Kuvat: Aino Louhi
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Ensimmäisenä vuorossa viime vuonna ilmestynyt Sinä päivänä. Teoksen on kuvittanut Sanna Pelliccioni ja kirjoittanut Eppu Nuotio. Pelliccioni vastaa myös kirjan taitosta.

Sanna Pelliccioni ja Eppu Nuotio: Sinä Päivänä. S&S 2024.
Elokuussa 1989 kaksi miljoonaa ihmistä otti toisiaan kädestä ja muodosti ketjun Tallinasta Riikan kautta Vilnaan Baltian maiden itsenäisyyden puolesta. Tästä rauhanomaisesta mielenilmauksesta kertoo Sanna Pelliccionin ja Eppu Nuotion kuvakirja Sinä päivänä (S&S, 2024), joka soljuu kuin sävelmä koko mittansa läpi.

Kirja osoittaa hienosti kuinka teksti, kuvat ja kirjan taitto yhdessä kuljettavat tarinaa eteenpäin kohti sen lakipistettä, rauhaa ja maailmaa syleilevää kliimaksia.
Pelliccionin värikäs, pehmeänutuinen liitupiirrosjälki on yhtä aikaa tarkka ja pelkistetty, ilmava mutta tilansa täyttävä. Heleys sopii kuvaukseen päivästä, joka on täynnä valoa ja toivoa.

Pyöreäkulmainen, vähän vinksahtanut fontti punoutuu kuvien lomaan ja mukailee kertoja-lapsen ajatusten ääntä.

Kun kädet vihdoin tarttuvat toisiinsa ja mummu alkaa laulaa:
”Ei enää sotaa milloinkaan, ei sotaa milloinkaan, ei milloinkaan, ei milloinkaan”
…kylmät väreet kulkevat lukijan selkäpiissä. Vapauden ketjun tarina on voimakas ylistys niin rauhalle, rakkaudelle kuin kuvakirjataiteellekin.
Aino Louhi, teksti ja kuvat
Löydät sarjan muut osat täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uuden rikostrilogian lähtölaukaus – arviossa Koski & Fors tutkivat -dekkari Viimeinen piste
KIRJAT | Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin teos aloittaa Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan, jota luonnehditaan määritteellä Helsinki Noir.
Historiikki seuraa sotilasmusiikin kehitystä rumpaleista ja piipareista sotilassoittokunniksi
KIRJAT | Raine Ampuja ja Jussi-Pekka Aukia ovat uurastaneet ja saaneet aikaiseksi lähes viisisataa sivua ja runsaat kaksi kiloa sotilasmusiikin historiaa.
Seitsemäs kysymys kietoo yhteen atomipommin ja ihmiselämän ketjureaktiot sekä yritykset ymmärtää elämän tarkotusta
KIRJAT | Richard Flanaganin kirjaa pitää lähestyä ilman ennakkoasenteita. Ei pidä kysyä, onko tämä tietokirja, elämänkerta vai kaunokirjallisuutta vai kenties esseekokoelma.
Suotta unohduksiin jäänyt – Keltaisen kirjaston numero 52, Wolfgang Borchertin Ovien ulkopuolella
KOLUMNI | Moderninkin sodan jälkeen maisema on hävitettyä tasamaata ja ihmiset yhtä hukassa kuin aina.




