Niklas Natt och Dagin karmean kiehtovassa Tukholmassa riittää murhia ja julmia mahtiherroja – arviossa 1795

Kirjailija Niklas Natt och Dag. Kuva: Gabriel Liljevall / Johnny Kniga

Ruotsalaiskirjailija Niklas Natt och Dagin 1700-luvun lopun Tukholmassa tapahtuvaa trilogiaa (1793, 1794 ja 1795) on haluttu pitää dekkarikirjallisuutena. Enemmän se johtuu lajityyppiformaatin helppoudesta, sillä dekkareita on helpompi myydä ja markkinoida kuin vaikkapa monisyisiä historiallisia romaaneja.

Natt och Dagin trilogian päätösosan 1795 – Petojen naamiaiset (Johnny Kniga, 2022) päähenkilöitä ovat siveys- ja järjestyspoliisissa satunnaisesti työskentelevä Ruotsinsalmen taistelun veteraani Mickel Cardell sekä älyllisen päättelyn huippukyvyt, veljekset Cecil ja Emil Winge, joista vanhemman ja etevämmän Cecilin kuoltua on pikkuveli Emil jatkanut isoveljensä töitä Tukholman poliisin älykkäimpänä rikostutkijana. Tärkeä sivuhahmo kautta trilogian on syyttömänä pakkotyölaitokseen tuomittu nuori nainen Anna Stina Knapp.

* *

Kirjan henkilöistä tutuimmaksi ja samalla raskaimmaksi kestää käy sen pääpahis, entinen orjakauppias ja perverssi rikollinen Tycho Ceton. Hänen perspektiiviään maailmaan ja ihmiskuntaan luonnehtii peittelemätön ihmisviha, mistä kahden lauseen näyte:

”Hänen kohtaamansa ihmiset ällöttävät häntä. Ne näyttävät rumilta lapsilta, jotka tarpovat vailla päämäärää läpi elämänsä ilman ainuttakaan järkevää ajatusta.”

Natt och Dagin aiemmista romaaneista tuttua on aikajärjestyksellä pelaaminen: romaanin juoni ei etene välttämättä kronologisessa järjestyksessä.

Voi kuvitella romaanisarjan vetoavan kidutuspornoleffojen faneihin, niin paljon ja hartaudella Natt och Dag harrastaa ritualisoidun sadismin kuvaamista. Trilogian viimeisessä osassa mahtiherrojen huvikseen järjestämän köyhän kansan rääkkäyksen kuvauksia on kiitettävästi vähemmän kuin edellisissä romaaneissa.

Helpoin tapa saada särmikkään kulttuuriradikaalin maine Ruotsissa on hyökätä korkeiden herrojen ja perintöaatelin kimppuun. Täysin piittaamatta siitä, että nykymaailmassa vähälukuisilla jäljellä olevilla aatelisilla on lähinnä vain muistoja menetetyistä rikkauksista ja mahtiasemasta.

Natt och Dag maalaa 1795-romaanissa kuvaa ajasta, jolloin mahtimiehet saattoivat kohdella itseään köyhempiä miten huvittaa, tappaa vaikka, jos sille päälle sattuivat. Aikansa moraalisen mädän keskellä kasvaa kuningas Kustaa IV Aadolf, joka myöhemmin oli menettävä Suomen Venäjälle.

1795-teoksessa puhutaan usein malmikartanoista, joilla tarkoitetaan alun perin herrasväen omistuksessa ja vapaa-ajan käytössä olleita kartano- tai palatsirakennuksia aivan ydinkeskustan ulkopuolella. Malmikartano-sanan malmi viittaa ennemmin tiettyihin osiin kaupunkia kuin metallien raaka-aineisiin.

* *

Natt och Dagin romaanitrilogia muistuttaa jossain määrin 2010-luvun alun ruotsalaista tv-sarjaa Anno 1790, ainakin siinä, että luotu maailma on pitkälti sama: kuningas Kustaa III:n murhan jälkeinen Ruotsi, jota hallitsi paroni Reuterholmin johtama holhoojahallitus, koska kruununprinssi Kustaa oli vielä alaikäinen. Vanhoillinen hallitus halusi kieltää alamaisilta kahvinjuonnin ja kumouksellisina pidettyjen ranskalaisten valistusfilosofien tuotannon lukemisen.

Romaaneissaan Natt och Dag käyttää onnistuneesti henkilöinään myös olemassa olleita ihmisiä, joille tapahtuneista fiktiivisistä asioista kasvaa uskottavaa, joskin karmaisevaa tarinaa.

Kirjaa lukiessa Tukholman historia vilistää silmissä. Teos kertoo Tukholmasta aikana, jolloin oli vielä katuja, ”jotka olivat säästyneet katukivien ikeeltä”. Kinttupolkujen kaupungissa oli vielä metsäistä luontoa, järviä ja kukkuloita jotka saivat antaa nimensä nykypäivän kortteleille ja kaupunginosille. 

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua