Kuva: Orffit
LEVYT | Orffit on tuottanut laadukasta lastenmusiikkia jo neljännesvuosisadan. Kummitädin kainalossa ylistää pieniä hetkiä kummitädin kanssa ja viihdyttää niin lapsia kuin aikuisia.
”Orffien kappaleet ovat oivaltavia ja vaihtelevia, eivätkä aliarvioi lapsikuulijoita tai pitkästytä aikuisia.”
Orffit aloitti toimintansa nimellä Tohtori Orff & Herra Dalcroze vuonna 1996. Kimmo Ojalan (kitara ja laulu), Matti Pollarin (puhallinsoittimet ja haitari) ja Hannu Sepposen (rummut ja laulu) orkesteri tiivisti nimensä Orffeiksi vuoden 2011 Puntari-levyn yhteydessä.
Vuosien varrella levyjä on ilmestynyt hyvä pinkka, Kummitädin kainalossa (Uhma, 2022) on jo yhtyeen neljästoista levy. Siinä sivussa orkesteri on keikkaillut ahkerasti, ja tunnettuutta on kertynyt myös Pikku Kakkosessa esitetyn Laulujen osto- ja myyntiliike -sarjan kautta.
Orffien varhaisimmilla lapsifaneilla alkaa olla jo omia lapsia, joille jakaa yhtyeen ilosanomaa. Meidän perheessämme Orffit on aina ollut lastenmusiikin ykkönen, siitä alkaen kun tutustuimme leikkipuistossa Orffien superfaniin, joka vinkkasi, että tällaistakin lastenorkesteria kannattaisi kuunnella. Jäimme koukkuun ja sittemmin olemme monet kerrat todistaneet lapsiyleisön sekoilua Ihmekolmosten vauhdissa ja ilmakitarointia Virtasen Jonen tahtiin.
Kummitädin kainalossa on runsas kokoelma lyhyitä kappaleita; levyllä on 16 kappaletta, joiden keskimitta on vähän yli kaksi minuuttia. Letkeän soundin tunnistaa välittömästi Orffeiksi. Biisit nojaavat Ojalan vähäeleisiin kitaroihin ja Pollarin monipuoliseen puhallinarsenaaliin ja haitarinsoittoon. Tukena on Sepposen kepeä rummutus ja toisinaan piristeenä melodikan kaltaisia mausteita.
Edellisellä Paketti-levyllä (2019) mukana oli Mikkelin kaupunginorkesteri ja sitä edeltäneellä Pääjalkaisilla (2017) vieraili Laitakaupungin orkesteri. Tällä kertaa Orffit soittavat yksin ja meno on lähempänä sitä, mitä se Orffien keikoilla on. Bändin koronatauon jälkeistä livekuntoa ja uusien kappaleiden toimivuutta en ole päässyt tarkastamaan. Lapseni ovat muutenkin siinä iässä, että alan olla itse heitä kiinnostuneempi Orffien keikoista. Paljon on kuitenkin hyviä muistoja Orffien keikoista siltä ajalta, kun lapset olivat pienempiä, enkä epäile lainkaan, etteikö uusikin materiaali keikoilla toimisi.
Orffien kappaleet ovat hauskoja pieniä tarinoita. Musiikillisesti ne ovat oivaltavia ja vaihtelevia, eivätkä aliarvioi lapsikuulijoita tai pitkästytä aikuisia. Sanoitukset ovat hauskoja, sopivasti lasten maailmasta, mutta myös kiinni ajassaan – Prinsessa ja Tubettaja -tarinan lohikäärmeenkarkoitus- ja prinsessanpelastusoperaatio päättyy, kuten sen nykyaikana kuuluukin.
Kappaleet ovat tarttuvia, muutkin kuin Korvamato, ja sillä tavalla suoraviivaisia, että niitä on laulutaidottomankin helppo laulaa mukana. On ollut hauskaa fiilistellä Euroviisuja koko perheen kesken, mutta näin oivan lastenmusiikin äärellä sitä taas toivoisi, että lapset olisivat kymmenen vuotta nuorempia.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Maria Veitolan vaikea valinta – kuka saa Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia palkinnon?
KIRJALLISUUS | Matti Kuusela luki ehdokaskirjat, löysi oman suosikkinsa – mutta uskoo Maria Veitolan valitsevan toisin.
Päivi Lukkarilan Skutsi ei kelvannut isoille kustantajille, nyt se on yksi Finlandia-voittajasuosikeista
HENKILÖ | Finlandia-ehdokkuus tuli kesken koulun ruokatunnin. ”Olin aivan äimän käkenä”, sanoo tamperelainen opettaja-kirjailija.
Lohikäärmeen tähdittämä kirjallisuusilta Metsossa voi olla jännittävämpi kuin Leijonien taistelu jäähallissa
KIRJALLISUUS | Salla Simukka kertoo, miltä tuntuu saada Finlandia-ehdokkuus, ja Anniina Mikama paljastaa, millä taktiikalla huimapäiset nuoret neidot käyvät tuhoa kylvävän lohikäärmeen kimppuun.
Finlandia-ehdokas Poika ullakolla, poika kellarissa on Salla Simukan ja JP Ahosen taidonnäyte
KIRJAT | Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas on vuoden 2024 kotimaisen fantasiakirjallisuuden kärkikastia.