoimenpiteisiin useita kertoja. Jälleen yltyvän ukkosjylyn kannustamana paikkaan renkaan ja lähden jatkamaan.

Toinen rengasrikko heti ensimmäisen perään.

* *

Rengas pitelee ilmoja sisällään nyt aivan hyvin, mutta pian iskee ukkosta niskaan. Pakenen yltyvää sadetta ja salamointia Pyhärannan kirkkoon, joka on todella kaunis ja tunnelmallinen, etenkin näin hämärissä.

Olen kirkossa yksin. Ulkona välkkyy ja jyrisee. Hälytyssireenit soivat. Kirkon salin peräseinältä löytyy rajua taidetta: vanhasta kirkosta siirretty alttaritaulu Viimeinen tuomio, joka on peräisin 1760-luvulta.

Pyhärannan kirkkoon on hyvä paeta ukkoskuuroa.

Alttaritaulu Viimeinen tuomio 1760-luvulta.

* *

Ukkosen heikettyä käyn Pyhärannan Salesta ostamassa pari Vihistä, jotka syön kera vissyn kaupan ulkopuolella. En pääse etenemään juurikaan, kun vyöryy taas uutta ukkoskuuroa päälle. Käännyn Pyhärannan Kievari & Campingiin, josta arvelen saavani jotakin tukevampaa evästä. Ehkä syöminen olisi hyvä keino käyttää ukkoskuuron aiheuttama joutoaika.

Tokihan evästä saankin, mutta osoittautuu myös, että paikalla on jonkin sortin jalkapalloturnajaiset meneillään, ja leirintäalueella parveilee koko alueen täydeltä siiderihumalaisia urheilijanuorukaisia huoltajineen ja kannustusjoukkoineen. Käy myös niin, että myräkkä yltyy kovaksi: rakeita putoilee niin että terassin muovikaton alla ottaa korviin. Ja kerran päälle päästyään ei ukkospilvi ota väistyäkseen. Joudun pitelemään sadetta aika tovin.

Lännen tummat pilvet Pyhärannan leirintäalueella.

Tämän sateen sekaan ei huvita lähteä pyöräilemään.

* *

Vihdoin sää hieman kirkastuu ja pääsen jatkamaan vaimenevassa jyrinässä kohti Raumaa. Jo ennen kaupungin keskustaa törmään paikallisen suurmiehen nimeen, kun pääsen Nortamonkadulle, jonka liepeillä auringossa paistattelee myöskin Hj. Nortamon peruskoulu. Tämä raumalainen murrekirjailija, professori ja lääkäri kirjoitti Raumlaissi jaarituksi vinon pinon ja teki tunnetuiksi sellaisetkin merimiehet kuin Anundilan Kalkke, Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro.

Wikipedia-artikkelissa todetaan hienosti, että Nortamon teksteissä yhdistyvät sakea murreilmaisu ja nykyihmiselle vieras 1800-luvun purjelaivaelämä. Siinäpä vasta myyntipuhe! Joka tapauksessa Hj. Nortamo on täällä seuduin niin arvostettu heppu, että hänen syntymäpäivänsä – 13. kesäkuuta – on Raumalla vakiintunut liputuspäiväksi.

Sen olen opiskellut jo ennen reissua, että nimen Hj. tulee ruotsinkielisestä etunimestä Hjalmar, eikä kahdesta etunimestä H.J., kuten luulla saattaisi. Nimi kuuluu siis lausua Jii Nortamo, ei Hoo Jii Nortamo. Tämä saattaa olla tärkeää tietoa ravintola- tai nakkikioskikeskusteluissa.

* *

Saavun majapaikkaani Haus Annaan joskus seitsemän aikoihin illalla. Talo on viihtyisä ja vastaanotto ystävällinen. Huoneessani asettelen litimärkiä vaatteita kuivumaan ja käyn lämpimässä suihkussa. Sitten lähden Vanhaan Raumaan ihailemaan puutaloja ja etsiskelemään ruokapaikkaa. Sellaiseksi valikoituu italialainen ravintola Osteria da Filippo, jossa tilaan Finlandia-nimisen pizzan. Se sisältää muun muassa kylmäsavulohta ja smetanaa.

Syötyäni palaan karkkikaupan kautta majoitukseen, jossa tuijottelen telkkarista Elämäni biisi -sarjan kohujaksoa, joka sai otsikoiden mukaan katsojat viime pyhäinpäivänä raivon partaalle: viihdeohjelman vieraaksi oli kutsuttu kuvataiteilija Teemu Mäki. Nyt jakso näytetään uusintana.

Mäki on valinnut elämänsä biisiksi Randy Newmanin God’s Songin, jonka innoittamana kirjoitin aikoinaan ylioppilaskirjoitusten otsikkoaineen Jumalan näkökulmasta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua